Pienoismallit.net

Fieseler Fi 156K-1 Storch

ST-113

Fieseler Storch oli erinomainen kone toimimaan hyvin puutteellisiltakin alustoilta hyvien hidaslento-ominaisuuksiensa vuoksi. Koneen kevyt rakenne, suuri siipipinta-ala ja siipien solakot tekivät mahdolliseksi sen että koneen nousu ja laskukiidot olivat vain muutamia kymmeniä metrejä olosuhteista riippuen. Saattoihan kone kovassa vastatuulessa jopa pakittaa! Aikansa STOL kone, vaikka termiä ei silloin vielä tunnettukaan.

Saksassa konetta käytettiin pääasiassa päällystön yhteyskoneena ja siihen tarkoitukseen Suomen Puolustusministeriökin tilasi kaksi konetta 31.12.1938 suoraan Fieselerin tehtaalta. Koneet toimitettiin laatikoissa Suomeen toukokuussa 1939 ja saivat tunnukset ST-112 ja ST-113. Koneen runko oli teräsputkikehikko kangasverhoiltuna ja siipi puurakenteinen myöskin kangasverhottuna. Polttoainesäiliöt siipien tyvessä.

ST-113 kone sai loppuvuodesta 1942 normaalin vihreä/musta naamiovärin yläpinnoilleen ja DN-värin alapinnoille. Kone vaurioitui 26.10.1944 osuttuaan sumussa puihin ja pudottuaan mahalleen kalliolle Olhavalla. Konetta ei enää korjattu ja se poistettiin 02.12.1944, lentotunteja kertyi 1331h ja 40min. ST-112 sen sijaan oli ilmavoimien käytössä aivan -60 luvun alkuun saakka ja poistettiin 25.04.1960. Kone oli tämän jälkeenkin vielä siviilikäytössä ja on edelleen museoituna Vantaan ilmailumuseossa.

Tämä Tamiyan mallisarja oli heidän 100:s mallinsa ja siksi sitä kutsutaankin ns. juhlamalliksi. Eikä syyttä, mallisarjahan oli sisällöltään kattava ja osat viimeisen päälle siistejä, joten mukavahan tätä oli rakentaa. Sarjan mukana tuli sisäetsit ja leikeltävät ikkunamaskit. Laskutelineiden ylätuki oli rosteria ja siipikaari millä siivet yhdistetään runkoon oli jotakin alumiiniseosta, samoin ohjaajan penkin taakse tuleva panssari ja potkurin akseli. Erikseen olin hankkinut vielä ulkopuolen etsejä, joita lisäilin runkoon, siipiin ja moottoriin.

Aivan ilman kittiä ei tästäkään selvitty, mutta saattoi olla omaa huolimattomuuttakin, pääosin osat kävivät todella hyvin ja ohjeet oli hyvät ja selkeät. Kasausjärjestystä on syytä todellakin noudattaa, muuten homma saattaa mennä vaikeaksi. Muutamassa kohdin yritin tehdä eri järjestyksessä kunnes huomasin että ei onnistukaan. Sarjan mukana oli tunnukset viidelle Saksalaiskoneelle, mm. Rommelin Afrikassa käytössä olleelle yksilölle. Sitä mukaa varustustakin oli monenlaista, mm. yläikkunoita joko aseelle tai ilman, pyörät/suksiversiot jne. Mukana oli myös kuusi figuuria, mutta eipä niistä Suomikoneeseen hyötyä ollut, samoin varusteina oli mm. tynnyreitä ja Jerrykannuja.

Ohjaamon takaseinään oli tarjolla pelkkä suora pelti, kk:n panoslippailla varustettu tai radiolaite varustuksella oleva. Valitsin radiovarustuksen, koska tein nimenomaan ST-113 koneen, kaiketi ST-112 koneessa radiota ei ollutkaan? Mallin mukana ei tullut kuin keskiantenni, mutta ST-113 koneessahan oli kolme eri antennia, yksi keskellä ja kaksi siipien kärjissä, joten ne oli tehtävä styreenitangosta, kuten myös peräsimen päälle tuleva tappi. Suomikoneiden penkkivarustuksena oli kaksi peräkkäistä istuinta ja kolmantena vielä pieni palli.

Siivekkeet pystyi esittämään myös poikkeutettuina ja niitä varten oli omat kiinnikkeet. Suksivarustuksessa oli mukana myös pieni kannus-suksi, mutta valokuvien perusteella Suomalaisissa koneissa oli kuitenkin käytössä kannuslusikka, ei suksea. Suksia jouduin myös hieman muokkaamaan, hioin niitä reilusti ohuemmaksi ja madalsin myös takaosaa, joka oli huomattavan korkea kärjeltään. Säätövaijerit suksiin piti tietenkin asentaa myös.

Suomitunnukset olivat SBS modelsin hyvälaatuiset dekaalit. ST-113 koneen kansallisuustunnukset oli loppuvuoden 1942 asussaan ylimaalatut valkoisten pohjien osalta, joten samoin tein itse. Käytin valkoisia pohjia ja maalasin ne yli samalla kenttävihreällä kuin muukin naamiomaalaus vaikka mukana oli myös pelkkä hakaristiversio ilman pohjaa.

Kommentit

Kyllä on hieno! Kaikki linjaukset ja detaljit kohdallaan ja esikuvan mukaisesti. Isot lasiosat puhtaat ja antavat hyvän näkymän ohjaamoon. Maalaus juuri niinkuin pitääkin. Ilo silmälle!
On kyllä hyvän näköinen, siisti.
Hyvä taustoitus, hienosti rakennettu ja yksityiskohdat hienoja. Tätä voi tietysti odottaa Tamiyan "juhlamallista".
Hieno pintakäsittely kruunaa kaiken.
Lähikuvaa ohjaamosta voisi tietysti toivoa.
Kiitos kommenteista Juha, Sakari ja Mika! Tuo kuvaaminen on edelleen kompastuskivenä, työvaihekuvia ei muista ottaa kun niin innoissaan rakentelee :-) ja valmiista mallista en tässä tapauksessa saanut enää kunnollista kuvaa sisätiloista kun on niin pahasti pimennossa tuolla siiven alla tuo oviaukko.
Sinulla Markku lekot sen kun paranee, hyvä!
YT
Kalle
Kiitos Kalle kehuista! Enpä tiedä, paljon kun tekee niin välillä onnistuu vähän paremmin, välillä huonommin. Ehkä taitoja enemmän on kehittynyt käytetyt aineet ja välineet ja uskallus kokeilla niitä. Kohta vain alkaa loppumaan nämä Suomessa käytetyt koneet, joten enpä tiedä, pitääkö lopetella, vai siirtyä nykykalustoon?
Markku Rinne kirjoitti:
Kohta vain alkaa loppumaan nämä Suomessa käytetyt koneet
Enpä olisi uskonut näkeväni tällaista tilannetta, mutta osoittaa tietysti, miten pitkään olet asiaa harrastanut. Onneksi oletkin harrastanut!
Juha Savola kirjoitti:
Enpä olisi uskonut näkeväni tällaista tilannetta, mutta osoittaa tietysti, miten pitkään olet asiaa harrastanut. Onneksi oletkin harrastanut!
No, eivät ne nyt aivan kaikki ole vielä tehty, mutta valinnan vaikeus alkaa olemaan, varsinkin kun kaikkia konetyyppejä ei malleina ole enää saatavana. Onhan noita koneita tosiaan jo noin 50 tehty ja lähes 40 eri konetyyppiä kun eri alatyyppejä ei oteta huomioon. Tähän "genreeni" kuuluu että ovat kaikki siis Suomen ilmatilassa lentäneitä, joten se kaventaa huomattavasti tätä valikoimaa, lekojahan muuten kyllä riittäisi.