Pienoismallit.net

Corvette C6-R 2005 Le Mans

Corvette Racing Teamin 2005 vuoden autot, jotka kulkivat numeroilla 64 ja 63, sijoittuivat Le Mansin 24 tunnin kilpailussa ensimmäiseksi ja toiseksi. Tässä auto 64.
Sain tämän mallin joululahjaksi ja rakentaminen alkoi heti vuoden 2008 puolella, määränpäänä 28.2 järjestettävä Tampereen pienoismallipäivä.

merkinnät

Auto valmistui sopivasti 27.2. Mukavasti meni auto kokoon, jollei täysin kieroa alustaa lasketa mukaan. Laitoin alustan kiinni pikaliimalla ja varmistelin Revellin neulalla sisäpuolelta kiinni. Etuspoilerissa on liimauksen merkkejä, mutta eipä se kauheasti haittaa. Siirtokuvien määrää en jaksanut laskea, mutta sekin sessio kesti suunnilleen 3 tuntia. Risuja ja ruusuja otetaan vastaan.
Korin hioin ennen maalausta. Keltaista sprayta löytyi hyllystä ja suihkin sillä sitten korin ja ovet. Pintaan tuli muutama roska, mutta ne eivät paljoa haittaa. Korin alapuolen maalasin mattamustaksi. Mustalla tuli myös etuvalojen ympätykset, etuikkunan ympärys ja takalasin ritilä. Lisäksi korista maalailin muutamia muttereita ja konepellin lukot. Etu-ja takaikkunan rajat maalailin mustalla ja ikkunoiden kiinnitykset hopealla. Siirtokuvat ovat suht helppoja tässä mallissa laittaa. Niiden päälle tietysti Micro Solia. Jarrut maalasin ensiksi humbrolin 56:lla. Päällystin maalauksen jälkeen levyt BMF:llä ja sitten maalasin satulat…
Sisustasta löytyy netistä hyviä referenssikuvia, joiden perusteella lisäilen itse vähän lisää yksityiskohtia malliin. Turvaverkon muutin muovisesta hieman todellisemmaksi. Sisusta on maalattu pää-osin Humbrolin emaleilla ja Vallejon akryyleillä. Sisustan ns. pohjan maalasin kilikalipullolla mustaksi. Ohjaamo saatu valmiiksi 7.2.2009.
Kilpailuta autovakuutuksesi! Ota uusi vakuutus kätevästi verkossa. Vakuutusten siirto hoituu automaattisesti ja palvelu on sinulle maksuton.