Pienoismallit.net

Focke-Wulf Fw 200 C-3 Condor

KE+IX

Focke Wulf 200 Condor kone oli alun perin suunniteltu matkustajakoneeksi ( Fw 200 A ), mutta Toisen Maailmansodan sytyttyä Saksalaiset alkoivat kehittää siitä konetta sotilaskäyttöön. Fw 200 B ja Fw 200 C malleja käytettiin pitkänmatkan pommittajana, tiedustelukoneina, joukkojenkuljetukseen, sekä valtionjohdon kuljettamiseen. Hitlerin "nimikkokoneen" nimi oli ”Immelmann III” ja sen tunnusnumero oli ensin ”D-2600”, mikä muuttui ”WL+2600”:ksi ja lopulta ”26+00”:ksi.

Luftwaffe käytti Condoreja meritiedusteluun Pohjanmerellä ja Atlantin valtamerellä etsimään liittoutuneiden saattueita ja sotalaivoja ja välitti tiedot Saksan laivastolle ja sen sukellusveneille. Condorit kuljettivat myös pommeja ja miinoja; kesäkuun 1940 ja helmikuun 1941 välillä ne upottivat 365 000 tonnia liittoutuneiden aluksia. Vuoden 1943 lopulta lähtien Condoreita käytettiin yksinomaan kuljetuskoneina ja Junkers Ju 290 korvasi ne meritiedustelussa. Condoreitten merkittävin huoltokuljetustehtävä oli piiritetyn Stalingradin huoltaminen vuonna 1943. Koneitten valmistus päättyi 1944 jolloin niitä oli valmistettu 276 kappaletta.

Aero Oy oli myös tilannut kolme Fw 200 Condor KB-1-konetta 27. tammikuuta 1939. Koneet oli nimetty jo ennen niiden saapumista: ne olivat Karjala, tunnuksella OH-CLA ja Petsamo, OH-CLB; kolmannen koneen kohdalla kyse oli optiosta, eikä sillä tiedetä olleen nimeä. Koneita ei sodan sytyttyä kuitenkaan toimitettu Suomeen, vaan Saksan valtio takavarikoi ne, ja ne menivät saksalaisten omaan käyttöön. Taisi olla onni että ei saatu? Koneessa oli monia rakenneteknisiä ongelmia ja tiedetään ainakin pari tapausta jossa siipi on katkennut kesken lennon. Myös Pohjois-Suomen evakuoinneissa 1944 kolme konetta tuhoutui ilman vihollisvaikutusta ja 43 ihmistä sai surmansa.

Suomessa vieraili useita Condor koneita kuljettaessaan Saksan armeijan korkeinta johtoa. Esimerkiksi tykistön kenraali Alfred Jodl kävi KE+IX koneella Rovaniemellä 4.9.1941 ja 20. Vuoristoarmeijan Eduard Dietelin korvannut kenraalieversti Lothar Rendulic tuli ( GC+AE ) koneella Suomeen 27.6.1944. Samaisena päivänä von Ribbentorp palasi Saksaan toisella ( CE+IB ) Condorilla.

Kuuluisin vierailu oli kuitenkin Hitlerin yllätysvierailu Mannerheimin 75-vuotis syntymäpäivillä 4.6.1942, koneena oli Hitlerin nimikkokoneen varakoneen varakone, eli KE+IX, konetta lensi SS-Oberfuhrer Hans Baur ( yksi Hitlerin henkilökohtaisista piloteista ) ja vierailu oli niin salainen että kerrotaan Helsingin Lauttasaaressa olleen it-patterin olleen vähällä ampua alas etelästä lähestyneen suuren lentokoneen. Olisi kenties historiankirjoitus muuttunut jonkin verran nykyisestä jos näin olisi käynyt. No, ei se vierailu aivan ongelmittakaan sujunut kun koneen rullatessa Immolan kentällä sen vasemman laskutelineen kiinni hirttänyt jarru sytytti laskutelineen renkaan tuleen.

On myös tarina ( Hans Wind, joka oli konetta saattamassa ) että huonon lentosään takia Hitlerin Condor olisi ollut vähällä törmätä Kaukopään tehtaan piippuun, mutta monien tutkijoiden ja toimittajien mielestä tuo tarina oli pelkkää legendaa eikä läheltä piti tilannetta ollut. Olihan Baur jo viikkoa aiemmin käynyt Immolan kenttään tutustumassa ja varmasti tiesi tehtaan piipun sijainnin, koneessa oli sitä paitsi erinomaiset suunnistuslaitteet.

Tällä samaisella KE+IX koneella Mannerheim teki vastavierailun Hitlerin Sudenpesään 27.6.1942. Hitler oli varta vasten lähettänyt koneen Malmille Mannerheimia hakemaan.

Trumpeterin näkemys Condor C-3 koneesta oli melko hyvä, tosin pieniä yllätyksiä itselleni tuli kun huomasin että esimerkiksi ikkunoiden määrä ja paikka oli aivan erilainen kuin Hitlerin koneessa, tosin sen koneen versio oli C-3/U9, eli muutoksia alkuperäiseen tiedustelu-/pommituskone versioon oli tehty. Uusien ikkuna-aukkojen avaaminen ja toisten umpeen kittaaminen oli jo hieman työläämpi vaihe, mutta siitä jotenkuten kuitenkin selvittiin, ei kuitenkaan niin hyvin kuin olisin toivonut. Alapuolen kk-ampumon etuosa on myös vanhempaa mallia kuin Hitlerin koneessa oli, olisi pitänyt olla pyöreä ikkuna siinä mistä kk:n piippu tulee ulos, sille ei kuitenkaan voinut tehdä oikein mitään.

Laskutelineiden osalta olin lähes varma, että erikoinen putkihässäkkä jossa tukilinja oli kaukana pyörien takapuolella ei tule kestämään raskaan koneen painoa, mutta yllätys yllätys, rakenne olikin yllättävän tukeva, lisäksi kiinnityspisteet hyvin mietitty… pysyy siis jaloillaan tosin hieman joustaen.

Antennimastoon lisäsin vaakatangon koska kuvien perusteella niin oli ja siitä lähti kaksi vierekkäistä kaapelia sivuvakaajaan. Kittaustarvetta ei muutoin juuri ollut ( runkopuolikkaiden pitkittäissaumassa kyllä ) lukuun ottamatta tuota ikkunahässäkkää ja osat sopivat suhteellisen hyvin. Yläpuolen maalaus on RLM 70 ja RLM 71 sävyihin, jostain kumman syystä lakkauksen jälkeen värierot tasoittuivat ja kone näyttää lähes yksi väriseltä? Ikkunoihin lisätty verhot…kuinkas muuten ;-). Siirtokuvat ko. koneeseen tulivat sarjan mukana ja olivat hyvälaatuisia. Paneeliuria litkuteltu kirkaslakkauksen jälkeen mutta urat olivat niin hennot etteipä niihin juuri mitään jäänyt.

Sarjan ohjeet olivat aika ylimalkaiset, samoin väritietoja oli aika niukalti, muuten ihan kelpo sarja rakenneltavaksi. Suurihan koneesta tuli tuossakin skaalassa, mutta suurihan se oli alkuperäinenkin ;-)

Kommentit

Terve Markku!
Mainio versio harvemmin saitilla nähdystä koneesta. Kaikin puolin muuten ok, mutta tuo RLM 70/71 värisävyjen tasaisuus häiritsee.

YT
Kalle
Terve Kalle ja kiitos kommenteistasi. Jäi tuo värien tasaisuus vaivaamaan minuakin, tuo RLM 70 olisi saanut olla himpun verran tummempi jotta sävyerot tulisivat paremmin esiin. Selvästi terävästi rajattu tuo sirpalekaavio kuitenkin oli, kuten aidoissakin Luftwaffen pommareissa. Käytin salamaa kuvattaessa, mikä tietty oli myös virhe. Selityksiähän nämä…tällainen siis tällä kertaa.
Kalle Korkala kirjoitti:
Kaikin puolin muuten ok, mutta tuo RLM 70/71 värisävyjen tasaisuus häiritsee.
Joo. Yleisesti ottaen ihan siististi tehty. Jonkinverran näkyy siivissä ylä- ja alapuolen värirajan epätasaisuus. Ja noista rungon ikkunoista kaipaisi tarkempaa kuvaa, että onko tehty verhot, vai onko liimat hieman levinneet?

PS. Oikein hyvä taustoitus!

yt.
MK
Ylvään näköinen Condor. Rakennusjälki on siistiä. Tulkitsin valkoiset ikkunanpielet verhoiksi, joten rakensitko myös salonki matkustamon? Tarjosiko Trumppa muuta sisustusta kuin polttoaine- tai jotakin säiliöitä? Oliko siirtokuvissa linnun/kotkanpää tunnusta varustettuna tekstillä Fliegerstffel der,,, tai jotakin tuon suuntaista. Yleensä korkeantason henkilökuljetuksiin varatut Condorit oli varustettu ko tunnuksella.

E-P
P.S. Paljonkohan työtä vaatisi viiksikorpraalin tai Hermannin hahmo matkustamon ovelta tervehtimään…
Kiitos Mika ja E-P kommenteistanne, niitä on aina mukava saada!

Verhot "on tehty" tarkoittaa tässä tapauksessa sitä että maalasin ne valkoisella maalilla ikkunan sisäpuolelta niihin aukkoihin joissa valokuvissakin näytti verhot olevan ( kaikissa ikkunoissa ei ollut, tai ne oli vedetty sivulle ).

En rakentanut salonkimatkustamoa vaan jätin sen aika riisutuksi, sarjan tarjoamilla eväillä siis mentiin, eli ohjaamon lisäksi osastojen väliseinät ja muutama jakkara, niitä säiliöitä en sinne matkustamoon sijoittanut, viimeiseen osastoon tuli joitain? laitteita. Muuten, Hitlerillä oli ainakin siinä omassa Immelmann III koneessaan panssaroitu istuin jonka tarvittaessa pystyi pudottamaan laskuvarjolla maahan.

Siirtokuvissa ei ollut tuota Saksan poliittisen johdon kuljetuslentueen Regierungstaffelin "kotkan"pää tunnusta, vaan pommitusrykmentti KG40:n maapallotunnus renkaan ympäröimänä. Eipä tuossa KE+IX:ssa ollut kumpaakaan tuon kyseisen vierailun yhteydessä joten jätin pois.

fi.wikipedia.org…/wiki/Focke-Wulf_Fw_200_Condor

Mietin kyllä tuota figuuriasiaa, joka olisi ollut kyllä kiva toteuttaa ( figutkin siihen olisi jemmasta löytynyt ) mutta ajatus tuli vasta sitten runkopuolikkaat oli yhteen liimatut ja kone muutenkin maalausta vailla. Olisi ollut hieman työlästä alkaa avaamaan ovea enää siinä vaiheessa. Koneen koko olisi kyllä hyvin ilmennyt ukkelin avulla.
Moi ja kiitos selvennyksestä. Tekeeköhän kukaan kyseisiä panssaripenkkejä..

Mitä jos dion aihe: Johtaja killuu penkissään varjon varassa ja palava Condor menossa maahan… ja viholliskoneet lähestyvät…

E-P
AJ 29.4.2019 12:07 Vastaa lainauksella
Moi Markku, Kehuja kompaten, oikein nätti Focke-Wulf Fw 200C-3 Condor. Hyvä taustoitus ja rakentamiskuvaus. Itse kone näyttäisi olevan kaikinpuolin hyvin rakennettu ja viimeistelty. Rakentava kritiikkikin on jo annettu; kenties suurin kritiikki tulee juuri tuosta Kallen mainitsemasta värisävyjen tasaisuudesta.

Focke-Wulf Fw 200 Condor oli kaunis ja linjakas kone, mikä lienee johtunut siitä, että se alunperin suunniteltiin siviilimatkustajakoneeksi. Lienee Avro Lancasterin, Boeing B-17:n ja Boeing B-29:n kanssa kauneimpia ja linjakkaimpia nelimoottorisia propellikoneita, ellei peräti jopa kaunein ja linjakkain. Minulla odottaa Trumpan "isoveli" Focke-Wulf Fw 200C-4 Condor 1/48 skaalassa rakentamista hamassa tulevaisuudessa. Tämän opuksen Focke-Wulf Fw 200: The Condor at War 1939-1945, Chris Goss, Crecy Publishing 2017
www.amazon.com/Focke-Wulf-Fw-200-Condor-1939-1945/dp/1906537542 pitäisi olla kenties paras teos aihealueesta, mutta en ole ehtinyt lukea sitä. Selauksen perusteella opus on hyvä.

Kyllähän Condoreita näkisi saitilla enemmänkin mielellään; hyvännäköinen Condor! Parhain tervesin, AJ
Kiitos AJ kommenteistasi! Hieman viiveellä nämä kommentit kun en ole paljoa kerennyt viime aikoina foorumilla vierailla kun muut puuhat ( remontti ) ovat vieneet kaiken ajan. En ole pienoismalleihin koskenutkaan yli kuukauteen, mutta kaiketi kohta pääsee taas takaisin tämän mukavan harrastuksen pariin.