Pienoismallit.net

Focke Wulf Fw 189 A-2

V7+1H

Focke Wulf Fw 189 "Uhu" ( suom. Pöllö ) oli Saksalaisten käyttämä kolmipaikkainen lähitiedustelu- ja yhteyskone. Koneen suunnittelija oli Kurt Tank ja sitä valmistettiin vajaat 900 kpl eri muunnoksina, myös yöhävittäjänä sitä kokeiltiin. Koneen aseistuksena oli neljä 7,92 mm:n kk:ta, kaksi siivissä rungon tyvessä, yksi ylä-ampumossa ja yksi peräkartiossa. Koneen ulkoisiin pommiripustimiin voitiin kiinnittää yhteensä 200 kg pommeja.
Kone ei erityisen nopea ollut saavuttaen ainoastaan 350 km:n nopeuden, niinpä se useinkin oli helppoa saalista hävittäjille. Kerrotaan, että lähitiedusteluyksiköiden tappiot oli suhteessa raskaammat kuin muiden Luftwaffen lentoyksiköiden.

Konetyyppiä käytettiin pääasiassa itärintamalla, niinpä se oli tuttu näky myös Luftwaffen pohjoisella rintamalla, eli siten myös Suomen Lapissa ja valloitetuilla alueilla itärajan takana.

Tähän mallintamaani koneyksilöön V7+1H ( Werk Nr. 2100 ) liittyy mielenkiintoinen tarina. Kone kuului keväällä 1943 1.(H)32 lähitiedustelulaivueeseen, jonka tukikohta oli Kananaisten ( Pontsalenjoen ) lentokenttä Vienassa n. 110 km Kuusamosta itään. Kenttä oli Luftwaffen käytössä ja palveli Kiestingin ja Vienan suunnan Saksalaisjoukkoja. Muita lähitiedustelulaivueen käyttämiä kenttiä olivat Petsamo, Alakurtti ja Kemijärvi.

4.5.1943 V7+1H sai tehtäväkseen kuvata Louhi-3 hävittäjälentokentän 6000 m:n korkeudesta ja jatkaa pohjoiseen Muurmanskin radan suunnassa. 31 min. lentoonlähdöstä V7+1H sai Venäläiset Hawker Hurricanet kimppuunsa, eikä onnistunut pakenemaan vaan joutui alas ammutuksi lähellä Louhea. Kuvausretken sijaan, nuori 23 vuotias pilotti päätti kuitenkin "tehdä sankaritekoja" ja hyökätä hävittäjäkenttää vastaan! Kone putosi sankkaan kuusimetsään iskeytyen puihin ja kääntyen selälleen, taka-ampuja Gunther Albrecht kuoli heti, tähystäjä/ampuja Kurt Lebrecht veren hukkaan katkenneen jalan takia. Sen sijaan koneen pilotti, Lothar Mothes selvisi. Hän kulki kaksi viikkoa takaisin tukikohtaan käyttämällä ravintonaan puun kuorta jne. väistellen samalla Venäläisten partioita. Mothes vietti yhdeksän kuukautta sairaalassa päävammojensa ja paleltumiensa vuoksi, menetti painostaan 20 kg, mutta palasi takaisin etulinjaan ollen mukana vielä n. 100:lla tehtävällä.

Vuonna 1991 koneen hylky löydettiin metsästä jossa se oli 48 vuotta odotellut löytäjäänsä. Hylky oli vielä vuosikymmenienkin jälkeen suhteellisen hyvässä kunnossa ilman että vandaalit olisi sitä tuhonneet tai varastaneet osia parempaan käyttöön. Koneen osti joukko Brittiläisiä ilmailualan harrastajia ja se lähetettiin Britanniaan Worthingin kaupunkiin West Sussexiin maaliskuussa 1992. Kone oli tarkoitus saattaa lentokuntoiseksi, mutta toisin kuitenkin kävi. Lothar Mothes muuten sai nähdä jälleen tämän tutun koneensa ( tai mitä siitä oli jäljellä ) vuonna 1996 Biggin Hill Airshowssa.

Nykyisin kone on tiettävästi Yhdysvalloissa varastoituna ja sen osti Briteiltä Paul Allen Flying Heritage Collection. Tiettävästi nykyään ainut säilynyt Fw 189.

ICM:n mallisarja ei ihan helpoimmasta päästä ollut kasata osin hieman erikoisen konstruktionsa takia. Sarja oli myöskin pilkottu niin pieniin murusiin kuin vain voi, mutta sitähän tämä mallailu monesti on! Osat kuitenkin sopivat suhteellisen hyvin vaikka kohdistuspisteet olivat mitä olivat ja jos niitä ylipäätään oli. Kittaustarvetta ei kuitenkaan ollut juuri muualla kuin pyrstön ja ohjaamorungon liitoksessa. Ohjaamon lasitus oli kuudesta eri palasta kasattavissa ja sekin lopulta asentui hyvin kun viilaa ensin käytti apuvälineenä.

Sisätiloja varten oli hankittuna Eduardin etsiosat, kuin myös valmiit maskiteipit olivat Eduardilta.

Yläpintojen maalaus ensin RLM 70/71 kaavioon jonka jälkeen kirkaslakkaus ja decaalit, jotka olivat sarjan mukana tulleet ja hyvälaatuiset. Sen jälkeen litkutukset ja liitumaalia kuvaava lähes pois kulunut talvicamo, lopuksi mattalakkaus.

Lopuksi päätin tehdä vielä mallille alustan kuvaamaan keväistä Pontsalenjoen lentokenttää.

Kommentit

Hieno malli ja hieno taustoitustarina.
ICM mallisarja lienee nykyisin paras lähtökohta FW 189:lle monimutkaisuudestaan huolimatta. Pidän tuosta kulahtaneesta talvicamosta. Onko se vedetty vähän niinkuin kuivapensselöinnillä, vaiko onko puolikuivaa maalia pyyhitty pois leveällä siveltimellä? Vai miten? Valkoista maalia on mielestäni jäänyt hieman liikaa eräisiin siivekeuriin. Ne kannattaisi raaputtaa jollain tikulla pois. Niin ja vielä se, että olisiko tämä mieluimmin A-1, koska puolustus-kk:t ovat yksöis-kk:ita?
Kiitos Mika kommenteista. Talvicamo on maalattu kevyesti siveltimellä ja maalina valkoinen akryylipohjamaali, kuluneisuus tehty 1200:n vesihiomapaperilla hioen.

Tämän mallityypin suhteen tätä koneyksilöä koskien oli paljon ristiriitaisuuksia. Vaikka lähteitä oli useitakin, niin selvyyttä mallin suhteen ei tullut. Tälle tarjottiin tyyppiä A-1, A-1/A-2, A-2 ja A-3. Tuo viime mainittu oli Hannu Valtosen Luftwaffe-kuvasto kirjassa mainittu, mutta oli se myös eräässä Englantilaisessakin lähteessä. Warbirds International lehdessä mainittiin tuo A-1/A-2, Luftwaffe-experten.org sivustolla taisi olla A-1, A-2 ja A-3 variaatiot mainittu tämän koneen osalta. Ilmeisen vaikea ollut sis määritellä vaikka koneen historia muuten on aika hyvin selvitetty jopa alkuperäisen rekisteritunnuksen osalta, joka muuten oli KM+QX.

Yhtään kuvaa koneesta ennen tuhoa ei ole ja tuhoutuneen koneen kuvissa ei näy tuota aseistusta. A-1:n ylä-ja takakartion kk:t olivat tosiaan yksi piippuisia ja A-2:ssa ne olivat tupla piipuilla. A-3 kuten A-2, mutta tropiikkiversio. A-4:ssa, eli yöhävittäjässä olikin sitten jo 20 mm:n konetykit, mutta niitä ei Suomen rintamilla esiintynyt eikä niitä muutenkaan paljoa valmistettu.
Hieno peli ja hyvä taustoitus!
YT
Kalle
Kiitos Kalle!
Hyvin onnistunut kulunut talvi camo. Kaikin puolin siisti malli, Oliko lasituksille maskisarjaa valmiina vai teippailitko itse?

t:E-P
Kiitos E-P kommenteista! Kyllä lasituksia varten oli Eduardin maskit…luojan kiitos ;-).
Taisi olla lasitukset maskeista huolimatta melkoinen urakka, olettaisin. :)

E-P
E-P Sinkkonen kirjoitti:
Taisi olla lasitukset maskeista huolimatta melkoinen urakka, olettaisin. :)
Juu, olihan noita ruutuja aika monta. Itse maskaus ei nyt kummoinen operaatio ole valmismaskeilla, enempi päänvaivaa tuotti itse lasituksen kasaaminen ( sovittaminen ja liimaaminen ) kun oli niin monesta osasta. Maskiteippien irrottaminen on aina myös se "jännä vaihe".