Pienoismallit.net

Honda Gorilla

Gorilla, kuin Monkey (50 cc) mutta on varustettu 9 litran polttoainetankilla ja satulakin on hieman erilainen.
Mallinimi johtaa hieman harhaan, sillä Gorilla ei tarjoa yhtään enempää muskeleita kuin Monkey.

Aoshiman 1:12 sarjaan omana lisäyksenä polttoainehana + letku, sytytystulppa+johdin sekä jarrupolkimen ja jarrurummun välinen tanko.
Paketoinnin mukana olevat vaijerit vaihdoin skaalaan paremmin sopiviksi.

Näppärä Aoshiman rakennussarja pienine puutteineen joita halutessaan voi paikkailla.

Kommentit

No hui!

En ole koskaan ennen kuullut Honda Gorillasta. Ehkä siksi, että niitä ei juuri Suomessa ollut.
On kyllä kuin 80-lukulainen Manki, mutta todellakin erityylinen penkki ja polttoainesäiliö.
Itsellä oli 80-luvulla Manki, ja tuo versio olisi ollut paljon kivempi erityisesti isomman polttoainesäiliön takia. Mankin kanssa piti joskus ottaa lisäpolttoainesöiliö mukaan, kun toimintasäde ei muuten olisi ollut riittävä.

Itse luulin tuota aluksi Honda 70cc Dax moottoripyörä versioksi, joita tälläkin paikkakunnalla näkyi yksin tai kaksin varsioin.

Hieno malli, joka taaskin kerran nosti esiin nuoruusmuistoja.
Ihan alkoi bensa haista nenässä ja voikkatunnin hiki. Siistiä on työn jälki. Näyttää ihan kaupan ikkunan mopolta, ajetussa pelissä olisi tahroja, naarmuja, likaa, jopa kolhuja. Mutta tässä ei ole eikä niitä kaivata, koska mopedi on ajamaton yksilö. Eikö niin?
Mikko MM Mäkelä kirjoitti:
Ihan alkoi bensa haksta nenässä ja voikkatunnin hiki. Siistiä on työn jälki. Näyttää ihan kaupan ikkunan mopolta, ajetussa pelissä olisi tahroja, naarmuja, likaa, jopa kolhuja. Mutta tässä ei ole eikä niitä kaivata, koska mopedi on ajamaton yksilö. Eikö niin?
Joo Mikko, tässähän on kai tarkoitus tuoda esille näitä nostalgisia versioita?

Yksityskohtafiilistelyt, kuten tahrat, naarmut, kolhut ja liat, kuuluvat sitten muihin malleihin?

Näin ainakin itse ajattelisin.

yt.
MK
[/quote]

Joo Mikko, tässähän on kai tarkoitus tuoda esille näitä nostalgisia versioita?

Yksityskohtafiilistelyt, kuten tahrat, naarmut, kolhut ja liat, kuuluvat sitten muihin malleihin?

Näin ainakin itse ajattelisin.

yt.
MK
[/quote]

Näiltä osin näkemyksemme ovat yhtenevät. Versio lienee juuri nostalgisointia tai kuvaus pysähtyneestä hetkestä 11.8.1983 kun mopon hintaa vastaava läjä dollareita on lätkähtänyt kaupan sedän käpälään ja hintalappu irrotettu. Siitä alkavat naarmutus ja kuraaminen…

Eivät minunkaan pienoismallirakennelmani kuvaa käyttöesineitä käytön jäljiltä vaan juuri hetkeä ennen käyttöön ottoa. Siksi niissä on varsin vähän käytön jälkiä eli niitä mallintavaa säistystä. Tai, oikeastaan aika moni rakentamani pienoismalli on ennemminkin näyttelyesineen pienoismalli - joko olemassa olevan tai kuvitteellisen. Tyylisuunta se on sekin, kuten taistelun käyneiden sotakoneiden vahvasti ja taidokkaasti lisätty käyttöjälkikosmetiikka.
Kyllä, mallin on tarkoitus tässä esittää vielä käyttöönottamatonta yksilöä.
Oma mieltymys on tehdä mallit enimmäkseen "ehjään ja puhtaaseen" tyyliin.
Kilpailuta autovakuutuksesi! Ota uusi vakuutus kätevästi verkossa. Vakuutusten siirto hoituu automaattisesti ja palvelu on sinulle maksuton.