Pienoismallit.net

IDF Shot Kal Gimel

Libanon 1982

Kesäkuun 6. päivä 1982 Israel aloitti "rauha Galileaan" operaation etenemällä sisällissodan kourissa vuodesta 1975 olleeseen Libanoniin. Tavoitteena oli mm. Libanonin alueelta Israeliin iskuja tekevän PLO:n tuhoaminen ja sisällissotaan sotkeutuneen Syyrian pakottaminen vetäytymään Libanonista. Kaikki ei mennyt ihan putkeen ja erinäisten vaiheiden jälkeen Israelin joukot vetäytyivät Libanonista alkuvuodesta 1985 lukuunottamatta kapeaa turvavyöhykettä. Israelin joukkojen mukana oli myös briteiltä aikoinaan hankittuja Centurion vaunuja,joita Israel oli vuosien saatossa päivittänyt useaan otteeseen. Libanonin operaatiossa käytössä oli ensimmäistä kertaa onteloammuksia vastaan suunniteltu "Blazer" reaktiivipanssarointi. Libanonissa israelilaisten Centurionit olivat viimeistä kertaa laajemmassa operatiivisessa käytössä ja viimeisetkin poistuivat reserveistä 1990-luvun aikana. Centurionin käyttö ei tosin loppunut vielä tähän,vaan suuri osa niistä muunnettiin erilaisiksi raskaiksi miehistönkuljetusvaunuiksi.

AFV Clubin Shot Kal Gimel "Operation Peace for Galilee 1982" paketointi oli jo ties kuinka mones valmistajan paketointi Centurionin eri tyypeistä. Laatikon avaamisen yhteydessä tämä näkyy julmettuna määränä valurankoja,joista vanhimmat kierrätetyt ovat tumman vihreää muovia ja tuoreimmat vaaleampaa vihreää. Myös muovien koostumuksessa on eroa,vanhimpien osien ollessa kovempia. Laatikosta löytyy myös pari etsi arkkia,alumiininen tykin putki ja vinyylimuovinen tykin asekilven suojapeite. Rakentelua varten hankin lisäksi Panzer Artin telapyörät,Legend Productionin miehistön roipesetin ja Friulin telat.

Rakentelun aikana ei mitään hirveitä ongelmia ilmennyt. Vetopyörien puoliskojen väliin piti laittaa hieman korotusta muovilevyllä,että Friulit sopivat hampaisiin. Blazer panssaroinnille ei ollut merkitty paikkoja,mutta ohjeissa oli kohtalaisen hyvät kuvat niiden sijoittelusta malliin. Isommille kitti määrille ei ollut tarvetta ja hyvä niin,koska inhoan kittailua ja hiomista. Lukuisia umpinaisia sidontalenkkejä avasin varovasti veitsellä raaputtelemalla. Alkuun olin hieman huolissani Legend Productionin resiiniosien suhteen,koska niissä oli kiinni todella massiiviset valujäämät. Nämä irtosivat kuitenkin yllättävän helposti sivuleikkureilla itse osia rikkomatta ja lopullinen siistiminen hoitui normaalisti veitsen ja hiomapaperin avulla.
Jostain syystä Friulit olivat keljuimmat kasaamistani. Johtuneeko sitten nykyisestä aiempaa pehmeämmästä langasta,mutta aikaisemmissa kasaamissani Friuleissa reikiä ei ole juurikaan tarvinnut porailla auki,toisin kuin näissä.

Maalausta varten sotkin netistä löytyneellä ohjeella Tamiyan sävyistä ajankohtaan sopivan "Sinai Grey" sävyn,jolla ruiskuttelin mallin. Elävyyttä pintaan hain ruiskimalla joihinkin kohtaan vaalennettua sävyä ja pensselillä laitoin vaalennettua sävyä pultinkantoihin. Isoin aika maalauksessa menikin sitten miehistön romujen maalauksessa. Pelkästään tornin roinalootan parissa meni useampi ilta,kuin huomaamatta. Vanhennukset aloitin tökkimällä pieniä vihreitä,harmaita,vaaleanruskeita ja valkoisia öljyväritäpliä koko malliin,jotka sitten sotkin hajuttomaan tärpättiin kostutetulla siveltimellä pintaan. Seuraavaksi tein pieniä naarmuja ja muita kulumia AK:n "puuväreillä". Kiiltävä lakka ja dekaalit tulivat seuraavaksi ja dekaalien uudella lakkakerroksella suojaamisen jälkeen ruskea öljyväripesu.
Kurat tein pigmenteillä. Vaijereihin,konekivääreihin ja työkaluihin hieroin lyijykynästä hiomaani grafiittia. Mattalakkaus,telat alle,antennit kiinni ja malli vitriiniin. Aikaa meni kohtalaisen paljon,mutta hauskaa oli. Legendin roinasetissä oli vieläpä sen verran reilusti tavaraa,että niitä jäi vielä Takomin samaan ajankohtaan sijoittuvaan Merkava ykköseenkin. Siitä lisää joskus tulevaisuudessa…

Kommentit

OH 16.6.2020 20:24 Vastaa lainauksella
Moitteeton rakennusjälki yhdistettynä erinomaiseen maalaukseen ja säistykseen takaa loistavan lopputuloksen. Vaunu näyttää siltä kuin oikeassa elämässä kuvittelisin olevan. Tykkään…
Parasta tässä on kasettiradio punaisen rec napin kera ;-). Ei vain, onhan tämä kokonaisuutena huikean hieno ja yksityiskohtia on niin että hirvittää. Todella siistiä ja huolellista työtä kuten tuntuu Veli-Matin tavaramerkkinä olevan. Aidosta tankista menisi toisenlaisessa kuvausympäristössä.
Matti M 16.6.2020 21:52 Vastaa lainauksella
Erinomaista jälkeä taas, kansivarustus mallin viimeistelyn kanssa samaa tasoa, IDF-kalustoa näkee harvoin tällä sivustolla, joten siitä myös plussaa.
Kiitoksia kommenteista OH,Markku ja Matti.
PhantomII 19.6.2020 00:22 Vastaa lainauksella
Oikein on tyylikäs IDF:n Shot. Viimestely värisävyineen näyttää oikein sopivalta tähän malliin. Näitä on kiva katsella, muuten niin WWII-voittoisessa mallimaailmassa - joissa niissäkään sen kummemmin mitään vikaa tietenkään ole.
Hyvin onnistunut malli kaikkiaan, rakennusjälki, maalaus ja pintakäsittely. Legendin varustesetti on kuin piste i:n päälle!
Olisin vielä halunut kuulla mitä Tamiyan värejä käytit tuossa Sinai Greg sävyssä ja mikä on sekoitussuhde?

T. Jake
Kiitoksia kommenteista PhantomII ja Jarmo. Sinai Greyn sotkin Tamiyan XF-20 Medium Grey ja XF-57 Buff sävyistä suhteella 50% molempia. Tähän lisäsin vielä hieman XF-8 Flat Blue ja XF-67 NATO Green sävyjä.
Onnea Viikon Mallista!
Hitto, on kyllä hienoa eläväistä pintaa - onnittelut!!
Kiitokset kommenteista Juha ja Mika. Laitoin tähdityksen vaihteeksi päälle,koska sain omasta mielestäni aikaan parhaan rakentamani maakalustomallin. Keskiarvon perusteella tähtiä antaneet sivuston käyttäjät olivat samaa mieltä kanssani.
Katselin kuvat kertaalleen jo aiemmin mutta jäi palaamatta asiaan uudelleen ihan kommentin kera. Eipä muuta voi kuin olla muiden kanssa hyvinkin samaa mieltä. Onnistuneen vaunun olet saanut aikaiseksi.
Matti M 29.6.2020 21:30 Vastaa lainauksella
Onnittelut viikon mallista!
Kiitoksia Antti ja Matti.
Kieltämättä tosi onnistununut Tankki hieman harvinaisemasta aiheesta. Onnittelut!

yt.
MK
Kiitos Mika,kuten muutamassa aikaisemassakin kommentissa on tullut ilmi IDF kalustoa ei malleina jostain syystä hirveästi näe. Mielenkiintoisia aiheita olisi kyllä enemmän,kuin tarpeeksi…