Koska FA-26:n maalipinta oli erittäin kulunut, halusin säistää koneen muuten hillitysti. Tein levinneitä öljytarhoja moottorin muotosuojuksen taakse, pakokaasuvanat koneen pohjaan sekä pölyä lakutelineiden ja takapyörän taakse. Pölyisiä jalanjälkiä on myös koneen tasoilla lähellä ohjaamoa ja konekiväärien huoltoluukkuja. Potkurin lavassa on myös rasvaiset näpinjäljet. Antennilangat ovat EZ-lineä. Se on sellaisenaan mielestäni liian paksua, joten tein langan päähän terävällä (uudella) askarteluveitsellä viillon ja vedin langan sormilla halki.
FA-26
Suomen ilmavoimien Fiat G.50
Fiat G.50Konetyypin historia lyhyesti
Fiat G.50:n kehitystyö aloitettiin 1930-luvun puolivälin tienoilla Italian ilmavoimien asettamien vaatimusten mukaisesti. Koneen prototyyppi valmistui 1937 lentäen ensilentonsa 26. helmikuuta. Siihen oli asennettu 14-sylinterinen 840 hv:n ilmajäähdytteinen tähtimoottori ja kaksi 12,7 mm konekivääriä, jotka ampuivat tahdistettuna potkurikehän läpi. Erityisesti onnistuneen liikehtimiskykynsä ansiosta kone päätyi sarjatuotantoon. Konetta valmistettiin prototyypit mukaan lukien 239 kpl. Myöhempiä kehitysversioita (G.50bis ja G.50B) valmistettiin reilut 500 konetta.
Käyttö Suomessa
Myös Suomen ilmavoimissa oli havahduttu 30-luvulla käyttökelpoisten hävittäjäkoneiden puutteeseen. Suomalaiset pääsivät tutustumaan Fiat G.50:een ensimmäisen kerran Milanon ilmailumessuilla lokakuussa 1937, jossa tapahtui myös koneen ensiesittely. Ilmavoimat tilasi lokakuussa 1939 ensimmäiset 25 konetta. Saksan hyökättyä Puolaan syyskuussa -39 ja Neuvostoliiton esitettyä Moskovan neuvotteluissa Suomelle aluevaatimuksia Fiatin valintaan vaikutti vahvasti koneiden välitön toimitus. Tammikuussa 1940 ilmavoimat tilasi vielä 10 konetta lisää. Ensimmäinen kone tuli Suomeen joulukuussa -39, viimeinen saapui kesäkuussa -40.
Fiat G.50:n käyttö ja erityisesti huoltaminen osoittautuivat Suomen oloissa haastaviksi. Esimerkiksi voiteluaineena käytetty risiiniöljy jäätyi jo pikkupakkasilla ja konekiväärien kiinnitys oli huono aiheuttaen suurta hajontaa ammuttaessa. Koneisiin tehtiinkin lukuisia parannuksia, jotta ne soveltuisivat paremmin Suomen olosuhteisiin. Toisaalta myös suomalaislentäjät kehuivat koneen lento-ominaisuuksia, vaikka siinäkin oli selviä puutteita. Konetyypillä saavutettiin talvisodassa 11 ja jatkosodassa 88 ilmavoittoa.
FA-26
Runkotunnuksella 4743 merkitty FA-26 saapui Suomeen 8.3.1940. Se kuului LLv 26:n kalustoon talvisodan ja lähes koko jatkosodan ajan. Suomeen tullessaan kone oli muiden Fiatien tapaan maalattu Italian ilmavoimien "mannermaiseen" kolmivärikaavioon, jonka yläpinnoilla pähkinänruskean (Bruno Mimetico) päälle oli maalattu tummanvihreitä (Verde Mimetico) täpliä. Alapinnat olivat vaaleanharmaita (Grigio Mimetico). Keltaiset itärintamatunnukset maalattiin jatkosodan alussa ja myöhemmin italialaisen kolmivärikaavion päälle maalattiin suomalainen kenttävihreä, joka oli FA-26:n tapauksessa läpikuultavan ohut.
Malli kuvaa FA-26:tta syyskuun lopun 1941 asussa, jolloin koneessa oli alkuperäinen italialainen kolmivärikaavio, itärintamatunnukset ja sinivalkoinen "6" peräsimessä. Maalipinnasta oli tyypilliseen tapaan kulunut ja lohkeillut maalia runsaasti pois. Takarungon keltainen itärintamanauha oli maalattu konetunnuksen, FA-26, päälle. Kone oli Mannerheim-ristin ritari ltm Oiva Tuomisen pitkäaikainen nimikko. Koneella saavutettiin jatkosodassa yhteensä 15 ilmavoittoa, joista Tuominen sai 13.