Pienoismallit.net

Latolöytö

Esitellään nyt vielä tälläinen jo aiemmin valmistunut dioraama.

Itse "lato" on tehty styreenistä scratchina ja "ladon" katto on aaltopahvia. Alustana toimii Kodin Terrasta ostetun hyllylevyn pätkä, jonka päälle on liimattu aitoa hiekkaa. Kupla on Tamiyan sarjasta värkätty ja alunperin idea sen rakentamiseen oli kokeilla ruostuttamista, ja sen ympärille muodostui sitten tälläinen pieni kokonaisuus. Figuureista punapaitainen on Italerin tuotantoa ja sinipaitainen Master Boxin tekele. Auton ympärille on kerätty kaikkea tyyliin sopivaa rompetta miljoonalaatikosta.

Kommentit

Tämäpä on hieno kokonaisuus. Voi melkein haistaa pölyisen vajan ja pinottujen renkaiden tuoksun. Hyvä idea tuo pois napattu moottori ja Kuplan peräpään nosto renkaiden päälle. Ne voisi ehkä olla vähän linttaantuneet? Kuplan olemus ruosteineen ja pölyineen on vakuuttava. Punapaitaisen hepun paita kiiltelee hieman liikaa. Vajan seinät on hienot ja muutenkin tosi makoisa dio.
Todella aidonoloinen tunnelma. Kupla on ehtinyt seistä ladossa hyvän tovin ja pölyyntynyt vahvasti. Mainio kokonaisuus. Tuollaisiahan ne ovat.
Hienoa työtä, Lenni!