Pienoismallit.net

Ein glücklicher Fund

Valmis

Tämä vinjentti tuli aloitettua muistaakseni noin kolmisen vuotta sitten. Työ on roikkunut pitkään keskeneräisenä kun jumiuduin aivan loppumetreillä muutamaan yksityiskohtaan. Viime vuoden lopulla päätin että teen valmiiksi kaikki keskeneräiset työt ennen yhdenkään uuden aloitusta.

Työn valmistumisen suurimmaksi esteeksi ja jarruksi muodostui tienposkeen suunnittelemani kyltti, jonka tekemiseen en keksinyt keinoja. Tarpeeksi, eli noin 2 vuotta, asiaa pähkäiltyäni päädyin ratkaisuun josta lisää kuvateksteissä.

Kun otin tämän uudelleen työn alle, huomasin että omat taitoni ovat jonkin verran kehittyneet siitä, mitä ne olivat tätä aloittaessa. Tästä syytä en ole kovin tyytyväinen esim. figuurien maalaukseen, mutta valmistakin on joskus tultava, tai innostus koko harrastusta kohtaan uhkaa hiipua. Päätin siis että työn jälki saa välttää tällaisenaan, tehdään sitten seuraavaan paremmin.

Kommentit

Tätä olenkin odotellut :)
Mainiota, että teit noinkin hurjan päätöksen että keskeneräiset valmiiksi. Itsellä tuo sama päätös on muhinut jo kauan :D Jotenkin sitä vain aina eksyy niiden viimeksi hankittujen pariin "räpeltämään."

Se tunnelma joka pikku-diostasi välittyy on juuri se miksi olen tätä niin usein silmäillyt. Tuo poikien "hämmentynyt mutta ilahtunut" fiilis, löydettyään jotain joka voi saada mielialan ratkaisevasti paremmaksi. Vaikka hetken kuluttua olisikin taas jo "kauhia tilanne päällänsä."

Kyltti-asian olet ratkaissut ainankin minusta oikein mainiosti, ja sen teksti sitoo asetelman johonkin tiettyyn paikkaan. Ja sehän on aina positiivista, kun halutaan välittää jokin tunnetila tai tapahtuma katsojalle.
Toisaalta voisi olla tavallaan johdonmukaista jos laatikko olisi sisältänyt "kuplivaa", mutta käytännössä se olisi voinut olla liian onnekasta. Lisäksi olisivat korkit varmaan paukahtaneet jos laatikko on esim. tipahtanut kuorma-auton lavalta :P

Hyvää alkanutta vuotta, ja toivottavasti harrastus tosiaan säilyy mielekkäänä… Sillä siitähän tässä koko puuhastelussa on kysymys. Mukavaa pitää olla.
Kiitos Antti kommentista. Oli tosiaankin jalo ajatus että teen kaikki keskeneräiset työt valmiiksi ennen uusien aloittamista, mutta taidan luistaa sen verran että jätän pari vähiten kiinnostavaa odottelemaan aikoja parempia. Mutta jos seitsemästä saan viisi valmiiksi niin suhde on jo aika hyvä :) Sitäpaitsi löysin hyllyn perältä pari yllätyslaatikkoa, 80-luvulla aloitetun 53´Chevyn ja Yamahan moottoripyörän. Pitäisköhän nuokin ottaa joskus ja tehdä valmiiksi… :)

Tästä mallista… oikeassa olet, kyltti ja pullojen sisältö eivät aivan osu yhteen, mutta tarpeeksi sinnepäin että idea tulee selväksi. Surffasin useamman tunnin koittaen saada ideaa siitä mitä kylttiin kirjoittaisi, mutta päädyin kuitenkin tuohon kaikkein helpoimpaan (ja tylsimpään) valintaan. Aluksi oli tarkoitus tehdä jonkin viinitilan mainoskyltti, mutta en keksinyt mitään järkevää keinoa toteuttaa sitä kunnnolla, joten kompromissina lätkäisin tuollaisen plakaatin tienposkeen.

Välillä on tosiaankin pakko saada malleja valmiiksikin, muuten alkaa mielenkiinto hiipua, ja keskeneräisten lista kasvaa. Nyt kun on saanut parit mallit valmiiksi viikon sisään, niin johan taas intoa riittää. :)