Pienoismallit.net

Boulton Paul Defiant mk.I

"Battle of Britain"

Ja tässä se toinen vuonna 2015 valmistunut malli, Mallixin numerossa 4/2015 ruodittu MPM:n Defiant.

Tätä nykyä Airfix taitaa olla kyllä se kaikin puolin ylivertainen vaihtoehto, mutta limited run -sarjaksi tämä ei ollut ollenkaan hassumpi. Valujälki siistiä ja osat istuivat pääosin sinne minne pitikin.

Aftermarket-osastoa lisäsin malliin Masterin kk-piippujen ja miljoonalaatikon antimista kokoon haalittujen etsivöiden verran. Noiden lisäksi porasin pakoputkien päät auki ja tein tappiliitokset antennimastoihin, potkuriin irtolapojen ja keskiön välille sekä laskutelineisiin kasausta ja siipeen liimaamista helpottamaan. Näin jälkiviisaana pitää kyllä todeta jos jossain mallissa olisi kannattanut hioa siiven jättöreunat ohuemmiksi niin tässä. :|

Maaleina taas Xtracrylixin RAF-sävyt ja sekalaiset Vallejot ja Citadelin metallisävyt. Runkokokardit vaihdoin Airfixin Blenheimistä käyttämättä jääneisiin, sillä sarjan arkin tulkinta RAF:n tunnusten keltaisesta oli aivan liian hailakka. Sarjan arkilta puuttui esikuvan operointiaikoihin RAF:n koneissa käytetty kaasunilmaisinlappu, jollainen löytyi Eagle Striken RAF-kokardiarkilta

Tämän mallin kohdalla se yksi pakollinen kupru sattui siiven yläpuolen vasemman kokardin kanssa. kokardi meni väärään paikkaan (käytin paneeliuria asemoinnin apuna ja se pitkittäisuritus ei ollutkaan aivan 100% identtinen kummallakin puolella…). Siirtokuvan poisto teipillä repi maalit muovia myöten irti. Eikun jo siinä vaiheessa pienen kiireen alla hiontaa ja uudelleenmaalausurakkaa, sekä kokardin maalaus teippimaskien avulla, koska korvaavaa siirtokuvaa ei löytynyt omista varastoista ja korvaavan haeskeluun ei välttämättä olisi ollut enää aikaa.

Tuosta pienestä kuumotusta aiheuttaneesta kuprusta huolimatta ihan mukava projekti. Ja etenkin oli mukavaa vaihtelua rakentaa välillä malli ilman ylenmääräistä neppailua ja referenssitulvaan hautautumista.

Kommentit

Hienosti olet onnistunut kk-tornin ja laskutelineiden osalta (ne olivat muistaakseni suurimmat sudenkuopat oman vastaavan kanssa). Ohjaamosektorissa oli muistaakseni myös lievää säätämistä, mutta tämän kuvista ei voi nähdä sitä asiaa.

Siipien jättöreunaa olisi ehkä voinut hieman hioa enemmän (MPM:n +kumppanien mallien perussynti: hiomatta ne ovat yleensä auttamattoman liian paksuja ainakin vanhemmissa malleissa) (kuvat 2 ja 3)

Yläsiiven kokardit maalatusta korvaavasta huolimatta hienot.

PS. ja onko nokassa jotain asiaan kuulumatonta kulmikkuutta?

Muuten erittäin hieno. Lasiosien raamitukset erittäin ensiluokkaisia.
Mikan kanssa about samoilla linjoilla mennään!
Itse en oikein tuosta nokan kulmikkuudesta osaa sanoa, referenssejä katselin niin joissain näyttäis olevan kulmikkuus ja toisissa sitten taas ei?

Kuomujen raamitus on kyllä upeaa katseltavaa!!

Maalaus sekä säistäminen myös hyvin tehty!
Kiitoksia!
Lainaus:
Hienosti olet onnistunut kk-tornin ja laskutelineiden osalta (ne olivat muistaakseni suurimmat sudenkuopat oman vastaavan kanssa). Ohjaamosektorissa oli muistaakseni myös lievää säätämistä, mutta tämän kuvista ei voi nähdä sitä asiaa.
Joo. Tai no ei varsinaisia sudenkuoppia, mutta kk-tornin ja laskutelineiden kanssa oli hieman askarreltavaa. Ei mitään mahdotonta, mutta kuitenkin. Laskutelineissä lähinnä tappien lisäys liitoksiin. Tornissa taas kuvun kahtena puolikkaana toteutettu rakenne. Kun tahdoin kasata kuvun ensin ja sitten vasta lisätä sisäosat, jouduin liimaamaan kuvun sisälle muovilistaa kohdistimeksi ja tueksi, sekä tekemään konekivääreille liikkuvan tappiliitoksen, koska sisäosan sai valmiin kuvun sisälle vain aseiden osoittaessa ylös.
Ohjaamon kanssa ei ollu oikeastaan minkäänlaista ongelmaa, paketti istui hyvin paikoilleen.
Lainaus:
PS. ja onko nokassa jotain asiaan kuulumatonta kulmikkuutta?
Lainaus:
Itse en oikein tuosta nokan kulmikkuudesta osaa sanoa, referenssejä katselin niin joissain näyttäis olevan kulmikkuus ja toisissa sitten taas ei?
Aikalaiskuvia ei tunnu Defiantista liiemmin löytyvän, ainakaan semmoisia joissa nokan muodot näkyisivät hyvin. Kyllä siinä tietty kulmikkuutta omaan silmääni kyllä on (esim. tässä kuvassa erottuu kun aurinko osuu sopivassa kulmassa), mutta ehkä tuota olisi voinut varovasti aavistuksen verran pyöristää.
Siinäkin tietty on eroa onko kuvissa ollut mk.I vai mk.II. Samaan tapaan kuin Hurricanessa, Defiant mk.I:ssä oli moottorina Merlin III, mk.II taas Merlin XX ja melko samantapaisesti muuttui myös nokan muoto.
Toi oli yks niistä kuvista joita katselin ja samaa mieltä kanssasi tuosta kulmikkuudesta kyseisessä koneessa.
Hieno Defiant. Työn jälki hyvää ja näyttää noiden xtracrylixien sävyt olevan erittäin mainiot britticamoon. Airfixin tulkinta kyseistä konetyypistä on kovasti suitsutettu, ja tuo nokan muoto on ilmeisesti herättänyt keskustelua myös niissä. Omaan silmääni tuo näyttää hyvälle mutta en ole aiheen asiantuntija.