Pienoismallit.net

Z17 Diether von Roeder

Zerstörer 1936

Oma mielenkiinto mallarointiin lähti joskus esikouluiässä nimen omaan laivamalleista, mutta suuntautui sitten melko nopeasti vauhdikkaampiin aiheisiin, kuten hävittäjäkoneisiin ja jenkkiautoihin. Viimeaikoina jokin lapsenomainen kiinnostus isoilla tykeillä varustettuihin suuriin teräsmöhkäleisiin on kuitenkin taas nostanut päätään, ja kaikenlaista aiheeseen liittyvää kirjallisuutta ja muuta mediaa tulee kulutettua vähintään riittämiin.

Ensimmäiseksi rakentelukohteeksi hankin -ehkä hitusen kunninhimoisena- Fujimin 1:700 Nagaton fotoetsisetillä. Oma kokemus sekä laivamalleista rajoittuu kuitenkin noihin lapsuusajan kokeiluhin, ja fotoetsejäkään ei ole tullut käytettyä ihan hirveästi, joten jätin Nagaton sitten vielä odottelemaan, ja otin työn alle tämän Zvezdan hävittäjän, jota olin itseasiassa hitusen aloittanut joskus ikuisuuksia sitten. Tässä välissä tuli vielä hankittua kynäruiskutarvikkeet, joten senkin käyttö on vielä hitusen hakusessa.

Minulla ei ollut hurjia odotuksia sarjan laadun suhteen, mutta yllätyin lopulta aika positiivisesti. Yksityiskohdissa ei näin suoraan laatikosta hirveästi löydy, mutta osat olivat siistejä, ja sopivat toisiinsa ihan nätisti. Maalaukset on jälleen hoidettu iäkkäällä Paaschen kaksitoimiruiskulla, käyttäen Tamiyan akryylimaaleja ja -lakkoja. Vanhennukset on tehty Tamiyan panel accentilla ja öljyväreillä. Takilointia (tai mikä korrekti ilmaisu sitten olisikaan?) koitin hieman harjoitella venytettya valurankaa käyttäen, mutta tulokset jäivät hiukan laihoiksi. Muuten malli on kasattu suoraan laatikosta.

Tamiyan valkoisen kitin kanssa oli ongelmia. Koitin sillä paikkailla rungon ja kannen välisiä saumoja, mutta pakkeli halkeili eikä kestänyt maskiteippiä kovin hyvin.

Lisää detaljejahan malli kovasti kaipaisi, ja siihen puoleen aionkin tulevaisuudessa keskittyä enemmän. Mutta näin ensimmäisenä yrityksenä aihealueelta olen varovaisen tyytyväinen.

Esikuvasta (erittäin) lyhyesti:

Yksi kuudesta Kriegsmarinen tyypin 1936 hävittäjästä. Pituutta 123m, uppoumaa täysin varustettuna ~3.500 tonnia, huippuja 36 solmua. Pääaseistuksen muodostivat 5 x 5 tuuman tykkiä ja kahdeksan torpedoputkea, näiden lisäksi kevyttä IT-kalustoa, syvyyspommeja ja tarpeen mukaan miinoja.

Alus astui palvelukseen 1938, otti sen jälkeen osaa Memelin alueen miehitykseen ja erilaisiin miinoitusoperaatioihin. Narvikin valtauksen aikana alus joutui satamassa ylivoimaisen brittiosaston kohteeksi, ja sai useita osumia jotka jättivät sen vaille toimivia moottoreita ja ohjausta. Urhean vastarinnan jälkeen miehistö lopulta upotti aluksen itse estääkseen sen joutumisen kunikaallisen laivaston käsiin.

Kommentit

Ei vielä kommentteja tai kysymyksiä. Kysy tai jaa arvokas mielipiteesi ja kommentoi!