Pienoismallit.net

USMC sniper

Alpinen loistavasta resiinisarjasta rakennettu jenkkien merijalkaväen tarkka-ampuja. Jannulla on kourassaan Barrett M82 ja päässään beanie-pipo. Sarjassa oli mukana vaihtoehtoinen pää kypärällä, mutta pipopää on mielestäni jotenkin coolimpi. Lisäksi pipopäällä on vakavampi ilme, kuin kypäräpäisellä.

Maalailu on hoidettu jokseenkin kokonaan Tamiyan akryyleilla ruiskulla ja siveltimellä. Ihoa on maalattu myös emaleilla. Puualustaan on laitettu simppeli muovilevy tuomaan hieman eloa maihareiden alle. Pääpointti on kuitenkin figuurissa, ei alustassa. Kasvoista halusin tehdä hieman kalpeahkot ja silmistä väsyneet.

Tämä oli ensimmäinen isompi resiinifiguni, aiemmat ovat olleet Tamiyan ja Dragonin muovimalleja. Eipä kyllä jää viimeiseksi Alpineksi :)

Kommentit

Voi ….. kun hieno !
AJ 23.9.2018 15:48 Vastaa lainauksella
Moi Petri, Komppaan Tuomoa edellä, hieno USMC Sniper figu. Ei mitään nillitystä ja narinaa itse figusta, sen rakentamisesta, maalaamisesta ja viimeistelystä, sillä ne ovat huippuluokkaa; pelkästään kehuja.

Skulptaajalle sen sijaan hieman moitteita, tosin lieviä sellaisia. Pistooli roikkumassa alhaalla toimii pystyetenemisessä mainiosti sekä maastossa, että urbaanielementissä, mutta on pain in the a**, jos joutuu etenemään konttaamalla tai ryömimällä; nim. kokemusta omaava. Tämän takia varaase (pistooli) mikäli vain on mahdollista on tarkka-ampujalla kainalokotelossa tai suojaliiveissä olevassa kotelossa. Tosin tietysti raskaalla Hard Target Interdiction (HTI) TKIV:llä ei paljoa toivon mukaan ryynätä (aina jonkun verran kuitenkin). Toinen juttu on nuo polvisuojat; taas edetessä pystyssä sekä maastossa, että urbaanielementissä ne suojaavat kivasti, mutta ampuessa ne ovat vain tiellä. Tämän takia raskaalla TKIV:i TA:lla harvemmin niitä edes on; toki skulptaaja on tajunnut pudottaa ne ko. figussa nilkkoihin; näinhän se tietysti toimisi, edetessä polvisuojana ja asemassa nilkoissa. Mutta käytännössä tuo olisi yksi lisävaihe TA:lle ja kaikki lisäkikkailut ovat vain pahasta.
Raskas TKIV näyttäisi olevan hyvin skulptattu USMC:n käyttämä versio Barrett:sta eli tarkalleen M82A1M ja myöhemmin nimetty M82A3:ksi. Tähtäinkaukoputki puolestaan on jonkinasteinen sekasikiö USMC:n Barrett:n päällä käyttämistä Unertl 10 x 42mm tai USO 10 x 42mm ja US Army:n Leopold:n Mark 4 Scope:sta. Unert 10x oli/on se eniten käytetty ja USO (U.S. Optics) MST-100 10 x 42mm korvasi nimellisesti Unertl:n vuosina 2001-02. Unertl:n ja USO:n TKP:t ovat ulkoisesti samannäköisiä. USMC ei käyttänyt Leopold Mark 4 10 x 40mm TKP:tä muuta kuin korkeintaan testikäytössä tukikohdissa; US Army käytti/käyttää pääosin Leopold:ja. Tokihan Leopold esittää, että myös USMC olisi jo vuodesta 1989 käyttänyt Leopold Mark 4 LR/T 4.5-14x50mm TKP:tä M82A1M/M82A3:n päällä, mutta kuten alla olevat kuvat osoittanevat asia ei liene ihan niin; testikäytössä kyllä USMC on käyttänyt mm. Libya:ssa vuonna 2012, kuva 5 tässä yhteydessä (muutoin kuva 7).
US Army sen sijaan käyttää Leopold Mark 4 LR/T 4.5-14x50mm TKP:tä M107 The Barrett "Light Fifty" barrett.net/firearms/m107a1/ raskaan TKIV:n päällä; ko. asejärjestelmän (Sniper Weapon System aka SWS) virallinen nimi on Long Range Sniper Rifle, Caliber .50, M107.

Ohessa muutamia kuvia asian tiimoilta:
[img]http://www.pienoismallit.net/media/kuvat/14/48/48/144848.jpg[/img]
USMC M82A1M w. Unertl 10x Training 1989
[img]http://www.pienoismallit.net/media/kuvat/14/48/49/144849.jpg[/img]
USMC M82A1M w. Unertl 10x Training 1991
[img]http://www.pienoismallit.net/media/kuvat/14/48/50/144850.jpg[/img]
USMC M82A1M w. Unertl 10x
[img]http://www.pienoismallit.net/media/kuvat/14/48/51/144851.jpg[/img]
USMC Shooting M82A1M (Unertl 10x Scope)
[img]http://www.pienoismallit.net/media/kuvat/14/48/52/144852.jpg[/img]
Barrett M82A1M is fitted with a Leupold 4.5–14×50 Mark 4 telescopic rifle scope. It also features the Barrett Optical Ranging System, or BORS.
[img]http://www.pienoismallit.net/media/kuvat/14/48/53/144853.jpg[/img]
USMC Sniper Engaging HTI Target w. M82A1M & Unertl 10x Combo 1990
[img]http://www.pienoismallit.net/media/kuvat/14/48/54/144854.jpg[/img]
M82A1 Field Assembly
[img]http://www.pienoismallit.net/media/kuvat/14/48/55/144855.jpg[/img]
M82A1M USMC
[img]http://www.pienoismallit.net/media/kuvat/14/48/56/144856.jpg[/img]
USMC Sniper with M82A3 & Unertl 10x Scope
[img]http://www.pienoismallit.net/media/kuvat/14/48/57/144857.jpg[/img]
USMC Sniper with M82A3 & Unertl 10x Engaging Multiple HTI Targets
[img]http://www.pienoismallit.net/media/kuvat/14/48/58/144858.jpg[/img]
Unertl 10x USCM w. Box and Scope Mounts
[img]http://www.pienoismallit.net/media/kuvat/14/48/59/144859.jpg[/img]
Unertl 10x USMC .50BMG BDC Pic 1
[img]http://www.pienoismallit.net/media/kuvat/14/48/60/144860.jpg[/img]
Unertl 10x USMC .50BMG BDC Pic 2
[img]http://www.pienoismallit.net/media/kuvat/14/48/61/144861.jpg[/img]
Unertl 10x USMC .50BMG BDC Pic 3
[img]http://www.pienoismallit.net/media/kuvat/14/48/62/144862.jpg[/img]
Unertl 10x USMC .50BMG BDC Pic 4

Joka tapauksessa hyvin onnistunut ja hieno figu. Parhain terveisin, AJ
Kiitos Tuomo ja AJ kommenteista :)

AJ:lle ekstrakumarrus ;)
AJ 24.9.2018 16:36 Vastaa lainauksella
Moi Petri, Ole hyvä; kerrassaan mainio TA-figu kaikinpuolin. Parhain terveisin, AJ
Huhhuh, melkoista faktaa AJ. Älä ihmeessä poista mitään. :)
AJ 25.9.2018 16:26 Vastaa lainauksella
Moi Petri, TV-sarjojen ja elokuvien TA-toiminta on pääsääntöisesti fiktiivista. Tähän asti realistisin tv-elokuva TA:n toiminnasta ja ylipäätään TA-toiminnasta lienee American Sniper -elokuva, joka kertoo US Navy Seal:n TA:n, Chris Kyle:n, elämänkerran www.chriskyleamericansniper.info . Kannattaa katsoa, suosittelen lämpimästi (leffassa on muuten parissa näkyvässä roolissa ihan oikeitakin TA:ta…). Parhain terveisin, AJ

PS www.bbc.co.uk…nadian-sniper-breaks-the-record-for-the-longest-confirmed-kill-shot---but-how
en.wikipedia.org/wiki/Longest_recorded_sniper_kills
AJ:n kanssa samoilla linjoilla. Skulptaaja tosiaankin on käyttänyt "taiteilijan vapautta".
Itseä ihmetyttää AJ.n huomioiden lisäksi nuo kolme pistoolin lipastaskua taktisten liivien oikeassa yläosassa.
Ampuja näyttää olevan oikeakätinen niin itse asettaisin lipaskotelot vasemmalle sivulle ja alemmas paremmin
vasemman käden ulottuville.

Lisäksi selkäpuolella on vielä kaksi samanlaista lipaskoteloa sekä varustepussukka jotka ovat täysin ampujan käsien ulottumattomissa mikäli ei riisu liivejä pois päältä. Pussukka saattaisi olla EA sellainen, mutta silloin kiinnityksen pitäisi olla velcrolla jolloin sen saisi repäistyä irti tarvittaessa.

Mutta itse malli on mitä mainioimman näköinen. Maalauksen suhteen ei mitään moitetta.
Odotellaan Petriltä lisää samanlaisia!

YT. Åke
AJ 3.10.2018 13:16 Vastaa lainauksella
Moi Petri, Onneksi olkoon ansaitusta viikon mallista! Skulptaaja lienee käyttänyt ns. "taiteilijan vapautta" ja tehnyt skulptauksia miten sattuu, koska ne "näyttävät hyviltä ja cooleilta"…
Kiitokset Åke ja AJ!! :)
Onnittelut viikon malli tittelistä! Onhan tämä upeasti maalattu figu ja sen viikonloppuna nähneenä voin sanoa että livenä oli vieläkin vakuuttavampi…ei muuta kuin kilpailuita kiertämään!

Yksityiskohdat, sävyt, varjostukset…kaikki kohdallaan. Jopa vaikeat kasvot näyttävät todellakin luonnollisilta…taidokasta työskentelyä, ei voi muuta sanoa.
Onnittelut ansaitusta pokaalista!

Myös AJ:ltä jälleen hieno asiantunteva taustoitus, deep respect! Itse mallista en osaa objektiivisesti sanoa mitään, kun en figuja ole tehnyt. Subjektiivinen arvioni perustuukin kuvista saamaani fiilikseen. Eli kertakaikkisen upea malli ja hienoa maalaustyöskentelyä. Ihan mielenkiinnosta kysyn, paljonko kului aikaa?

YT
Kalle
Jos ei skulptaaja olekaan ihan täysin onnistunut, niin mallari on! Hienoa työtä kerrassaan.
Kalle Korkala kirjoitti:
Ihan mielenkiinnosta kysyn, paljonko kului aikaa?
Rakenteluun meni pari-kolme tuntia. Kittausta ym. oli todella vähän. Pari ilmakuplaa joutui täyttämään.

Maalaus tapahtui viikonlopun aikana mökillä ns. maratoonimallailuna :D Aikaa maalaukseen ja valmiiksi saattamiseen alustoineen kului noin 15 tuntia.
AJ 5.10.2018 10:05 Vastaa lainauksella
Moi Petri, Onnittelut menestyksestä Nordic Challengessä! Parhain terveisin, AJ