Pienoismallit.net

HMS Druid 1776

Sisälaidat ja muuta vaiheessa

Laidat sisäpuolelta laudoitettu. Niiden puunaulaaminen vielä mietinnässä. Laitojen kulma sellainen, ettei reikien poraaminen nauloille mitenkään yksinkertaista. Todennäköisesti hoidan naulaamisen kynällä.

Etu- ja takakannen palkit sovitettu. Näiden asennus vasta kun tykkikansi laudoitettu.
Kokkapuu (bowsprit) ja liivaripuomi (jib boom) tehty kun asennus keulakannen palkkeihin oli syytä sovittaa tässä vaiheessa. Tein sen päärynäpuusta ja päädyin tekemään muut mastot myös päärynäpuusta. Ensimmäiset mastoaihiot saan uudelleen käytettyä raakoihin.

Takakannen reelinki osittain valmis. Loppuun sen saa tehtyä kun takakansi laudoitettu. Haastetta tulee eteen takakannen sivukaiteiden rakentamisessa. Kaide- ja köysitolppia on 16 kpl puolellaan ja välikaide tulisi loveta kaikille tolpille. Vielä en ole keksinyt miten sen saisi fiksusti aikaiseksi. Suhteessa välikaiteeseen mikään tolppa ei ole suorassa kulmassa.

Keulakannen reelinki kuvissa sovitettu, mutta sen asennus vasta kun keulakansi laudoitettu.

Tykkikannen reelinki vielä vaiheessa kun tarvitsee jonkin verran loveamista.

Trallit (grating) tein pähkinäpuusta mikä ei ollut fiksuin vaihtoehto työstettäessä, mutta siitä ne nyt syntyi.

Kommentit

Kaunista puutyötä jälleen kerran. Puunaulojen tekeminen kynällä vois olla ihan käypänen vaihtoehto kunhan valitsee värin jonka kontrasti on sama kuin "oikeiden" puunaulojen.
Miten muuten teit nuo gratings:it? Jollain jigillä ja pikkusirkkelillä?
RaimoK 25.10.2019 14:58 Vastaa lainauksella
Matti Piilola kirjoitti:
Kaunista puutyötä jälleen kerran. Puunaulojen tekeminen kynällä vois olla ihan käypänen vaihtoehto kunhan valitsee värin jonka kontrasti on sama kuin "oikeiden" puunaulojen.
Miten muuten teit nuo gratings:it? Jollain jigillä ja pikkusirkkelillä?
Kiitos Matti.
Gratingsit tein kasaamalla pakan rimoja ristisyöttöpöytään ja ajoin millin jyrsinterällä urat.
Sen sijaan, että olisin laittanut aihioita ristiin jolloin silmäkoko olisi tullut automaattisesti aina oikein, lähdin suotta hifistelemään laittamalla millin riman uriin. Näin kun se tulisi oikeaoppisesti tehdä.
Seurauksena oli, että kasatessa paketti tahtoi mennä verkonsilmälle. Tuo pähkinä oli muutenkin jotenkin karkeasyistä ja haurasta ja näin ollen hampaita irtosi välillä. Meinasin jo heittää menemään ja aloittaa toisella puulajilla.
Kuvapankissa on tästä räpellyksestä pari kuvaa.

Siellä on kuva myös capstanin rungon jyrsimisestä tai niiden urien. Sorvasin aihion ja kiinnitin sitten jakolaitteen kolmileukaistukkaan. Mutta tuossa huomasin, ettei se keskitäkkään keskipisteeseen. Syntyi taas ylimääräistä säätöä.
Jakolaite ei ollut mikään halpa, mutta näköjään joku Kiinassa tehty rimpula.
Kai Kauppi 25.10.2019 19:37 Vastaa lainauksella
Sinä se jaksat hieroa joka pienenkin yksityiskohdan kanssa, mutta jälkikin on sitten hienoa. On siinä palkkia ristissä paljon!

Olen joskus tehnyt "puunauloja" pistämällä naskalilla pienen jäljen puuhun ja sitten petsannut tai tervannut sen. Naskalilla rikottu kohta imaisee väriä hieman enemmän, jolloin siitä tulee naulan jälki.
RaimoK 26.10.2019 11:10 Vastaa lainauksella
Kai Kauppi kirjoitti:
Sinä se jaksat hieroa joka pienenkin yksityiskohdan kanssa, mutta jälkikin on sitten hienoa. On siinä palkkia ristissä paljon!

Olen joskus tehnyt "puunauloja" pistämällä naskalilla pienen jäljen puuhun ja sitten petsannut tai tervannut sen. Naskalilla rikottu kohta imaisee väriä hieman enemmän, jolloin siitä tulee naulan jälki.
Kiitos Kai.
Tuolla samalla metodilla olen myös "naulannut" joskus. Täytyy testata värikynillä. Lyijykynä jättää painettuun koloon hyvin väriä, mutta ei ole tullut testattua miten perinteiset värikynät toimivat.