Pienoismallit.net

Gaz-67

AER:n Gaz-67 on sanalla sanoen kamala malli. Aivan kuten aiemmin rakentamassani saman valmistajan T-28:ssa, saa tässäkin rakentaa lähes kaikki detaljit uusiksi, koska suurin osa yksityiskohdista puuttui kokonaan ja nekin vähät mitkä löytyivät olivat liian hentoja tai muutoin virheellisiä. Ei mene siis ihan laatikkoa ravistamalla kasaan, mutta hyvä niin. Haastavat sarjat ovat kuitenkin omalla tavallaan paljon hauskempia rakennettavia. Ja eipähän ole kellään muulla samanlaista.

Itseasiassa aloitin tämän mallin rakentamisen jo toistakymmentä vuotta sitten, mutta syystä tai toisesta se jäi kesken. Olin jo ehtinyt unohtaa mallin olemassaolon kunnes törmäsin siihen sattumalta mökin vintillä mallivarastoja tutkiessani. En ole koskaan harrastanut mallien keräilyä, vaan olen hankkinut mallini pelkästään rakennettaviksi, joten rakennettavahan tämäkin on. Tuli mitä tuli.

Tarkoitukseni ei ole rakentaa mitään tiettyä tyyppiä tietystä yksilöstä puhumattakaan. Sen sijaan tavoitteena on esittää vain tyypillistä toisen maailmansodan aikaista Gaz-67:ää alkuperäisten omistajien hylkäämänä ja hieman osumaakin saaneena. Rakennan mallin osaksi pientä vinjettiä, jossa auton lisäksi on mukana myös yksi figuuri.

merkinnät

Samaan aikaan jo autoa ja figuuria rakentaessani olin aloittanut myös alustan rakentamisen niiden ympärille. Tein kuitenkin aiheesta blogimerkintää laajemman kirjoituksen esitelläkseni samalla oman tapani tehdä dioraama-alustoja. Joten lisää tietoja tämän projektin valmistumisesta löytyy artikkelistani Dioraama-alusta . Tämän merkinnän yhteydestä löytyvät kuitenkin kuvat valmiista vinjetistä. Kaikkiaan kyseessä oli pienestä koostaan huolimatta työläs mutta opettavainen projekti, jonka puitteissa tulin jälleen oppineeksi useita uusia tapoja tehdä asioita, mutta vielä useampia tapoja olla tekemättä. Ja mikä tärkeintä, sain pitkästä aikaa…
Gaz saa alleen pienen dioraama-alustan, jossa mukana eloa antamassa myös yksi figuuri, joka on peräisin Dragonin 352nd Volksgrenadier Division -setistä. Pään korvasin Warriorsin hartsivalmistella, kiväärinhihnan muotoilin ohuesta lyijylevystä ja kaasunaamarikotelo on jostakin Dragonin Gen 2 -setistä, mutta muutoin figuuri on suoraan laatikosta. Varusteita sai luonnollisesti hieman jyrsiä ja sovitteita kittailla, jotta ne sai asettumaan luonnollisesti. Maalauksessa käytin tällä kertaa taas Vallejon akryylejä – ihan vain vaihtelun ja harjoituksen vuoksi. Alusta tulee kuvaamaan suht mutaisia syyskelejä, joten säistin Migin pigmenteillä manttelin…
Chippaus Aloitin mallin vanhentamisen chippauksilla , jotka tein tällä kertaa siveltimellä käyttäen Vallejon akryylejä. Ensin töpöttelin vaaleanvihreää melko reilusti ohennettua maalia, jonka päälle maalasin pienempiä lohkeiluja hyvin tummanruskealla, lähes mustalla Vallejo-sekoituksella. Lasiosat Tässä välissä rakensin myös puuttuvat lasiosat ohuesta muovilevystä. Kuljettajan puolentuulilasista oli alunperin tarkoitus tehdä sirpaleiksi rikkoutunut, mutta tyydyin tekemään siihen vain muutaman luodinreiän, vaikka se melko klisee onkin. Antaa kuitenkin hieman luonnetta. Ajovalojen lasit tein samaisesta muovilevystä sopivankokoisella punsselilla…
Pohjamaalasin mallin ensin Gunzen Mr. Base White 1000:lla, joka paljasti hieman lisää töitä. Pääasiassa korin reunojen pyöristyksien ympärillä oli liimatahroja, jotka hioin pois. Toisen Base White -kerroksen jälkeen maalasin suuripiirteisen esivarjostuksen Tamiyan mattamustalla. Seuraaksi sekoitin Tamiyan akryyleistä vaalean vihreän sävyn, jolla maalasin perusvärin jättäen esivarjostuksen kuultamaan hieman läpi. Maalasin samalla myös kevyet jälkivarjostukset perusväriä vaaleammalla ja tummemmalla vihreällä. Tamiyan maaleista sekoittelin myös keskiruskean sävyn, jonka ruiskutin istuimiin. Maalasin tällä kertaa istuimet siis ruiskulla, enk…
Sarjan huonon laadun lisäksi työn määrää lisäsi se, että varastoinnin aikana mallista oli kadonnut osia. Rakennusohjeitakaan ei enää löytynyt, mutta nimimerkki Karjalan Arska toimitti kopiot, joista suurikiitos. Muun muassa kaikki voimansiirtoon liittyvä puuttui kuitenkin kokonaan. Nämä rakensin itse uudelleen styreenitangosta sorvaamalla ja levystä laminoimalla keskittyen lähinnä niihin kohtiin, jotka lopullisessa mallissa parhaiten näkyvät. Etuosasta näkyykin melko paljon, koska auto tulee jyrkähköön ylämäkeen. Takaosasta ei niinkään. Alkuperäisistä detaljeista malliin jäi oikeastaan vain mittaritaulu, etulokasuojien niitit ja peräkoukku…