Pienoismallit.net

King Tiger

sd.Kfz.182

Pitkästä aikaa maakalustoakin.

Ensimmäinen rakentamani Mengin malli, ei herättänyt mitään suurempia tunteita. Rakennettavuus oli ihan hyvä ja kittiä ei tarvinnut juuri yhtään. Osissa oli kuitenkin aika paljon purseita ja niitä saikin siivota pitkään ja hartaasti. Malli on rakennettu suoraan laatikosta, antenni vain lisätty venytetystä valurangasta.

Naamiomaalaus on maalattu ruiskulla ja pensselillä käyttäen Tamiyan akryylejä. Litkutettu ja vanhennettu Abteilungin öljyväreillä sekä Tamiyan Panel Liner -tuotteilla. Teloihin ja pakoputkiin käytin ensimmäistä kertaa Migin pigmenttejä. Migin tuotteet olivat minulle positiivinen uusi kokemus. Lakkoina käytin myös Tamiyan tuotteita.

Seuraavaksi taas jotain lentävää…

Kommentit

Siistin näköinen kunkkutikru. Nykytrendin mukaan ehkä vähän liiankin siisti, mutta omiin silmiini oikein asiallinen. Puuttuvat lokarit tuovat persoonallisuutta malliin.

Tällekin on varmaan ollut ihan oikea esikuva elämässä elämässä, oikeellisuuten en kuitenkaan lähde ottamaan kantaa kun kompetenssini ei siihen riitä.
Minun silmiini näyttää oikeinkin hyvin rakennetulta ja maalatulta vaunulta.
Moi, kiitos kommenteista!

Ihan totta, malli jäi vähän liian siistiksi, ehkä seuraavaa vaunua uskallan sotkea kovemmalla kädellä…

Esikuvasta en osaa itsekään sanoa. Onko semmoista ollutkaan? Tai jos on niin onko maalaukset ja merkinnät sinnepäinkään, malli on tehty aikalailla sokkona Mengin ohjeiden mukaan.
AJ 13.6.2019 12:16 Vastaa lainauksella
Moi Juho, Onnittelut viikon mallista.

Vaunusi esikuva on SS-Unterscharführer Walter Müller:n Tiger II, taktinen #223, 2.Ko./sSS-Pz.Abt.501:stä eli Ardennien taisteluissa ollut Köningstiger SS:n raskaasta panssarivaunupataljoonasta numero 501 ja sen toisen komppanian toisen joukkueen (Zug) kolmas vaunu. Vaunu selvisi Ardennien taistelusta ehjänä.

Mengin 1/35 skaalan Kunkkutikru on skaalaan nähden hieman liian iso; Cyber Hobbyn/Dragonin ja Takomin Kunkkutikrut ovat mittasuhteiltaan skaalan mukaisia. Mutta eipä tuota heittoa valmiista mallista huomaa.

Hyvin rakennettu ja viimeistelty Kunkkutikru; camo on erityisen onnistunut. sSS-Pz.Abt.501 Royal Tigerit olivat melko minttikunnossa; useat niistä täysin uusia ja kaikki kuitenkin täysin uuteen kuosiin puunattuja; joten en kaipaa mitään erityistä väkinäistä liiallista kulumaa/säistystä eli täysin hyvä näin. Muutenkin WWII vaunuja "ruostutetaan" aivan turhaan, ottaen huomioon, että WWII vaunun maksimi käyttöikä länsirintamalla oli noin 3-4kk ja itärintamalla vielä vähemmän; erityisesti neuvostovaunujen osalta. Toki poikkeukset vahvistivat säännön.

Kaikin puolin hyvin onnistunut nätti King Tiger; camo on erityisen upeasti toteutettu. Parhain terveisin, AJ