Pienoismallit.net

MT-437

Minun ihka ensimmäinen suomi-mersu

Ensimmäinen alusta rakennettu ja valmiiksi saatu pienoismalli noin kolmeen vuoteen. Kandityön kunniaksi päätin rakentaa uuden Tamiyan Messerschmitt Bf 109 G-6 -mallin, eikä kyllä kaduta yhtään. Ehdottomasti paras rakennussarja, johon olen elämäni aikana sekaantunut.

Suhtauduin tähän projektiin tyyliin:"takaisin mallailun pariin." Yritin palauttaa mieleen perusasioita ja totuttaa sormet ja muut tukielimet pienoismallien rakenteluun. Ehdottomasti vaikein osa-alue tauon jälkeen oli työskentely siirtokuvien kanssa. Siinä tuli tyrittyä oikein huolella erityisesti siirtokuvapehmentimen kanssa. Käytin jotain AIvan_liian_vahvaa pehmennintä, sillä seurauksella, että siirtokuvat ja niiden värit todella liukenivat pois. Hammasta purren päätin kuitenkin korjata asian ja ottaa homman harjoituksen kannalta. Mielestäni korjailu ja paikkailu onnistui kohtuullisen hyvin.

Ruisku- ja sivellinmaalaus tuntuivat yllättän luontevilta tauon jälkeen, joten sen suhteen ei mielestäni ollut ongelmia. Säistämisen jätin hieman kevyemmälle kädelle. Peruslitkutukset, filtterit ja öljyväreillä tehdyt dot- filtterit tuli kuitenkin tehtyä. Maalipinnan elävöittämiseksi olisi vielä pussillinen niksejä, mutta kokeillaan niitä seuraavassa MT-416 projektissa, joka on jo työn alla.

MT-437 valmistusnumero 163627 valmistui MTT Regensburgin tehtaalla huhti-kesäkuun välisenä aikana. Kone toimitettiin Suomeen toisessa erässä, johon kuului 14 konetta. Toimitus tapahtui 18-19.6.. Koneet olivat tehdasuusia. Hannu Valtonen, Messerschmitt Bf 109 ja Saksan sotatalous toimi erinomaisena referenssinä tämän ja jatkoprojektien suhteen. Kirjan sivulta 19 löytyy tehdaskuva ja arvelua käytetyistä väreistä. Yleisen käsityksen vastaisesti kirjassa arvellaan, että Regensburgissa maalattiin koneet kesällä 1944 tutun RLM 74/75/76 kaavion sijaan 74/75/70 kaavioon. Syynä joko kokeilu tai materiaalien tms. puute.

Olen käyttänyt tätä lähtökohtana oman mallini maalauksessa. Lisäksi olen maalannut siipien tyveen mustan suojamaalaukset, jotka olivat ilmeisesti aika suosittuja mersujen siipien suojaamisessa. Mistään käyttämistäni materiaaleista en ole löytänyt informaatiota puolesta tai vastaan, joten puhtaalla arvelulla mentiin eteenpäin.

Itse olen tyytyväinen lopputulokseen, vaikka en edes jarruletkuja jaksanut väkertää :) Onneksi sentään tuunasin kannuspyörän. Antakaa sanan säilän sivaltaa, etten vain kellu oman erinomaisuuteni vaahtokylvyssä :)

Kommentit

Käytitkö tätä pehmennintä?
Jos käytit niin uskon kyllä tapahtuneen =) ja kun itselle kävi samoin opin että ko tuotetta voi käyttää jos pinnan pitää vatupassi suorassa ettei aine valu, ja sittenkin annostelu hyvin vähän kerrallaan.
Hyvin sait tuon häppeningin paikattua! Itsellä myös pari kokemusta noista, pahin varmaan sieltä QMA:n ajoilta Nastro Azurro Hondan kanssa, seisoo edelleen tuolla aloitetuissa (pitäisköhän sekin yrittää saada elvytettyä tuossa ryhmärakentelussa?). Ja joo, pehmennin ei ollut tuota Kimmon esittämää, onnistuu kyllä pehmeämmilläkin aineilla.

Mitäpä Mersusta sanomaan? Hyvinhän sulla edelleen on homma hanskassa, ei toi taito vielä kolmessa vuodessa katoa. Värikaavioista yms. meikä ymmärtää näiden osalta saman verran kuin sika puurosta, mutta nätti toi on, oli sitten autenttinen tai ei.
Esko Rusi 23.1.2020 21:56 Vastaa lainauksella
Uskalsit sitten tehdä Suomi mallin ;) Mutta hienolta näyttää eteenkin maalaus /pintakäsittely. Jos viellä saisi kuvan yläpinnasta niin näkisi siivissä olevat värirajat. Kannatti palata mallailuhommiin pienen tauon jälkeen.
Komia on. Miellyttää silmää tuo viimeistely.
Mielestäni taidokkaasti tehty malli. Alustavan katastrofin paikkaus on onnistunut myös mainiosti.
Käytin todellakin tuota Tameon punaista pehmennintä ja lopputulos oli tuo kuvissa nähty. Vasta onnettomuden jälkeen muistin, että sen käyttötarkoitus lienee automalleissa rengastekstien sulattaminen kiinni kumirenkaaseen, joten joo- ihan väärä aine väärään paikkaan. Vaan virheistä ja niiden paikkaamisesta oppii.

Pitää seuraavaksi viritellä blogi pystyyn MT-416 rakentelun osalta.

/marko
rhakaleh 24.1.2020 13:59 Vastaa lainauksella
Wau! Eipä noita siirtokuvaongelmia ainakaan kuvista huomaisi, jos et olisi erikseen maininnut. Mitä nyt ehkä pientä hopeointia rekkaritunnuksissa… Mutta on kyllä hyvän näköinen Mersu. Ja MT-437 on tietysti hyvä valinta yksilöksi.

Tietävätkö muuten tietäjät, oliko tuo vähän omintakeisempi ilves-tunnus oikeasti maalattu peräsimen molemmille puolille? Tätä tuli pähkäiltyä aikanaan, kun itse 437:ää väsäilin.
rhakaleh kirjoitti:
Tietävätkö muuten tietäjät, oliko tuo vähän omintakeisempi ilves-tunnus oikeasti maalattu peräsimen molemmille puolille?
Löytyy valokuva MERSU-kirjassa, Keskinummen pakkolaskukoneesta.

Ai niin, siis vasemmalta puolelta. Siispä en ollut tietäjä…
Hyvä tulkinta suomalaisesta Mersusta. RLM 70 läikät kyljissä H. Valtosen mielikuvitusta, samoin kittisaumat kabiinissa. Pleksit paikoillaan kabiinin sisäpuolisilla puulistoilla. Sirpalekaavio maalattu vapaalla kädellä , ei siis kumimatolla ja sota-ajan valokuvissa näkyy palkkiristin ylimaalaus siivessä. Lievää ilkunviilausta mutta kuitenkin =) siis hyvää työtä Markolta.
Jari, voitko hieman avata perusteita väitteellesi, että RLM70 on mielikuvitusta? Sinulla on varmasti joku lähde?
Lähteenä toimii Augsburgin ja Regensburgin maalausohjeet ja valokuvat sota-ajalta. Totuus tummista läikista saksalaiskoneissa taitaa olla maalausmuistiinpanojen osalta RLM 81/82/83 sarjasta tummimmat värit, joita käytettiin osassa koneita puisten takaohjainalueitten maalauksessa. Teimme ison selvitystyön MT-452 uudelleen maalauksen osalta ja siinä Tikkurilan väritehtään ja muutaman entisöintispesialistin kanssa päädyimme tuohon tulokseen. Valtonen halusi kabiinin raamin tummalla vihreällä ja läikät runkoon RLM 02/74/75 väreillä jolle ei löytynyt mitään tukea. Kabiinin raameja oli Mersuissa, varsinkin Erlan kabiineissa, maalattu RLM66 ja RLM83 sävyillä. Tikkakosken museolla on irtokabiini josta selviää ikkunoitten raameihin asennus. G-5 alatyypissä, joka oli paineistettu nuo kyseiset ikkunapaneelit olivat lasia ei pleksiä ja niissä oli vahvakittaus. Siis juurikin tuon paineen siedon johdosta. Suomessa Mersuihin oli myös rajallinen määrä RLM maaleja ja runko on hyvin pitkälti ylimaalattu Suomessa. Se miksi suomalaiseen Mersuun olisi täällä maalattu RLM 70 läikkiä ei selviä oikein mistään muistiinpanoista ellei Heikkisen Raimo ole saanut asiaa dokumenteista selville. Siiven kainalolevyjen musta oli suomalaiskoneissa pakokaasua, ei maalia.
Palaan edelleen tuohon RLM70 aiheeseen. Muiden asioiden suhteen minulla ei ole kommentoitavaa. Kommenteissasi oli paljon mielenkiintoista tietoa. Kiitos siitä.

Tämä kuva on Valtosen kirjasta ja esittää Regensburgin tehdasta kesällä 1944. www.pienoismallit.net/profiilit/51/kuvat/kuvapankki/kuva_152535/

Maalauskaaviosta ei liene epäselvyyttä, tummat läikät on tehty tehtaalla ja ovat selkeästi tummemmat. Väristä toki on vaikeaa todeta mitään.

Samoihin aikoihin aikaan valmistunut 163824 on nykyään esillä Australiassa. Kyseinen yksilö on laajasti tunnustettu olevan ainoa jäljellä oleva yksilö, jossa on tehdasmaalaus yhä pinnassa.

www.pienoismallit.net/profiilit/51/kuvat/kuvapankki/kuva_152534/

Kone oli paikkamaalattu jo sodan aikana. Osumia on tullut ohjaamon ympäristöön, joten paikkamaalaus peittää ainakin osan tehdasmaalauksesta. Muuten kone on ollut koskematon aina löytöjetkestään 1945 tähän päivään asti. Mielestäni RLM70 värin käyttö on edelleen ihan perusteltu tulkinta. Totuudesta en väitä mitään.

Kun viittaat MT-452 kunnostukseen, niin oletan että kyse on vuoden 1998 kunnostuksesta. Hannu Valtosen kirja Messerschmitt bf 109 ja Saksan sotatalous on vuodelta 1999 ja hänen Messerschmitt -aiheinen museologian väitöskirjansa on vuodelta 2006. Valtosen kirja on osa väitöskirjatutkimusta ja se on myös hyvin lähdeviitattu, joten siltä osin pitäisin siinä esitettyjä asioita muina, kuin mielikuvituksen tuotteena. Olisi kiva kuulla siitä tutkimuksesta, jonka teitte vuoden 1998 kunnostusta varten.

RLM määräykset olivat varmasti voimassa, mutta sotatalouden kannalta katsottuna Messerschmittejä piti luovuttaa käyttöön tietty määrä kuukaudessa, muuten uhkana oli sotaoikeus. Materiaalipula tms. on hyvin voinut saada aikaan sen, että koneita luovutettiin hyvinkin epäortodoksissa värityksissä.

Teen parhaillaan tutkimusta kansallisarkistossa siitä, mitä Ikarolin värejä ja milloin on tilattu. 1944 en ole löytänyt tilauksia tai kirjeenvaihtoa asian tiimoilta. Tällä hetkellä epäilen, että värit on tilattu Junkersien, Dornierien ja G-2 kanssa samoihin aikoihin. Jos näin on, se voi hyvinkin selittää sen, että loppusodan aikana, sekä sodan jälkeen, koneiden väritys vaikuttaa hyvinkin kirjavalta. Vaan tutkimus jatkuu.
Kimmo K. 24.1.2020 22:46 Vastaa lainauksella
En ota kantaa keskusteluun oikeista väreistä, vaan tyydyn toteamaan, että malli on tyylikäs. Maalaus on onnistunut hyvin ja eteen tulleet ongelmat on paikattu niin, ettei niitä kuvista juuri huomaa. Mielestäni koneen säistäminen on osunut myös hyvin kohdilleen: lika, kulumat yms. ovat paitsi ilmiasultaan uskottavat, mutta myös kokonsa puolesta mittakaavassa.

Kun kaikki on näin hyvin kohdillaa, hieman silmiini pistävät varsin järeän näköiset konepellin tuki ja kohtilentoantenni. Konehuonekin kaipaisi johdotuksia. Näihin taisit kuitenkin jo antaa perustelut sillä, että kyseessä on ”takaisin mallailun pariin”-malli. Hieno comeback!
Antennilanka näyttäisi tässäkin olevan vähän kireällä, mutta muuten hieno.
Onnistunut paluu mallailun pariin, hienoa työtä. Mitä siirtokuvia käytit Suomi tunnuksina? Ilmeisesti sarja itsessään ei sisältänyt mitään sudenkuoppia vaan meni kiltisti kasaan.

Värisävyjen vaihtelevuus oli myös tiedostettu fakta. Taisi olla K.A. Merricin kirja, missä mainittiin ohje jonka mukaan se, että toimitettu väri ei ole täysin yhteneväinen standardin kanssa ei ole hyväksyttävä syy palauttaa kyseinen värierä. Lisäesimerkkinä mekaanikon harmistus siitä, että hänen hoitoonsa päätyi tehdasuusi kone, joka oli puoleksi violetin värinen. Se kun oli niin ruman värinen.

E-P
Moi E-P. Siirtokuvat ovat sekoitus tamiyas, eduardin mersu-paketointia sekä SBS:n suomi g-6 arkkia. Itse rakennussarja oli niin täydellinen ja helppo rakentaa, kuin mitä täydellinen Tamiya nyt voi olla. Paras rakennussarja comeback:ia silmälläpitäen. Seuraavaan yksilöön sekoitetaan sitten rajusti eduardin palikoita mukaan… skrätsäämistä unohtamatta :)
Tutkimus väreistä joka tehtiin tapahtui silloin kuin olin vielä Finnairin palveluksessa. Ikarolin maalien toimituserät on selvittänyt Suomen Ilmailuhistoriallisen Lehden PT ja Raimo Heikkinen. On huomioitavaa että Suomeen tulleiden Bf-109 G-6 koneiden kyljet oli maalattu täällä uusiksi konepellistä pyrstöön. Samoin Suomessa maalattiin yli siipien alapintojen ja yläpinnan palkkiristit. Osassa koneita myös rungon (mahdollisesti) siipien alapinnan radiokoodien tunnuskirjaimet maalattiin yli jo Saksassa, viimeistään täällä kotimaassa. Hyvin harvassa koneessa on havaittavissa valmistusnumero peräsimessä tai suuntavakaajassa. Kuten kuvista myös käy ilmi NSDAP:n tunnus sivuvakkajassa, siis hakaristi, oli maalttu koneissa yli. Referenssikuvasi tyyppistä maalausta en täysin vastaavana ole mistään Suomeen tulleesta koneesta löytänyt, tosin kaikissa koneissa siiven sirpalekaavio on maalattu ilman kumimattoa, siis pehmeäreunaisena. Moottroripellityksen alapuoli ja moottorikannakkeet ovat paljasta maalamatonta metallia. Siiven sisäpinnan ja takarungon korroossienestomaali myös enemmän Interrior Green kuin RLM 02.
Valokuvien pohjalta väite siitä, että kaikki G-6 mersut on maalattu suomessa uudestaan konepellistä pyrstöön on minun mielestäni aika kova. Tosin kyse voi olla myös siitä, mitä tarkoitamme uudelleen maalauksella ja sen mahdollisen maalaamisen ajankohdalla.

Lentovarikko 2 korjausselostuksissa huhtikuulta 1944 , joita olen tutkinut, ei mainita mitään muuta kuin se, että omat tunnukset on maalattu ja ohjetekstejä ja kilpiä on vaihdettu ja suomennettu. Kyseinen varikko otti kuitenkin vastaan G-6 koneita saksasta.

Lisäksi jos vertailee eri koneiden ilmiasua, kuten MT-498 tai MT-408 näkee selviä eroja maalauksessa, väreissä ja kaaviossa. Kyseiset koneet ovat eri tehtaista ja esim. MT-498 ulkoasu on aivan identtinen tuon regensburgin tehdaskuvan kanssa, jotka linkitin aikaisemmin. MT-408 kyljessä näkee hyvin suomessa ruiskulla tehdyt paikkaukset. Ne eroavat maalausjäljeltään tehtaan läikistä.

Moottorin värityksen suhteen on vaikeaa kommentoida mitään. Korroosionestoaineet ovat käsittääkseni kuitenkin ensisijaisesti korroosionestoaineita, eivätkä maaleja, joten niiden väriä on tuskin edes määritelty. Oletan että viittaat interior green- värillä zinc chromate primer:iin, jolle ei myöskään ole määritelty erikseen mitään väriä. sen värihän saattoi vaihdella miten paljon tahansa keltaisen ja vihreän välillä. Erityisen heikolla pohjalla ollaan, jos väitetään, että kaikkien koneiden, kaikki moottoritilat, oli maalattu ja suojattu samoilla aineilla ja samalla tavalla vuonna 1944. Sellaiselle väitteelle pitäisi löytyä aika vankat todisteet.

Eräs asia tulee myös tuskallisen hyvin esille vastaanottoasiakirjoista. Jos ajatellaan, että saksalaiset lentokoneet olivat vuonna 1944 yhtä laadukkaita, kuin nykyajan mersut niin pahasti ollaan pielessä. Osassa koneita oli arvonalennukseksi arvioitu esim. 3% ostohinnasta. Yhdessä paperissa sitten todettiin, että koska tässä koneessa olikin siipitykit, nostaa se koneen arvoa 3%, joten voidaan maksaa täysi hinta. kaikenlaista vikaa on luetteloitu sivukaupalla.

Sinänsä koneiden huono laatu ei ole ihme, kun muistetaan ketkä ja missä olosuhteissa koneita kokosivat. Keskitysleireissä piinattujen ihmisten orjatyö on harvemmin kovin laadukasta. Mielestäni tässä kohtaa kannattaa siis unohtaa kaikki stereotypiat säntillisistä, kaiken oikein dokumentoivista ja aina laadukkaista saksalaisista.

Palkkiristien päällemaalaus käy hyvin ilmi osasta kuvia, kaikissa se ei ole niin ilmeinen, mutta piiloonhan ne on maalattu, ennemmin tai myöhemmin. Esim. MT-487 yksilöstä löytyy hieno kuva kesältä 1947, jossa näkyy palkkiristit, Hakaristien päällemaalaus ja siinä päällä oleva kokardi. Sekään ei muuten oikeastaan tuo tuota väitettä kaikkien koneiden päällemaalauksesta.

Koneiden ulkoasu myös muuttuu valokuvissa sodan edetessä. Paikkamaalaukset ja osien vaihtaminen käy hyvin ilmi vaikka tuon MT-408 kanssa, jossa sivuperäsin on myöhemmässä vaiheessa vaihdettu.

Se, onko koneet maalattu elinkaarensa aika uudestaan suomessa on sitten taas toinen juttu. Maalaaminen pitää vain asettaa oikealle aikajanalle yksilön elinkaaren kanssa.
Huomaan että olet fixautunut kannassasi. Enhän väitäkään että kaikki moottripellin aluset jne. olivat olleet maalaamattomat tahi maalatut. Ja korroosienesto maali on kyllä maali ei mikään muu suoja-aine. Suomalaisissa Mersun osissa on selviä merkkejä useammasta maaliväristä siiven sisällä ja takarungossa. Osassa pellit ovat eleksoitua peltiä ilman pohjamaalia. Rungon uudelleen maalaus rungon kyljissä oli jossain koneissa totaalinen ja osassa muutama päälle maalattu läikkä. Suomalaiset huolto-ohjetekstit on maalattu pääsääntöisesti laajemmalle ylimaalatulle alueelle kuin alkuperäinen saksalainen teksti oli.
Hyvä paluu mallinrakentamiseen! Onpa ollut kovat aineet siirtokuvien pehmentämisessä, ja siihen nähden korjaustoimenpiteet ovat onnistuneet aika hyvin. Pidän maalauksesta (esikuvanmukaisuuteen minulla ei ole asiatietoa) ja säistyksestä/vanhentamisesta. Vanhentamisessa ehkä tuo pakoputkiston ruskeus viittaisi ruosteeseen, jota en itse olisi yrittänyt mallittaa. Hienoa, että laitoit moottoripellit auki, mutta sitten minulle ainakin tulee odotus nähdä siellä ne muutamat näkyvällä paikalla olevat kriittiset letkut. Tuo ikkunoita kiertävä bakeliitti pisti myös silmään, koska en ole sellaista aiemmin havainut mersujen kabiineissa, ja siitähän onkin jo kommentti esitetty. Antennilankatekniikkaan kannattaisi panostaa, koska nykyinen lanka näyttää todella massiiviselta (EZ-Line Fine tai Mr Rigging 0.3 mm olisivat optisesti olleet paremmat). Siiven etureunan liimaussauma on jäänyt irvistämään molemmin puolin.
Nuo Tamiyan uudet mersut 1:72 ja 1:48 ovat kyllä mukavia kasattavia ja japanilisen suunnittelutaidon ilmentymiä.

Noin muutoin noista maaleista ja niiden sävyistä sen verran, että tehdaskohtaisia näyttäisivät olevan, niin sisältä, kuin ulkoa. Esimerkiksi RLM66 ei takuulla ole sama sävy joka tehtaassa ja sama pätee kaikkiin ulkopintoihin ja niiden maalauskaavioihin. Lisäksi vielä maalisävyjen "yleiset sävymuutokset" 1939-1945.

Jonkinlaisen käsityksen näistä siipi -ja runkokaavioista ja sävyistä saa, kun tietää koneen valmistusnumeron ja sitä kautta tehtaan, jossa kone on kasattu. Oma lukunsa on sitten ne koneet, jotka on kasattu useammasta kaputtikoneesta.

Ilmeisesti joissakin suomeen tulleissa koneissa on rungossa käytetty värisävynä myös saksalaisten loppusodan "sky", joko sinertävänä tai vihertävän kellertävänä.

Eli aina on hyvä, jos löytyy jokin valokuva halutusta koneesta ja mielellään valmistusnumero ja sitä kautta valmistanut tehdas. Sillä pääsee jo hyvään lähtökohta arviointiin.
Puuperäsisissä koneissa oli rungontakaosa tosiaankin tuota "sky" ja täplitys RLM 81/83 sävyä muutamassa yksilössä, asiasta on juttua SIH-lehdessä, en muista vaan numeroa.
Onneksi olkoon Viikon Mallista! Vahva paluu.