Pienoismallit.net

Bristol Blenheim Mk I

BL-137, Joensuu, elokuu 1941

Blenheimeja oli Suomessa kaikkiaan lähes sata, malleja I ja IV (lyhytnokka ja pitkänokka). Koneita ostettiin jo ennen talvisotaa Englannista ja alettiin valmistaa lisenssillä. Koneita myös tuotiin käytettyinä Englannista talvisodan aikaan, kaksi kahdentoista koneen erää. Koneiden valmistuksessa on erotettavissa useita "sarjoja", jotka erosivat toisistaan jonkin verran.

BL-137 lennettiin Englannista Suomeen 26.2.1940. Jatkosodassa kone kuului 1/LeLv 42:lle. Koneella saavutettiin yksi ilmavoitto, mutta 3.9.1941 I-16 -koneet ampuvat BL-137:n Värtsilän kentällä tuleen; kone räjähti.

BL-137 oli ns IV-sarjaa, Englannista ostettuja käytettyjä koneita. Kone oli aikaisemmin (ehkä) ollut yöhävittäjä.

Malli on tehty Airfixin oikein miellyttävästä sarjasta. Ohjaamon lasiosat tosin oli tehty hieman eri mitoilla kuin muu kone… tai sitten tein jonkin virheen. Istuivat ne kuitenkin lopulta. Airfixin malli kuvaa varsin tarkasti IV-sarjaa joten modifikaation tarpeita ei ollut. Mallissa olisi mukana pommikuilun sisältö pommeineen. Laipat voisi tehdä auki-asennossa. Jos ne laittaa kiinni, niitä pitäisi ohennella enemmän kuin ohjeet neuvovat: esikuvassa laipat eivät ulottuneet ihan jättöreunaan asti. Asian voi käydä chekkaamassa Ilmavoimamuseossa.

Maalit MRP, hakaristit SBS, tunnus maalattu.

Pari mielenkiintoista juttua BL-137:ää koskien:
1. SIH-kirjassa on arvoitus. Sivulla 32 koneen keltainen raita on eri kuvissa eri paikoissa. Syytä en ymmärrä. Spekuloida voi. Kopiloffin kirjassa sivulla 53 raita on taempana, siihen sen sijoitin.
2. Antennilanka. BL-137:ssä oli antennimasto, sen näkee kuvista. Oliko ilmakaapelia? Monessa koneessa ei ollut, syynä saattoi olla koneen alle laskettava antenni, tosin niissäkin joissain oli antennimasto… Kopiloffin kirjassa sivulla 53 olin näkevinäni langan, siispä sellaisen laitoin.

Lähteet:
Keskinen/Stenman, SIH 10 Bristol Blenheim.
Stenman/Holda, Suomen Ilmavoimien pommittajat.
Kopiloff, Blenheim Suomessa
Miettinen, juttu IPMS Mallarissa 213

Kommentit

Tässä uudessa Airfixin 1/48 Blenheimissä ei näytä olevan Bolingbroke-muotoja, joita on 1/72 versiossa. Täten tätä voi kutsua Blenheimiksi.
Ja varsin hyvin on tämä tehty. En nyt jaksa etsiä eriyisiä virheitä. Kiitän vain hienosta mallista.

MK
Oikein mallikas Blenu!
YT
Kalle
Hienoa rakentamista ja lopputulos on upea!
Hieno Blennu! Siististi olet tämänkin koonnut. Ohjaamotilasta olisi ollut kiva nähdä kuvia ennenkuin laitoit tilan umpeen, mutta kiitokset kuomun läpi otetusta kuvasta! Ilmeisesti tuota tähystäjän etutuolia ei tästä IV-sarjasta poistettu? Tuolloinhan tuntui olleen yleinen käsitys, että se on turha. Ainut silmään tökkivä yksityiskohta on vahvat "pakokaasuvanat" muuten niin siistissä pohjapinnassa (ja renkaatkin kuin suoraan pakasta vedetty), ja nuo vanat myös näyttävät tummuudeltaan vahvenevan siiven jättöreunaa kohti mennessä.
Siististi kasattu ja maalattu Blenheim. Varmaankin tämä uusi Airfix on parhaiten toteutettu Blenheim mitä tulee yksityiskohtiin ja toteutukseen muutenkin. Maalaus on kaikin puolin nätti, jopa Nagarengaskin on saanut luonnollisen sävyn! Vielä kun olisit ottanut muutaman kuvan "matalammalta" sivulta ja edestä niin olisi saanut paremman kuvan koneen muodoista.

Pari asia jää askarruttamaan tämän yksilön osalta.

Onko nuo ohjaajan mittariston edessä olevat ikkunaruudut maalattu, kuvista kun ei oikein erota? Käsittääkseni kaikissa sarjoissa on tilanne että tuota ei ole oikein huomioitu että ne olivat peltiä. Siinäkin oli kait sarjakohtaisia eroja kun näkee että vain yksi ruutu on maalattu ja joissain on seuraavan ruudun alareunakin niin että se ruutu on pienempi ( avattava ikkunako ? ).

Toinen asia jota usein olen ihmetellyt Blenheimiä koskien on tuo taka-ampumo. Kaikissa malleissa ampumo kuvataan korkeana tötterönä, kuten tässäkin. Valokuvissa usein näkee että oli sekä korkeita että matalia. Oliko noita ampumoita erilaisia vai pystyikö tuota lasituksen yläosaa nostamaan ja laskemaan? Mainitsemassasi kirjassa Blenheim Suomessa on hyvä kuva BL-137 koneesta juuri tuon ampumon kohdalta jossa se näyttää hyvin matalalta. Tässä BL-137:ssa näyttäisi olleen Vickers kk, Browningit ilmeisesti vain V ja VI sarjalaisissa?

Hienon mallin olet kuitenkin tehnyt, nuo muutamat seikat vain muuten mietitytti.
Kiitoksia kommenteista!

Markku:
Airfixin sarjassa mittaritaulun edessä oleva ruutu sekä siitä yksi alaspäin olivat "peltiä" eli karhennettua kirkasta muovia, ilmeisesti yöhävittäjissä normaali ratkaisu. Alemman ruudun (mikä näyttää alhaalta otetussa kuvassa maalatulta) olen hionut läpinäkyväksi.
Olen ymmärtänyt että Blenheimin taka-ampumon yläosa tosiaan oli laskettavissa alas ilmanvastuksen pienentämiseksi. Kopiloffin kirjassa sivulla 35 on kaaviokuvia aiheesta.
Tässä koneessa aseena on Vickers, Suomessa tehdyissä Lahti-kk.
Istuinasia on mennyt minulta kokonaan ohi…
Lainaus:
Pari mielenkiintoista juttua BL-137:ää koskien:
1..Sivulla 32 koneen keltainen raita on eri kuvissa eri paikoissa…

2. Antennilanka. BL-137:ssä oli antennimasto, sen näkee kuvista. Oliko ilmakaapelia?…
1. Lainaus Stenman & Holda kuvateksti s.37: "Koneessa on jo toinen sotamaalaus, joka vedettiin vauriokorjauksessa vain viikkoa aikaisemmin." Kuva Onttolasta 21.8.-41. Selittäisiköhän tämä tunnuksen paikan vaihtumisen kuvien oton välillä?

2. Igorin kirjan kuva on SA-38460. Sitä suurennettaessa 1:1 kokoon, antennilanka näkyy selvästi. Riippuantennin olemassaolo ei välttämättä sulje pois yläpuolen lanka-antennia. Molemmat voivat olla koneessa, jos radio toimii kahdella eri aaltoalueella (lyhyet ja pitkät aallot).

Pidän rakentamasi BL:n kokonaisolemuksesta. Omakin rakentelu on aluillaan muuntumassa tuskastuttavan hitaasti I-sarjalaiseksi.