Pienoismallit.net

Grumman F4F-4 Wildcat

VMF-223 "Bulldogs", Guadalcanal 1942

VMF-223 laivue laskeutui Guadalcanalin saarelle 20. elokuuta 1942 ollen ensimmäinen Yhdysvaltojen laivaston laivue, joka otti osaa Guadalcanalin taisteluihin. Vuoden 1942 lokakuun puoleenväliin mennessä laivue oli saavuttanut 110½ ilmavoittoa. Kuusi laivueen lentäjää kaatui ja kuusi haavoitui. 16.10.1942 laivueessa oli enää kahdeksan toimintakuntoista F4F-4 hävittäjää ja se siirrettiin pois Guadalcanalin saarelta. F4F-4 Wildcat oli Tyynenmeren kampanjan unohdettu sankari, jonka maine on jostain syystä jäänyt F6F Helcattien ja F4U Corsairien jalkoihin. Kone oli merkittävä, koska se kykeni operoimaan pienten Casablanca-luokan lentotukialusten kansilta.

Rakennussarja oli perus Tamiya laatua, joten rakennusvaihe sujui ongelmitta. Malli on rakennettu Eduardin SuperFabric istuinvöitä lukuunottamatta suoraan laatikosta. Malli on maalattu MRP:n ja Tamiyan väreillä mustan pohjamaalin päälle. Koska kyseinen kone operoi maatukikohdasta käsin, päätin tehdä koneesta tavanomaista likaisemman. Säistämiset tein AK:n ja Vallejon tuotteilla. Maalipinnan kulumat tein vesivärikynillä ja antennilanka on EZ-lineä. Tämä malli oli mukava lopetus edelliselle mallailuvuodelle ja samalla vuoden 2020 aloitus. Otan mielelläni vastaan palautetta ja muita mietteitä!

Malli on valmistunut tammikuussa 2019.

Kommentit

On kyllä nätti Wildcat. En kyllä keksi juurikaan mitään nipotettavaa, ehkä vähän paljasta metallia paikka paikoin vähän näkyviin?

Wildcat on kyllä sympaattisen oloinen kone, vähän kuten Hurricane Englannissa. On jäänyt nuorempien ja nätimpien varjoon. Muistaakseni Wilcatilla pärjäsi varsin kohtuullisesti jopa A6M Zeron alkupään malleja vastaan. Tosin taktiikka piti hioa sopivaksi, eikä kaartotaisteluun auttanut juuri jäädä.
Tero Ekholm kirjoitti:

Terve ja kiitos kommentista! Minulla oli alunperin tarkoitus tehdä isompia chippailuja, mutta referenssikuvien perusteella näiden Wildcattien maalipinta ei kulunut yhtä rajusti kuin myöhempien koneiden. Grumman ilmeisesti käytti näissä varhaisemmissa koneissa kestävämpiä maaleja?

-JT
Juuso Tattari kirjoitti:

Jos referenssikuvat näin sanovat, niin mallihan sitten juuri niinkuin pitääkin.

Joku viisaampi osaa varmaan sanoa noista maaleista, että muuttuiko niiden laatu sodan kestäessä. Ja onhan tuollakin alueella jos jonkinlaista olosuhdetta jotka ovat varmaan vaikuttaneet asiaan osaltaan.
Kyllähän tästä on helppo tykätä: hyvin pantu kasaan ja maalattu sekä asianmukaisesti vanhennettu. Pohjasta ja alapinnasta näkee, että hiekkaisia lentokenttiä on käytetty operointiin, mikä sopii hyvin taustoitukseen. Tämän perusteella olisi kyllä odottanut potkurissa enemmän maalipinnan hioitumista (jota en nyt näe lainkaan). Teron lailla olisin uskonut siellä sun täällä maalipinnan kulumista läpi ainakin allaolevaan (keltaiseen?) sinkkikromaattiin asti.

Omissa Wildcat-kuvissani antennilanka menee ohjaamon takana kummallekin puolen runkoa, mutta mallissasi nähdäkseni vain toiselle puolen. Oliko tämäkin referenssikuviin perustuva ratkaisu?
Juha Savola kirjoitti:

Hei Juha ja kiitos kommentista. Tosiaan painin tämän antennilangan kanssa hetken ja ehdin jo kiinnittää oikean puolen antennilangan runkoon. Päädyin kuitenkin noudattamaan valmistajan ohjeita, koska kuvien perusteella antennilangan suhteen oli useita variaatioita. Kuvien perusteella joissain koneissa oli myös korkeusvakaajista runkoon kulkevat IFF radiojärjestelmän antennilangat.

Käsittelin potkurin lapojen ulkoreunat grafiittikynällä kevyesti, koska en halunnut efektistä liian voimakasta. Lisäsin myös yhden detaljikuvan oikeanpuolen siivestä, jossa näkyy selvemmin keltaisella vesivärikynällä tehdyt sinkkikromaatti kulumat. Päätin rajata kulumat enimmäkseen huoltoluukkuihin.

-JT
Jermakki 6.1.2020 15:56 Vastaa lainauksella
Tämähän on nätti kuin sika pienenä. Hienosti toteutettu. Ja viimenen kerta kun yritän antaa mallille arviota tabletilla. 3,5 tuli kun nelosta yritin antaa, kirottua.