Pienoismallit.net

SR-71 blackbird

Tiedustelukone

Lockheed SR-71 ”Blackbird” (suom. mustarastas) oli yhdysvaltalainen strateginen tiedustelulentokone ja eräitä X-koneita lukuun ottamatta nopein lentokone. Koneen tyyppimerkinnässä lyhenne SR tuli sanoista Strategic Reconnaissance, eli strateginen tiedustelu. Sen nopeus ylitti virallisesti 3,3-kertaisesti äänen nopeuden. SR-71 oli niin nopea ja lensi niin korkealla, ettei yksikään maasta laukaistava ilmatorjuntaohjus olisi saanut sitä kiinni.
Vertailun vuoksi SR-71:n ennätys Atlantin ylilennossa (New York – Lontoo) on 1 h 54 min, kun nopeimmalta siviilikäyttöön rakennetulta koneelta, Concordelta matkaan kului noin 3 h 20 min. Tavallinen matkustajalentokone Boeing 747 käyttää matkaan noin 7 h SR-71 rakennettiin sen jälkeen kun hyvin korkealla lentävät U-2-tiedustelukoneet pystyttiin torjumaan ilmatorjuntaohjuksilla. Suuren lentokorkeutensa ja nopeutensa ansiosta yhtäkään SR-71-konetta ei ole raportoitu pudotetuksi. SR-71:n kehitystyö käynnistyi jo huhtikuussa 1962, hieman ennen A-12:n ensilentoa. Ensimmäisten kuuden Blackbirdin valmistus käynnistyi maaliskuun puolivälissä 1962, ja konetyyppi nousi ensi kertaa siivilleen 22. joulukuuta 1964 aamuyön pimeydessä. Yhdysvaltain ilmavoimat saivat ensimmäisen SR-71-koneen 7. tammikuuta 1966, jolloin kaksipaikkainen SR-71B -harjoituslentokone luovutettiin Bealen lentotukikohdan käyttöön. Koneen rakenne oli sikäli erikoinen, että aliääninopeudessa sen polttoainesäiliöt vuotivat, eli polttoaine valui säiliöistä ulos. Tähän tosin vaikutti myös se, että koneen polttoaine oli hyvin erikoista lentopolttoainetta nimeltä JP-7, jolla oli paljon tavallista korkeampi leimahduspiste (n. 60 °C).[4] Kyseinen polttoaine suunniteltiin juuri SR-71:tä varten, mutta sillä oli alun perin erittäin huonot voiteluominaisuudet, minkä takia polttoaineen sekaan piti lisätä pieni määrä fluorikarbonaattia moottorin mekaanisten osien toiminnan varmistamiseksi. Polttoainetta käytettiin myös koneen moottorien jäähdyttämiseen.[4] Koneeseen ei haluttu lisätä suurissa nopeuksissa todennäköisesti hajoavia laitteita, joten SR-71:ssä päädyttiin käyttämään sähkösytytyksen sijasta trietyyliboraania moottorien käynnistämiseen.[4] Ruiskutettaessa trietyyliboraania moottoreihin syntyi hetkellisesti erittäin helposti tunnistettava, booriyhdisteille tyypillinen vihreä liekki.Koneen rakenteessa käytettiin titaania, koska alumiini ei olisi kestänyt yli 2,5 Machin nopeuksia rakenteiden lämpenemisen takia. Osin samasta syystä tavanomaisten lentokoneiden maksiminopeus on ollut noin 2 Machia. Titaani hankittiin peiteyhtiöitä käyttäen Neuvostoliitosta, koska muualla maailmassa maaperän titaanivarannot ovat verrattain köyhät. Lockheedin tuotantolinjan piti suurimmaksi osaksi rakentaa työstölaitteet ja työkalut materiaalia varten itse, koska laitteet eivät kestäneet titaanin työstämistä, mikä oli sotilasteollisuudessa kyseisenä aikakautena verrattain uutta.
• Miehistö: 1–2
• Pituus: 32,74 m
• Kärkiväli: 16,94 m
• Korkeus: 5,64 m
• Siipipinta-ala: 170 m²
• Tyhjäpaino: 30 617 kg
• Suurin lentoonlähtöpaino: 79 017 kg
• Raideväli: 5,08 m
• Akseliväli: 11,53 m
• Voimalaite: 2 × Pratt & Whitney J58-1 -suihkumoottoria; 144,57 kN per moottori
Suurin nopeus: 4 062 km/h (Mach 3,35)
Lentomatka: 5 450 km (ilman välitankkausta, ilmatankkaus mahdollinen)
• Lakikorkeus: 25 908 m
• Nousukyky: 3 400 m/min
• Siipikuormitus: 460 kg/m²
• Teho-painosuhde: 0,382:1

Mallista: Sovitusongelmia oli, kittiäkin meni. ISO Kone, ei meinannut mahtua työpöydälle. Maalattu: Tamiyan TS.63 (Nato Black).

Kommentit

Kiva tuo vertailukuva Blennun kanssa. Mitä tulee termiin "blackbird", se todellakin Euroopan puolella on mustarastas, mutta käsittääkseni Ameriikassa ihan eri laji, ilmeisesti jonkinlainen varpuslintuihin kuuluva. ;-)
Lentokone, joka herättää ihmetystä tarkastelipa suorituskykyä tai kehitystarinaa. Jo J58- moottori yhdessä ilmanhallintajärjestelmänsä kanssa on pieni ihme. Hämääkö kuva vai onko oikean puolen imukartio vinossa? Siirtokuvissa havaittavissa hopeareunusta.
Ora Lassila kirjoitti:
Kiva tuo vertailukuva Blennun kanssa. Mitä tulee termiin "blackbird", se todellakin Euroopan puolella on mustarastas, mutta käsittääkseni Ameriikassa ihan eri laji, ilmeisesti jonkinlainen varpuslintuihin kuuluva. ;-)
Joo, jenkeissä tosiaan turpiaali, siellä kun ei mustarastasta tavata.

Pärräpuolella Hondan Blackbird lienee mustarastas, Suzukin Hayabusa taas muuttohaukka, joka syö noita mustarastaita välipalana ;-)
Kiitokset kommenteista. A. Lappalainen, imukartio irtosi kuvaussessiossa ja siirtokuvat hopeoi vähän, mutta yritän korjata niitä Lahteen.
Tuosta Blackbirdin huippunopeudesta, luin viime kesänä netistä löytämästäni jutusta, että koneella lentänyt pilotti oli ketonut muutama vuosi sitten, että jos olisi pitänyt kaasua täysillä niin polttoaine olisi loppunut kun kone olisi saavuttanut mach 3,7 nopeuden. Kirjoittajan mukaan hän ei osaa arvioida väitteen todenperäisyyttä.