Pienoismallit.net

T43-12 (Su-9)

Neuvostoajan tuote

Mallin valmistajan tyyppimerkintä: Suhoi Su-9B (T43)

Malli on ainakin minulle uuden tuttavuuden, Undan tuotantoa ja on oletukseni mukaan varsin kypsään ikään ehtinyt sarja. Se tuli hankittua jo 90-luvun puolivälissä Hobby Hiltuselta, Lahdesta. Jos joku muistaa kyseisen liikkeen. Rakennusohjeesta löytyy valmistajasta seuraavat iedot: Republic of Moldova, The UNDA Company. Koneen tyypiksi valmistaja antaa SU-9B (T-43). Ilmeisesti sarja on jonkinlainen harvinaisuus kun valmistajaan nimeä ei löytynyt listalta

Kotvan asiaa pohdittuani päätin rakentaa mallista SU-9 kehitysvesion T43-12. Kyseistä yksilöä käytettiin asejärjestlmien testaamiseen. Elinkaarensa aikana kone koki jonkin verran muodonmuutoksia. Esimerkiksi siivenkarkiä typistettiin, että niihin voitiin asentaa ohjustenlaukaisukiskot. Kyseisiä kiskoja ei kuitenkaan otettu käyttöön sarjatuotantokoeissa. Myös noakan alla oleva kamerapodi on testikoneen erikoisuuksia. Podi syntyi miljoonalaatikon osista.

Malli itsesään on varsin karua jälkeä. Muoviosat ovat paksuja eikä osien yhteensopivuus ollut kummoinen. Kokeilin tähän malliin ensimmäisen kerran AKn weathering tuotteista metallivärikyniä ja vanhenus/chipaus lyijyjä. Millä nimellä niitä sitten kutsutaankin.

Rakentaminen oli pitkälti arpapeliä. Kohdistuspisteitä ei juurikaan ollut. Aika montaa saumaa piti paikkailla. Parissa paikassa muoviosia piti hioa ohuemmaksi, jotta ne menisivät edes jotenkuten paikoilleen. Siivn alapinnam valonheittimet tein levittämällä kerroksen akryyliliimaa velonheitimen aukkoon. Alkuperäiset muoviosssa eivät mahtuneet aukkoihin vaan nitä olisi pitänyt hioa tai aukkoa suurentaa. Ei voi sanoa, että tätä mallia oli ilo rakentaa.

Yksityiskohtien värit piti selvittää referensseistä, rakennusohje ei tarjonnut minkääaisia apuja. Pääasiallinen väri on hopea, HU11. Humbrolin uuden tuotannon värisävy on aika mattavoittoinen verrattuna vanhaan sävyyn. Mutta tässä tapauksessa sopi mallin pintaan erinomaisesti. Parissa valokuvassa oikea konekin on ennenmin matta kuin kiiltävä.

Sarjan siirtokuvat näyttivät sen verran epäilyttäviltä, että korvasin ne harvat tähden ja numerot ylijäämävarastosta ja tarvikesiirtokuva arlkilta.

Hieman väriä mallii antavat punaiseksi maalatut ohjukset. Joissa koneissa myös laukaisukiskojen kärjet maalattiin punaisella väriillä. Tämä siksi, että huoltohenkilöstö ei teloisi itseään teräviin kärkiin.

Summasummarum, en kyllä suosittele tätä mallia kenellekään, sen verran ongelmallinen rakennettava tämä oli. Toisaalta en tiedä kuin Undan ja A-Modelsin, jotka ovat tehneet mallin Su-9 koneesta. Kummankaan saatavuudesta juuri nyt minulla ei ole tietoa.

Alkuun harkitsin vain mallin esitelyä mutta lopulta jätin pisteytyksen voimaan. Harkitsin myös jonkinlaisen historiikin kirjittamista mutta päätin jättää sen väliin. Sarjan laatu vei suurimmat kirjoitushalut. Seuraavan SU-9/Su-11 koneen yhteydessä sitten. Hyvin ylimalkaisesti sanoen Su-9 oli aktiivisessa käytössä 50-luvun lopulta 60-luvun puoliväliin.

E-P

Kommentit

Vaikuttaa kyllä suuritöiseltä ja vanhalta mallisarjalta. Ekalla vilkaisulla luulin PM-Modelsin tekeleeksi. Hobby Hiltusta muistan lämmöllä, sillä sieltä ostin suurimman osan malleistani lapsena. Harmi kun lopetti joskus 2000-luvulla.
Ei malli tosiaankaan paljoa eroa PM-Modelsin tasosta. Positiivisena yllätyksenä siina on melko hillitty uppoviivoitus. Terävällä kynällä sai korostukset tehtyä melko sujvasti.

E-P