Tuo tarinahan on varsin hauska, vai maksu suoritettiin ohrana ja rukiina…aina oppii lisää :-).
Mitä tulee itse malliin, niin kyllähän tuon Spitfireksi tunnistaa…ei siinä mitään…muuten vain suhtaudun näihin What If malleihin hieman kaksijakoisesti enkä aina pysty sisäistämään sitä ideologiaa mikä niihin liittyy. Jotenkin tuntuu että itse mallikin hieman kärsii kun sen tekee eri kaavioon missä sen on tottunut näkemään.
Johtuu varmaan osittain siitäkin syystä tuo vastahakoisuus että itse pyrkii suhteellisen hyvin mallintamaan koneen jolla on jokin tietty esikuva. Täytyy kyllä myöntää että itselläkin on joskus käynyt mielessä tehdä kone Suomikaavioon kun on erehdyksessä ostanut sarjan josta täysin Suomisopivaa mallia ei saakaan…olen saanut pidettyä itseni kuitenkin jotenkin kurissa ;-).
Itse mallihan on kuitenkin rakennettu hyvin sikäli mikäli Spittejä jotenkin tunnen, joten pointsit siitä.
Etusivu 
Galleria Mallit: mitä jos...
Supermarine Spitfire Mk. I
”What If” Suomen Ilmavoimat 100 vuotta
Suomen Ilmavoimien ”What If” Spitfire Mk I SF-2 Säkylässä keväällä 1940.
Talvisodan sytyttyä heräsi Irlannissa huoli toisesta pienestä eurooppalaisesta maasta - Suomesta - jolla silläkin oli inhottava ja öykkäröivä naapuri. Irlannin puolustusministeriössä kehiteltiin suunnitelma, että Irlanti myy Suomelle 14 noista Spitfire-hävittäjistä. Kaupan houkuttelevuutta Suomelle lisäsi se, että Irlanti ei halunnut arvomeralleja tai kovaa valuuttaa maksuksi koneista. Vaan maksu suoritettaisiin vuoden 1940 viljasadosta ohrana ja rukiina! Irlanti tarvitsi noita viljoja taatakseen viskin tuotannon ja sitä kautta kansalaisensa tyytyväisyyden.
Koneet laivattiin puelueettoman Irlannin lipun alla purjehtimaan laivaan SS Singlemaltiin joulukuun 3. 1939. Ja koneet saapuivat Suomen Poriin jo 7.12. Koneet saivat suomalaiset tunnukset ja rekisterinumeron SF 1-14.
Suomen armeijan ja ilmavoimien johto päätti perustaa Spitfireistä kaksi erillistä 6 koneen osastoa; osastot ”Berg” ja ”Bremer” niiden johtoon määrättyjen upseereiden mukaan. Kaksi koneista siirrettiin Tampereelle lentokonetehtaalle tutkittavaksi ja kopioitavaksi Suomessa tehtävää valmistusta varten. Samalla ko. koneet suorittavat hävittäjätorjuntaa kuten muutkin Tampereen lentokonetehtaalla olleet hävittäjät. Suomessa tapahtuva Spitfire-valmistus tyssäsi kuitenkin moottoripulaan. Viimeisen kokeilu tehtiin Twin Wasp tähtimoottorilla, mutta moottoritoimittaja radikaali muutos todettiin kuitenkin liian hankalaksi.
Talvisodassa Spitfireillä saatiin 58 ilmavoittoa. Kovimmat Spitfire-Ässät olivat luutnantti Pate Berg (10 voittoa) ja lentomestari Silvasviori lentokonetehtaalta (7 voittoa).
Spitfire-osastot toimivat koko Talvisodan ajan nk. ”palokuntia”, eli niitä siirreltiin painopistealueella pääasiallisena tarkoituksena taistella venäläisiä hävittäjiä vastaan. Tällöin muu hävittäjäkalustomme pystyisi keskittymään pommittajien torjuntaan. Sodan loppuvaiheessa Spitfirejä käytettiin Viipurinlahdella torjunnassa jään yli tapahtuvaa hyökkäystä suomalaisten selustaan. Lentokonetehtaan 2 Spitfireä sijoitettiin helmikuun lopulla Tovaniemelle suojaamaan Petsamosta Rovaniemelle johtavan tien materiaalikuljetuksia.
Talvisodassa menetettiin tuhoutuneessa ainoastaan yksi Spitfire. Kolme koneista vaurioitui, mutta saatiin kunnostettua maalis-huhtikuun vaihteeseen mennessä. Talvisodan jälkeen Spitfiret ja Hurricanesin koottiin Lentolaivue 22:een jonka tukikohdiksi tulivat Säkylä ja Pori. Välirauhan aikana ongelmaksi muodostui moottori- ja varaosapula. Operatiivinen vahvuus putosi Jatkosodan alkuun mennessä viiteen koneeseen, jolloin päädyttiin varastoimaan kolme konetta varaosiksi ja jäljelle jääneet kaksi konetta (SF-2 ja SF-10) määrättiin nopeiksi tiedustelukoneiksi LeLv 14:aan. Viimeisen lennon ko. tyypillä ilmavoimissa suoritti eversti G.Magnusson 25.4.1943. Vaikka Jatkosodassa käytössä olikin enää kaksi Spittiä - ja tehtävänä pääasiallisesti tiedustelu - saavutettiin niillä kuitenkin 12 ilmavoittoa Jatkosodassakin.
Tämä tarinahan on puhtaasti spekulaatiota, mutta historia tiettyä, että Suomi olisi halunnut hankkia Spitfire-hävittäjiä, mutta Iso Britannia kieltäytyi myymästä niitä. Onneksi toinen pikkuinen valtio tajusi Suomen tuskan ja möi näitä erinomaisia hävittäjä Ilmavoimillemme.
Ko. Tamiyan malli on - valurankojen mukaan - vuodelta 1993. Erittäin helppo - Tamiyan tyyliin - kasata. Kittiä ei tarvinnut missään kohti; siiven ja rungon liitoksessa piti tarjota hieman hiomapaperia. Sarjasta tein ensin BoB:n aikaisen version, mutta Tamiyan siirtokuvat eivät pelittäneet… Niitä ei vaan saanut istumaan ollenkaan ja lopputulos oli kyllä kamalan näköinen. Niinpä tartuin uuninpuhdistusaineeseen ja sainkin puhtaan muovipinnan. Mietin useita siirtokuva vaihtoehtoja ja selailin täältä PMNetistä Spittien kuvia. Tällöin törmäsin toisen mallarikollegan tekemään myöhäisemmän Spitfiren What If-versioon. Ja niin tuli päätös tehdä tämä Talvisodan Spitti. Maalauskaavoksi päätyi suomalainen vihreä-hopean harmaa, koska ajattelin että Spitit olivat metallipintaisia Suomeen saapuessaan.
Kommentit
Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja
Jos sinulla ei ole vielä omaa tunnusta palveluun, rekisteröidy käyttäjäksi.
