Pienoismallit.net

1950 Oldsmobile Rocket 88 Club Coupe

Swallowtail

Box stock –lähestymistapa piti tällä kertaa melko hyvin, mitä nyt kromiset mallimerkit jäi asentamatta ja niiden kiinnityskohdat tuli kitattua umpeen. Kuvista ehkä näkyy että rakennussarjaan tehdyt muutokset keskittyivät pohjamaalin päälle. Muutamalla erilaisella ”taustamelusablunalla” ja parilla eri maalilla syntyi pohja kuviomaalauksille. Muualla korissa vallitsee hopeamaali, jonka päälle ruiskutettiin keltaista kuultolakkaa alhaalta ja punaista ylhäältä häivytteen muodostamiseksi. Lakkakerroksia on kymmenkunta - väleissä hiontaa alkaen karkeudesta 800.

Rengastus koki myös muutoksen maavaran laskemiseksi. Luovuttajarakennussarja oli Revellin 1966 Pontiac GTO, jonka punasivut näyttivät käyvän yksiin korin osittaisen punaisen maalausteeman kanssa.

Sisusta on originaali lukuun ottamatta scratch-valmistettuja polkimien ja ratin viiksien tankoja sekä ratin keskiötä, johon on upotettu mersun logo syövyteosana ”lasitusmassan” sisälle.

Sarjan osat ovat todella hyvänlaatuisia yhteensopivuutensa ja valupurskeiden vähäisyyden vuoksi. Ja kun korin malli on hupaisa sämpylä, niin varmaan täytyy vielä rakentaa toinenkin tällainen.

Kommentit

Nätti kuin sika pienenä. Ei tule mun pajalta noin komeita maalauksia, ikinä. Ekaks ei ole taitoa, tokaks ei ole malttia. Mutta kiva on katsella MM:n pajalta valmistuvia siistejä malleja. Vanteet vaihdoit, mutta oliko nuo paras vaihtoehto… no makuasia. Mun silmään ne tökkää liian arkisina, vaikka kiiltävät ovatkin. Mutta kaiken kaikkiaan on hieno malli, jonka huolisin omaan hyllyyni, eturiviin.
Kiitos, Ismo!

Laittoi ajattelemaan kokonaisuutta tuo kommenttisi vanteiden arkisuudesta. Sovitteluvaiheessa eli korin valupurskeita siivotessa ne tuntuivat istuvan, ja vaikka maalausteemasta oli haju, en vielä nähnyt lopputulosta sieluni silmillä. Niinpä ei tullut kasaamisvaiheessa mieleen enää lähteä muutoksen tielle - se kun ei valmiiksi maalattujen osien ja detaljontivalmisteluiden takia aina olekaan kovin yksinkertaista. Lisäksi nuo olivat ainoat tolkulliset pienikehäiset fillarit "varastossani". Kiitos kommentista, nyt taas osaan entistä paremmin paneutua suunnitteluvaiheeseen(kin).
Upea maalaus, palvelee tätä koriakin vielä jotenkin erityisen hyvin! Komppaan pyöräasiassa vähän Ismoa, ne ovat minunkin mielestäni mallin heikko kohta. Jos valkkaamaan pääsisi, niin itse olisin sovittanut tuohon oikein törkyisen läskit valkosivurenkaat joillain smoothievanteilla ja -kapsuloilla, mutta enpä kieltämättä tiedä edes moisten saatavuudesta pienoismallipuolella. Ja kuten sanottu, makuasioitahan nämä, mallailuteknisesti kokonaisuudessaan hienoa työtä!
Kiitos, Pauli.
Kaikenlaista vannetta ja rengasta saa mm. Pegasus Hobbiesilta ja Modelroundupista.
Kilpailuta autovakuutuksesi! Ota uusi vakuutus kätevästi verkossa. Vakuutusten siirto hoituu automaattisesti ja palvelu on sinulle maksuton.