Juhan pajalta on näköjään putkahtanut tämä upea lopputulos vaikeasta lähtökohdasta huolimatta…todella hieno, ehdottomasti tämän foorumin paras Dornier! Itse myös tuon CA:n mallin rakentaneena tiedän että kivinen on taival ollut, mutta lopputulos on todella huikean hieno. Paljon olet nähnyt vaivaa eri yksityiskohtien suhteen ja lisännyt paljon sellaista mitä itselleni ei tullut edes mieleen. Mainittakoon vaikkapa nuo konekiväärien sektorien rajoittajat ohjaamon ulkopuolella.
Siistiä on työnjälki niin kasauksen kuin maalauksenkin suhteen. Tuon talvicamon toteutus kulumisineen on kyllä upea, sävytitkö valkoista jollakin, esim. vihreällä? Talvicamon oikeellisuudesta voi olla montaa mieltä mutta uskon että niin lähellä totuutta sen suhteen olet kuin on ylipäätään mahdollista. Kaikista koneista kun ei noita valokuvia yksinkertaisesti ole ja varsinkaan yläpuolikuvia. Yleensähän tuo tummempi vihreä/musta peitettiin valkoisella suojamaalilla, mutta juuri tässä DN-55:ssa näyttäisi olleen päinvastoin kuten kerroitkin. Karolina Holda Suomen Ilmavoimien pommittajat kirjassa on tosin päätynyt väripiirroksessaan hieman erilaiseen tulkintaan tuon yläpuolen suhteen, mutta kukapa sen tietää?
Kuvattu myös hyvin ja kestää lähikuvina tarkastelunkin ;-).
Etusivu 
Galleria Mallit: lentokoneet 1939–1945
Dornier Do 17 Z3
DN-55 Sissilentäjän työkalu
DN-55 kevättalvella -43
Dornier Do 17 oli keskiraskas pommitus- ja tiedustelukone. Dornieria on usein mainittu lentäväksi lyijykynäksi, mutta kaiketi tuo kutsumanimi soveltui vain varhaiselle prototyypille, ja nämä tuotantovaiheen koneet eivät enää lyijykyniltä näytäkään. Sen katsottiin soveltuvan myös sissien huoltotehtäviin pitkän toiminta-aikansa vuoksi. Vuoden -42 kesällä ja syksyllä Lentolaivue 46:n Dornierit huolsivat kaukopartiomiehiä pudottamalle heille kaikkiaan kolmisenkymmentä täydennystorpedoa. Dornieriin mahtui kaikkiaan kuusi täydennystorpedoa, mutta yleensä niitä oli ripustimissa enimmillään neljä. Tavanomaisempi lasti oli max 1000 kg pommikuorma (”soveltuva vain elävien maalien pommittamiseen”). Aseistuksena ohjaamossa oli 6-8 konekivääriä (MG 15 tai MG 81, 7.92 mm; ohjaamon seinien vapaat tilat oli koristeltu näiden konekiväärien kaksoislippailla). Kone oli vakaa lennettävä ja siten lentäjien mieleen, mutta hidas. Suomessa käytetyissä Dorniereissa moottorina oli BMW:n luotettava ja helposti käynnistettävissä oleva 9-sylinterinen Bramo Fafnir 323 P tähtimoottori.
Dornierit saatiin Suomeen vuoden -41 aikana, jolloin ilmavoimilla oli käytössä vain kymmenkunta Blenheimia ja muutama SB- ja DB-pommituskone. Suomi sai Saksalta 15 Dornier Do 17Z (Z1, Z2 ja Z3) pommituskonetta, joiden rakentaminen oli Saksassa lopetettu jo -39. Sodan jälkeen oli Dornier-laivueessa enää neljä konetta lentokunnossa. DN-55 oli Z3-versio, jolla Saksassa oli lennetty lähes 400 tuntia. Kone lensi läpi jatkosodan, Lapin sodan ja muutaman vuoden rauhankin jälkeen keräten vielä n. 400 lentotuntia lisää.
Koneen rakentamisessa halusin kunnioittaa Olli Kepsua ja hänen sissilentäjän uransa alkua DN-55:llä. Toisaalta SIH2:ssa on rivistö Dornier-pommikoneita talvisuojamaalauksessa, ja kuvasta näkee, kuinka DN-55:ssä maalaus on tehty jokseenkin päinvastoin kuin missään muussa Dornierissa. Tosiasiallisesti Dorniereita ei käytetty talviaikaan sissien huollossa. Olkoon DN-55:n kuormana olevat täydennystorpedot hetkeltä, jolloin kevättalven -43 rauhallisina rospuuttokelin päivinä on harjoiteltu täydennystorpedoiden lastausta.
Classic Airframesin aihion muuntamisen Do-17Z-pommituskoneeksi on kuvattu pääpiirteissään erillisessä blogissani. Rakentamiseen kului melkein vuosi (pääosin siksi, että työhöni liittyvä runsas matkustelu häiritsi harrastusta). CA:n laatikossa ei osia ole kovinkaan paljon, mutta jokainen niistä teetätti työtä, jotta sen sai istumaan paikoilleen. Suurelta osin CA:n tarjoamat osat olivat lähinnä karikatyyrejä eikä referenssien mukaisia, ja toisaalta paljon visuaalisesti tärkeitä osia ei oltu edes tarjolla. Siksipä paljolti rakensin DN-55:n metritavarasta. CA:n Dornier-pakkaus oli sisällöltään ja laadultaan juuri sitä, mitä muutkin ovat siitä sanoneet. Tämähän on juuri sitä aivo- ja käsityöjumppaa, mitä mallinrakentaminen parhaimmillaan voi harrastuksena tarjota.
Koneen maalauksessa käytetyt värit: Mr. Hobby H2 (musta), H65 (RLM70), H67 (RLM65), H70 (RLM02), H77 (rengasmusta, suojamaalausmustan variointi), H320 (oliivinvihreä), H413 (RLM04); Tamiya X-10 (asemusta), Ammo mig MIG-047 (valkoinen); ja Alclad 2 ALC-123 (exhaust manifold).
Dornierin Do 17:n historian selvitti hyvin M. Hämäläisen teos Pommituslentolaivue 46 (SIV 3). Teknisinä referensseinä käytin erityisesti teoksia R.A. Franksin Dornier Do.17Z – A Technical Guide (Valiant Wings Publishing), Keskinen-Stenmanin Dornier Do 17 Z/Junkers Ju 88 A-4 (SIH 2) ja J. Raunion Lentäjän näkökulma IV. Lisäksi Ari Oksaselta sain vinkin ja referensseja liittyen mielenkiintoiseen laskutelineiden lokasuojien etureunoja kiertävään tankoon/vaijeriin (voisi olla jotain tekemistä telineluukkujen tuennassa, lukituksessa tai avauksessa). Ari myös ystävällisesti osoitti pari kohtaa, jotka olin tehnyt väärin - kiitos!
Kommentit
Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja
Jos sinulla ei ole vielä omaa tunnusta palveluun, rekisteröidy käyttäjäksi.