Pienoismallit.net

Mary Taylor

Kyseessä on siis Blue Jacketin Mary Taylor -sarjasta rakennettu pienoismalli newyorkilaisesta 1800-luvun puolivälin luotsiveneestä. Luotsiveneiden tärkein ominaisuus oli nopeus: ensimmäisenä saapuvan laivan luokse ehtinyt sai toimeksiannon. Ei siis liene yllätys, että esikuvan suunnittelija George Steers perustikin Wight-saaren ympäripurjehduksen vuonna 1851 voittaneen America-jahdin pitkälti Mary Tayloriin.

Lyhyesti mallista: rakentaminen vaati kalenteriaikaa yhden vuoden, työtuntien määrä tuskin kuitenkaan ylitti kahta tai kolmea sataa. Ohjeet ovat kattavat, ja sopivan kirjallisuuden tuella (esimerkiksi Frank Mastinin "Ship Modeling Simplified") mikään työvaiheista ei osoittautunut turhauttavan vaikeaksi; ehkä hyvä mainita, että kyseessä on ensimmäinen valmiiksi saamani puinen pienoismalli. Rakenteeltaan malli lienee melko tavanomainen helpomman keskitason laiva, ehkä ainoa "omituisuus" on umpipuinen runko.

Kuvien vastikkeeksi toivoisin kritiikkiä: mikä näyttää huonolta, mikä häiritsee, minkä tekisit eri tavalla? Silmä kun tulee sokeaksi omille virheille, ja tarkoitus olisi kehittyä…

Kommentit

Jin Hansson 20.11.2008 20:36 Vastaa lainauksella
Ohhoh! Aika hieno! En osaa sanoa, pysyykö kupari kuivatelakallakaan kiiltävänä ennen vesillelaskua vai alkaako se hapettua jo hyvissä ajoissa etukäteen, mutta tietenkin se näyttää hienommalta tuolla kiiltävällä kuparipinnalla. Laivalla on oikein kiva sivuprofiili köysineen ja mastoineen.
Komealta näyttää, eihän tästä keksi valittamista hyvällä yritykselläkään. Ja taas oppi jotakin uutta, en nimittäin ole ennen tiennytkään että laivojen pohjia on päällystetty kuparilla. Hieno malli.
Kaunis laiva ja tuo pohja on todella näyttävä; onko samaa kupariteippiä mitä käytetään korujen valmistuksessa?
Pasi Kiiski 20.11.2008 21:22 Vastaa lainauksella
Todella kaunis laiva.Silmääni miellyttää varsinkin värimaailma.Luonnolliset ja aidot värit ilman dekoratiivilaivojen kiiltävää lakka/jalopuupintaa.Erittäin siististi rakennettu kansi ja kaunis,simppeli riki.
Kuvista en näe pohjakuparoinnin yksityiskohtia.Oletko mallintanut sinne levyt?Nyt näyttäisi kupari olevan yhtenäistä pitkää soiroa.Kevyt patinointi olisi ehkä enempi minun makuun mutta jos tuo on tosiaan pinnoittamatonta kupariteippiä niin se saattaa patinoitua itsestäänkin ajan myötä.
Jalusta on myös hieno ja tyylinmukainen.
Sarjan valmistaja meikäläiselle tuntematon,täytyy tutustua.
Hieno hoilo, kuparoinnista lähempää kuvaa? Purjeita olisin laittanut.
Jos patinoisi kuparia ja vähän likaisi vaikka tuota kansilankustoa, niin menisi täydestä. Mutta siisti on jokatapauksessa.
Kiitos kommenteista; vanhentamiseen pitää tosiaan panostaa hieman lisää.

Kupariteippi on yhtenäisinä nauhoina ilman pystysaumoja. En tiedä, millaista on koruissa käytetty teippi, mutta mallissa se on noin viiden millin levyistä liimapohjaista, noin puolen millin paksuista ja siis kokonaan metallia. Rakentaessa epäilin tuleekohan tuo pysymään kiinni pohjassa, mutta kohta tulee vuosi täyteen ilman ongelmia. Pysymistä voi osaltaan auttaa pohjan lakkaus: pohja ei siis tule patinoitumaan itsekseen.

Tavoitteenani on realismi, ja kieltämättä pohjan kupari (ja kansimateriaali varsinkin siviilialuksessa) on liian puhtoista. (Ymmärtääkseni vesille laskua odottavan laivan kuparin kuuluisi olla tummentunutta ja vanhan taas pahoin kulunutta, mutta mahdollisesti virtaavan veden kiiltävänä pitämää. Tätä pitää selvittää ja tarkistaa lisää ennen seuraavan kuparipohjan tekoa.)

Kuvia olisin laittanut enemmän, mutta valitettavasti 250 kilon rajoitukseen sain sovitettua vain nuo kolme.
Pasi Kiiski 21.11.2008 20:27 Vastaa lainauksella
Pasi Ahopelto kirjoitti:
Vanhentamiseen pitää tosiaan panostaa hieman lisää.
Jos itsestäsi niin tuntuu niin vanhenna vaan.Puulaivamalleissa esiintyy näemmä kahdenlaista koulukuntaa.Perinteisesti malleja ei juuri vanhenneta mutta toisaalta onnistunut vanhennus tekee useasti laivasta huippumallin.Jokaisella tekijällä on omat mieltymyksensä ja tavoitteensa.
Vielä kerran tässä Mary Taylorissa kehaisen tuota luonnollista pintakäsittelyä ja sitä että esim.kettinki on mustaa eikä messinginväristä (harmittavan yleistä useissa laivamalleissa tuo kiiltelevän messingin ylikäyttö).
Makuasioita,makuasioita…
Mistäs muuten tuota kupariteippiä hommasit?Tuommoinen 0.5mm paksu kuulostaa juuri nappimateriaalilta tarkoitukseensa.Pitäisi hommata itsekin jostain jos löytäisi.
Lisää malleja tänne galleriaan vaan niin äkkiä saat lisää tilaa kuvillesi.
Kupariteippi tuli mallin mukana; mallin osista ainoastaan telineen materiaali piti käydä ostamassa erikseen. Jotkut valmistajat mainostavat ohuesta kuparilevystä syövytettyjä (ja toivottavasti) mittatarkkoja kuparilevyn palasia. Niillä olettaisin saavan paremman lopputuloksen kuin teipillä.
Joo, vaikea on noin kaunista millään kritisoida. Kerrassaan upea.
Hieno on. Kuparoinnin vanhentamisessa ovat käyttäneet kuumentamista - Tulee laikukas ja värikäs pinta. Mutta kun kyseessä on teippi(jota myös itse käytän) niin en oikein tiedä miten toimii. Olen kyllä ajatellut kokeilla johonkin demo-osaan. Myöskin hirvittää tarjota puhalluslamppua malliin - voi olla että saa aikaan fireshipin:D. 200h pohjan kanssa työtä ja se paloi…
Rane 9.3.2010 16:52 Vastaa lainauksella
Kupariteipille olisi tarvetta täälläkin. 0,5 mm tuntuu hyvältä mitalta. Mistä sitä saa?
Hienoa, että nämä vanhemmatkin teokset ponnahtavat välillä esiin!!! Kaikki tarpeellinen on edellä sanottu, joten tähdet puhukoot puolestaan ;)
Komia laiva! Miss klikin vuoksi 4 tähteä vaihtui pienemmäksi. :(