Pienoismallit.net

Kar-Air Convair CV 440 Metropolitan

Karhumäki Airwaysin / Kar-Airin perustivat kotimaisen lentoliikenteen uranuurtajat, Karhumäen veljekset, Niilo, Uuno ja Valto vuonna 1950. Laajentaakseen lentotoimintaansa he hankkivat 50-luvun lopulla kaksi upouutta Convair Metropolitan CV 440:tä. Ensimmäinen niistä, OH-VKM (VKM =Veljekset Karhumäki) saatiin v.1957. Toinen, OH-VKN toimitettiin yhtiölle seuraavana vuonna. Koneilla lennettiin sekä kotimaan lentoreittejä että tilauslentoja ympäri maailman.

Todella synkkä ajanjakso kummallekin koneelle sattui kolmen päivän sisällä, elokuussa 1963. Voimakkaassa myrskyssä laskusta Helsinkiin tuli kummankin osalta niin kova, että VKM:stä taittui nokkalaskuteline. Vauriot saatiin kuitenkin korjattua, ja koneella päästiin jatkamaan lentoja seuraavan vuoden tammikuussa. VKN:lle kävi paljon pahemmin. Kone vaurioitui lunastuskuntoon. Se sai kuitenkin vielä uuden elämän, kun Finnair osti romun, ja kone kasattiin uudelleen. Sen rekisteritunnukseksi tuli tuli vuoden 1967 alussa OH-LHR.

Kar-Airin Metropolitaneista ei valitettavasti löydy paljonkaan kuvia, mutta Málagan lentokentän vieressä olevasta ilmailumuseosta löytyy Kar-Airin OH-VKN:n väreihin maalattu CV 440 Metropolitan. Kyse ei ole aidosta VKN- koneyksilöstä, mutta on hienoa, että museoidulla ja yhtiön väreihin maalatulla koneella muistetaan sitä, että 20. lokakuuta 1959 siviililiikenteelle avatulle kentälle ensimmäinen laskeutunut kone oli juuri Kar-Airin Metropolitan OH-VKN. Koneen maalaus- ja entisöintiprojektista vastasi Aurinkorannikolla asuvien suomalaisten lentäjien yhdistys "Aurinkolaivue". Kyseinen Málagan Ilmailumuseo on muutenkin hyvin mielenkiintoinen, ja siellä kannattaa käydä.

Kun Arctic Decals julkaisi Kar-Airin Metropolitanin siirtokuvat 1/144 mittakaavassa Authentic Airlinersin malliin, aloin rakentaa jo aiemmin hankkimaani rakennussarjaa. AA:n mallit ovat erittäin tarkkoja ja yksityiskohtaisia, mutta rakennussarjat ovat kokonaan hartsista valmistettuja lisättynä fotoetsatuilla yksityiskohdilla. Tämä aiheuttaa rakentelussa omat kuvionsa. Meikäläinen käytti näinollen vain syanoakrylaatti-pikaliimaa ja Gator’s grip akryyliliimaa osien kasaamiseen. Osat olivat erittäin hyvin valettuja, ja vain muutamaa käpristynyttä pikkuosaa jouduin hieman suoristamaan kastettuani ne ensiksi tulikuumaan veteen pariksi sekunniksi.

Siirtokuvat koneyksilölle ovat Arctic Decalsin tuotantoa ja tarkkuudeltaan erinomaiset. Kahdesta vaihtoehdosta valitsin koneyksilöksi OH-VKM:n. Ainoa virhe siirtokuvissa oli se, että rungon ns. cheatline dekaalit olivat liian pitkät AA:n mallille, ja jouduin siltä osin tekemään useita säätötoimenpiteitä, jotta sain ne oikean mittaisina koneen pintaan. Onneksi siirtokuva-arkissa oli myös ylimääräistä dekaalia pienten paikkausten tekemiseen.

Mallin kasaamisessa ei ollut ongelmia, ja netistä sain tarkeimpia ohjeita laskutelineiden ja fotoetsien asetteluun. Rakennussarjan mukana ei tullut mitään ohjeita tai siirtokuvia. Malli on myös hyvin takapainoinen, joten nokkaan pitää laittaa todella paljon painoa, jottei kone pyllähtäisi persuksilleen. Mallista puuttui myös monia detaljeja, antenneja, jne, jotka skrätsäsin itse. Muun muassa antennivaijerin tein vaimoni hiuksesta, joka värjäsin mustalla tussilla.

Pohjamaalasin koneen Tamiyan valkoisella Fine Surface primerilla, jonka lakkasin lopuksi Tamiyan kiiltävällä spray-lakalla. Koneen metalliset osat ruiskutin Alcladin White aluminiumilla. Mallin pinnassa olevat siirtokuvat vielä lukitsin sivelemellä ne Humbrolin kiiltävällä akryylilakalla. Käytin pienten yksityiskohtien maalaamiseen myös Vallejon ja Humbrolin maaleja.

Muistan erittäin hyvin Convair Metropolitanit, joita oli myös Finnairin laivastossa. Itse lensin pikkupoikana pari kertaa Finnairin koneilla Helsingistä Jyväskylään ja Kokkolaan. Odottelen nyt vaan sitä, milloin markkinoille tulevat siirtokuvat Finnairin tylppänokka Metropolitanin rakentamiseksi.

Kommentit

Hitto, Tally! Jälleen kerran todella mykistävä malli!! Varma viikon malli!!!
Tally-ho 25.11.2018 09:46 Vastaa lainauksella
Petri Jaakkonen kirjoitti:
Hitto, Tally! Jälleen kerran todella mykistävä malli!! Varma viikon malli!!!
Kiitos Petri. Kommenttisi ja pojot lämmittävät vanhan mallarin mieltä!

t. Tally-ho
Todella näyttävä, erityisesti pintakäsittely. Eikä varmaan ollut resiinimallina helpoimmasta päästä, vaikka Tally-ho kertoikin, ettei ongelmia ollut. Hieno taustoitus myös. Hyvät pojot tämä ansaitsee.
Nostalgiaa.
Huippuhyvin tehty malli ja kertomuksesi lisää mielenkiintoa.
Minunkin ensilentoni oli Kuopiosta Helsinkiin juuri tällä konetyypillä. Vuosi oli ehkä -64. En muista oliko Finnairin, mutta todennäköisesti oli.
Tuo matka jäi mieleeni ja pysyy.
Tally-ho 25.11.2018 19:32 Vastaa lainauksella
Timo ja Mika,

Kiitos kehuista ja pojoista!

t. Tally-ho
Suomen huutokauppakeisarin Epsanjan jaksossa vieraillaan Málagan ilmailumuseossa kohdasta 00:38:17 alkaen.
www.ruutu.fi/video/3118666
Siististi tehty malli pienessä mittakaavassa, lukuisien pienien yksityiskohtien perusteella voisi luulla puolta isomman skaalan koneeksi! Hieno on kaikin puolin. Hyvä tarina ja rakennuskertomus myös.

Itse muistan koneen myös pikkupoikana kun ne päivittäin lensivät kotimaan reittilentojaan silloisen kotitaloni yli, taisi olla kyllä Finnairin väreissä. Muistan hämärästi myös koneen äänen, sen tunnisti jo kaukaa…Metropolitanihan sieltä taas tulee!
Tally-ho 29.11.2018 08:16 Vastaa lainauksella
Kiitos kommenteistasi Markku

T. Tally-ho
Upeeta työtä jälleen kerran Tally!
Pieneen skaalaan tarkkaa jälkeä. Itsellä työn alla myös saman skaalan B-17G
Tally-ho 29.11.2018 14:01 Vastaa lainauksella
Kiitos kommenteista Jean!
AJ 1.12.2018 20:52 Vastaa lainauksella
Moi Tally-ho, Taas on helppoa kompata ylläolevia kehuja - mestarillista työtä jälleen. Nostalgiaa parhaimmillaan ja kuten edellä jo todettu, eiköhän tässä ole jonkun viikon malli. Kaikki on jälleen mainiosti kohdillaan taustoitus, rakentaminen ja viimeistely. Huipputyö! Parhain terveisin, AJ
Tally-ho 1.12.2018 23:41 Vastaa lainauksella
AJ, kiitos taas positiivisista kommenteistasi!

T. Tally-ho
Tally-ho ja liikennekoneen rakennussarja on nykyään sellainen yhdistelmä, jolta voi odottaa laadukasta työtä. Sama se onko styreeni- vai hartsisarja, lopputulos näyttää hyvältä.
Tally-ho 4.12.2018 21:10 Vastaa lainauksella
A Lappalainen kirjoitti:
Tally-ho ja liikennekoneen rakennussarja on nykyään sellainen yhdistelmä, jolta voi odottaa laadukasta työtä. Sama se onko styreeni- vai hartsisarja, lopputulos näyttää hyvältä.
Kiitos positiivisista kommenteistasi ja tähdistä. Yritän pitää tasoa yllä jatkossakin :-)

T. Tally-ho
Upea Convair, jossa on tyylikäs ja hillitty toteutus. Etenkin metallipinnat näyttävät erityisen hyvälle. Hallitset kyllä (myös) nämä siviilimallit, aina tulee priimaa!
Tally-ho 5.12.2018 08:06 Vastaa lainauksella
Kiitos Janne!