Pienoismallit.net

Hawker Sea Fury

HävLLv 33 1954

Vuonna 1951 keskusteltiin suihkukoneiden lisäksi myös vanhemman potkurikonekaluston hankkimisesta ilmavoimille. Hankintalistalle tulivat brittiläiset Hawker Sea Furyt. Kyösti Partonen kertoo kirjassaan "de Havilland Vampire in Finnish Air Force", että neuvotteluja asiasta käytiin mutta on jotenkin unohtanut mainita koneiden hankinnasta Suomeen vuonna 1952. Nyt on tarkoitus avata yleisölle tuo historian hämärään jäänyt hankinta. Sea Furyja tuli Suomeen lopulta 22 kappaletta (tunnukset SF-10-31) ja niillä täydennettiin Utin lentorykmentin hupenevaa Messerschmitt-kalustoa. Kun Mersut tekivät viimeisen lentonsa keväällä 1954, jäivät Sea Furyt rykmentin laivueiden 31 ja 33 hävittäjäkalustoksi. Sea Furyt olivat käytössä vuoteen 1958, jolloin niitä alettiin korvattiin uusilla Fouga Magister-suihkukoneilla.

Tein tämän muunnostyönä kirjahyllyn päällä pölyttyvästä Kuuban tunnuksilla olevasta valmiista mallista.

Kommentit

Ihan loistava idea Hannu! Mallisi esittää selkeästi sitä aikaa, kun kone on juuri saapunut ja vasta muutama majuri on päässyt ensimmäiselle tyyppilennolle.

Suomessa pohdittiin 50 -luvun lopulla Sea Furyjen hankintaa melko tosissaan; ne olisi kutenkin hankittu maalinhinauskoneiksi. Itseäni on kuumottanut tuollainen Sea Fury Hinauskone…
"…mutta on jotenkin unohtanut mainita koneiden hankinnasta Suomeen vuonna 1952." Repesin!
Idealle täysi 10 ja 😂😂😂😂😂

Toteutus ei ihan yllä idean tasolle… Etenkin maalauksessa jonkin verran ongelmia.
Petri Jaakkonen kirjoitti:
Idealle täysi 10 ja 😂😂😂😂😂

Toteutus ei ihan yllä idean tasolle… Etenkin maalauksessa jonkin verran ongelmia.
Joo, ja jotenkin tuntuu tämä What-iffille;) Missä on dokumentit Suomi-Sea-Furyistä;)

Oon ollut aina tällainen nillittäjä;)

PS. Tiedän, että suunnitelmia oli;)
Mika Kauranen kirjoitti:
Joo, ja jotenkin tuntuu tämä What-iffille;)
No eiks tää ole "What-iffiksi" merkattukin?
Tervo Salminen kirjoitti:
Mika Kauranen kirjoitti:
Joo, ja jotenkin tuntuu tämä What-iffille;)
No eiks tää ole "What-iffiksi" merkattukin?
Joo, nyt kun katson yläpalkkia, niin toki oli.

Kiitos selvennyksestä ja vanhemmuuttaani näyttää olevan niin, etten huomaa heti kaikkea. Sorry HannuL aiheettomasta herjasta.