Pienoismallit.net

MiG-21bis

MG-129, 1980-1981

Vuosina 1978–1986 hankittiin vanhentuneiden MiG-21F-13-koneiden seuraajiksi yhteensä 26 MiG-21BIS-konetta. F-version ollessa ns. päivähävittäjä oli bis-versio ns. jokasäänhävittäjä. Koneista 2 saapui vuonna 1978 ja 18 vuonna 1980. Koneisiin asennettiin Suomessa länsimainen mittaritaulu ja avioniikka. (Wikipedia)

Oma panokseni suomalaisuus-ryhmärakenteluun. Eduardin mainiosta sarjasta rakennettu, mukana tulee etsinen mittaritaulu ja istuinvyöt, maalausmaskit kuomulle sekä vaihtoehtoisia osia sarjan eri versioille. Osien yhteensopivuus on huippuluokkaa, ohjeet ovat selkeät ja painettu laadukkaalle kiiltopaperille. Kaikinpuolin loistava sarja. Rakentamisen referensseinä käytin tältä sivustolta löytyvää Suomi-MiG-ketjua, josta oli paljon hyötyä. Malli esittää siis vuonna 1980 saapunutta MG-129:ää alkuperäisessä asussaan 1980-1981 ennen länsimaalaistuksia.

Siirtokuvat tuottivat itselleni ongelmia, Micro Sol-käsittelyn jälkeet ne eivät laskeutuneet mallin pintaan vaan jäivät ryppyyn, etenkin runkotunnukset ja siipien yläpintojen kokardit. Uusintakäsittelyt ja reilut kuivuimisajat eivät tilannetta muuttaneet, lopulta sain ne joten kuten suoriksi kostealla vanupuikolla. Hopeoinnista voin syyttää vain itseäni, sillä jätin kirkaslakkakerroksen pois siirtokuvien alta. Kuomun maskeja poistessa sai myös olla tarkkana, raamien maalit tahtoivat lähteä maskiteippien mukaan. Vedin askarteluveitsen kärjellä varovasti maskien ja raamien rajat läpi ennen kuin irrotin maskit.

Paneelirajat korostin tummanharmaalla, sen kummempaa säistystä en tehnyt. Rakennettu suoraan laatikosta, maalattu ruiskulla AK:n, Ammon ja Italerin akryyleilla.

Kommentit

Ihan siististi tehty malli. Ruisku näköjään pysyy käsissä - roiskimattomat värirajat ja silleen. Kiva kuulla, että olet käyttänyt paneelilitkuja. Muunlaista säistämistä et ilmeisesti tähän projektiin halunnutkaan? Eikä siinä mitään, kukin tavallaan.
Siirtokuvien hopeointi on kyllä rasittavaa, mulla kävi aikanaan tuossa MiGissä ihan samalla lailla noiden numeroiden kanssa. Muokkasin tuon tunnuksen G-kirjaimen oikean malliseksi leikkaamalla sen alakulmat vinoiksi, mutta sitä tuskin kukaan ees hopeoinnin takia huomaa…
Miten nuo maalit toimivat? Erityisesti tuo Italeri kiinnostaa.
Kuvako vääristää, vai onko noissa päälaskutelineen pyörissä noin järkyttävä positiivinen camber?

upload.wikimedia.org…ikipedia/commons/5/5f/MiG-21bis_(MG-130)_Verkkokauppa_left_wheel_1.JPG
Mikko M. 7.4.2017 18:47 Vastaa lainauksella
Mika, maalauskaavion maskaamiseen käytin Panzer Puttya - voin suositella, ei vuoda, ei jätä tahroja ja eri paksuisilla kerroksilla saa teräviä tai pehmeitä värirajoja. Säistyksen halusin pitää minimissä koska kone esittää uutta yksilöä ja arvattavasti niitä on pidetty muutenkin siistinä. Italerin akryylit ovat aika paksua tavaraa, toimivat kuitenkin hyvin Lifecolorin ohenteella sekä siveltimellä että ruiskulla. AK:n ja Ammon akryylit ovat usein tarpeeksi ohutta ruiskutettavaksi suoraan purkista.

Tervo, näköjään telineet olivat loppukoonnin jäljiltä vähän sisäänpäinkääntyneitä ja toinen pyörä oli pyörähtänyt siten ettei sen tasaiseksi hiottu kohta ollut maata vasten. Nyt malli ei enää ole "varpaillaan".

Kiitoksia kommenteista ja arvioinneista!
Näyttää omaan silmääni ihan MiG:iltä.:) Ilmeisesti länsimaalaisen varustamisen yhteydessä hävisivät koneista myös nuo IFF:n antennit?
Näyttää oikein uskottavalta MiGiltä suomi-kaaviossa. Rakennusjälki on siistiä ja lopputulos erittäin onnistunut. Mikäköhän noissa Edun siirtokuvissa on, kun itsekin tappelin Hellcatissa niiden kanssa?