Pienoismallit.net

Zuiderzee Botter Artesania Latina

Lisää tekniikan hiomista. Puu-malli#2

Eli malli on artesania latinan zuiderzee Botter 1:35. Malli on valmis mutta kuvatessa tätä tuli mieleen ajatus että sittenkin tekisin dioraaman jossa kalastajat ovat nostamassa pientä troolia, lippoa tai tms.

Sillä kyseessä on pohjanmeren rannikon kalastus aluksesi varustetusta aluksesta, jossa iso-purjeen puomia voitti käyttää troolin, nuotan tai lipon käsittelyyn. Tällöin tosin iso-purjeen hallintaan on tarvittu huomattavasti enemmän voimia (vähintään kaksi ukkoa). Aluksen sumppu on työkannen alla olevassa vesitankissa jonne Kalat nostettiin joko pyydyksistä joko haavilla kauhomalla tai nostamalla pyydys-pussi sumpun luukun päälle ja sitten avattiin pussin pohja. Keittiö ja majoitustila on katetun keulan alla, samoin kaikki varastotilat. Alus tyyppiä on käytetty myös jossain määrin itämeren eteläosassa ja sitten pienenä rannikon rahdinkuljettajaksi varustettuna jokunen on voinut eksyä jopa irämeren pohjoisosiin.

Malli oli muuten mukava rakennettava mutta ohjeet olisi voinu olla selkeämmät. Ja minulle tapahtui taas pintakäsittelyssä jokin moka keulassa. Kun olin lakannut ensimmäisen kerran keula oli vielä muodossaan tein pienen hionnan ja lakkasin uusiksi ja vuorokauden kuivumisen jälkeen oli keulassa lankkujen saumat elänyt hieman. Mikä näkyy pääkuvassa ilman lähempää tarkasteluakin.

Katotaan saisinko enemmän kuvia tästä vai ovatko liian isoja. Koetanpa vielä jos saisin pienennettyä kuvien tallennus kokoa ja sitä myötä lisättyä kuvia tuosta keulasta mikä on ongelmani tässäkin.

Kommentit

[img]http://www.pienoismallit.net/media/kuvat/14/27/76/142776_preview.jpg[/img]
Tuosta saa lähempää katsottua keulan saumojen elämisestä.
[img]http://www.pienoismallit.net/media/kuvat/14/27/79/142779.jpg[/img]

Tuolta näkee ns.Bezaan-kahveli-takilan kokonaisuudessaan jossa on lyhyt käyrä kahveli-puomi ja muuten perunteinen kahveli-takilan kaltainen käytöltään. Paitsi tuo viimeinen valkoinen rätti jota voi käyttää myös myrsky-purjeen fokassa. Mutta tuolla paikalla käytettäessä en osaa antaa sille suomalaista nimitystä muunmaalaisesta puhumattakaan.

Tajusin juuri että se on aivan sama mitä koodia käyttää keskusteluissa ja kommenteissa, jos kuva on liian iso niin silloin se tulee linkkinä automaattisesti
Tuohan on niin hollantilainen kuin voi olla.Täällä Sulkavalla on yksi sellainen veneenveistäjä joka olisi innoissaan tuosta mallista.Sieltäpäin kun on kotoisin.Tuo on apupurje jota käytettiin nuottaa laajennettaessa,veneen vauhti ei käynyt liian kovaksi,nuottaa oli helpompi käsitellä.Usein isossa nuotassa oli useampia veneitä eli koko kylä vesillä,isompi kalansaalis.Tuon saumojen elämisen voi muuten estää pikaliimapölyn seoksella.Eli,liimaa ja heti hionta ja samalla tunkee hiomapölyä sormin saumojen rakoon.Lopputuloksena melkein saumaton keula ja piikillä uudet lautojen raot,lakkaa ja sama toiselle puolen.Tuo Botter alus tuo aina vain mieleen mummontohvelit;)
Pakko sanoa, että itsekin kiinnitin huomiota tähän rungon outoon muotoon, joka minulle mieleen puukengäm. Ja tutkiessani aluksen historiaa huomasin siinä sivussa monien muidenkin hollantilaisten rannikko-alusten olevan muodoiltaan samankaltaisia. Tuo apupurje on mietityttänyt minua. Etenkin miten sitä on käytetty? Minusta se vaikuttaa siltä kuin se olisi pakko ottaa alas aina halssin-vaihdon ajaksi. Tästä syystä olen ajatellut, että sitä ei ole käytetty kuin joko heikon tuulen aikana sekä nuottaa tai troolia vedettäessä, jolloin sitä purjepinta-alaa on tarvittu enemmän.
Tuota heti liimaiksen jälkeen hiontaa täytyy kyllä kokeilla seuraavassa mallissa, kun pääsen siihen vaiheeseen asti. Käyn läpi nuo muutkin vinkit mitä on tullu. Vaikka tiedän ettei pelkällä lukemisella taidot kehity, ne tekniikat pitää opetella myös käytännön tasollakin . Mikä käy minulle loistavasti, koska posti toi uusimman projektin perille j0a aloitan ohjeiden tarkemman tutkimisen iltasella.