Pienoismallit.net

Tykkijolla vuodelta 1788

Frederick af Chapmanin Saimaalle suunnittelema tykkijolla.

Näitä kymmenen soutajan tykkijollaa rakennettiin Sulkavalla, Kuopiossa Puumalassa, Juvalla, Ristiinassa sekä Mikkelissä. Kyseessä on torpeedoveneiden esikuva, joilla puolustettiin ansiokkaasti Saimaan kaupunkeja Kustaa kolmannen venäjänsodassa 1788-1790. Tykkijolla oli ratkaiseva ase Ruotsinsalmen taistelun voitossa. Tykkijollia käytettiin myöskin suomensodassa 1808 - 1809.
Viimeisiä tykkijollia käytettiin rauhan aikana, aseista riisuittuina viljan kuljetukseen Kuopiossa 1800 -luvun puolivälin tienoille.

Sittemmin tykkijollat hävisivät käytöstä ja epäillään niiden hävinneen ajansaatossa luonnon kiertokulkuun. Huhupuheiden mukaan muutamia säilyneitä alkuperäisiä tykkijollia saattaisi löytyä saimaan saarista, joihin niitä kuljetettiin salaa vihollisilta pyrkien näin yllätyshyökkäykseen. Osa tykkijollista hylättiin saariin köliraudan rikkoutumisen vuoksi.

Tykkijollia rakennettiin joitakin satoja ja sodan lopussa pääosa tykkijollista siirrettiin Viaporin Eskadroonaan.

Meidän mallimme on rakennettu kymmensoutuisena ja yksi tykkisenä. (18 naulainen tykki) Veneen rakentamiseen meni lähes 600 tuntia, jos tiedonkeruuta ei lasketa mukaan.
Materiaali on pääasiassa haapaa..tykkikin. Purjeet jokapojanlakanakangasta. Airot rakentui tammesta. Hankaimet, että kaikki rautaosat kuparia ja messinkiä. Lakka Unicaa ja paatin maalit Andrea coloria ja tervaa. Takilointiin käytimme loimilankaa.

Tykkijolla esillä Sulkavan kirjastossa kesän loppuun saakka :)

Kommentit

Komea tykkijolla.
Mukava nähdä Suomen saaristolaivaston aluksia, ja vielä sinisellä lipulla. Hienoa työtä kuten aina, mutta nyt jotenkin vielä entisäkin realistisempaa.

Jos saa kysyä neuvoa, niin olisiko jotain ajatusta miten 1/72 mittakaavaisen Gogstadin laivan muovisen purjeen voisi korvata jollain realistisemmalla?
Muovipurjekkin olisi ihan ok, mutta siihen on päässyt tulemaan paha painauma.
Hei Timo ja kiitos kommenteistasi, arvostamisesta ;)

Saa kysyä (mielellään) Ja näin vastaamme :

Parhaat purjeet saa valkaisemattomasta ns jokapojanlakanakankaasta. Ko kangasta saatavilla jokaisesta käsityöliikkeestä tai kangaskaupoista. Tuota kangasta on helppo käsitellä ja työstää ja siitä saa pienellä vaivalla upean ja kolhutkin kestävän purjeen :)

T: Anne ja Marko
No nyt tuli kiinnostava malli. Selailin juuri pari päivää sitten Jussi T. Lappalaisen kirjaa Kuninkaan viimeinen kortti ja tämä on juuri kuin siitä kirjasta. Ja mallikin näyttää hyvältä (pitää tutkia vielä kuvat tarkemmin).
Hei Pasi :)

Mukava, kun malli kiinnostaa ! Mainitsit Jussi T. Lappalaisen. Juuri hän on innoittanut meitä tykkijollan tekemiseen. Hän on ollut meidän tietolähteenä ko paattia tehdessämme. Hänen kirjoistaan olemme ammentaneet arvokasta tietoa aluksen historiasta. Ja puhelimitse olemme saaneet pieniin yksityiskohtiin valotusta. Viime helmikuussa Marko tapasi tämän kyseisen kuopiolaisen herrasmiehen Savonlinnassa tykkijollaa käsittelevässä seminaarissa. Samaisesta seminaarista alkoi meidän tykkijollaprojektimme…emeritusprofessorin lujan jämäkällä kädenpuristuksella :)

T Anne ja Marko
Upeasti tehty tykkivene, todellista artesaani työtä. Kotimainen esikuva historiikkeineen on aina kiinnostavaa.
Nämä af Chapmannin alukset olivat ymmärtääkseni erinomaista suunnittelua. Oletteko käyneet Tukholmassa Sjöhistoriska Museet:ssa katsomassa mm. pienoismalleja juuri af Chapmannin aluksista?
Huikeaa työtä jälleen kerran, eli ei voi kuin ihailla aihevalintaa ja toteutusta. Näitä katselee oikein mielellään. Onko malli tulossa johonkin esille (museot, näyttelyt)? Jussi T. Lappalaisen kirja on itsellänikin hyllyssä, pitääkin sitä lueskella taas.
Henry H kiitos :)

Tykkijolla on osa meidänkin paikallishistoriaa täällä Sulkavalla. Vuosia sitten täällä oli suunnitteilla hanke rakentaa 1/1 replica, mutta se ajautui karille monenmoisista syistä.

Tämä on meidän toinen af Chapmannin alus. Ensimmäinen oli Kronprins Gustav Adolf.

Emme ole käyneet Tukholmassa museossa. Marko on käynyt Karlskronan merimuseossa. Siellä paljon Chapmanin malleja, puolimalleja, suunnitelmia ja piirustuksia. Upea museo hehkuttelee Marko!

T: Anne ja Marko
Hei vain Janne Markkanen ja kiitos :)

Tykkijolla on esillä Sulkavan suursouduissa 7-10.7.2016, Sulkavan soutustadionilla. Muut esilläolosuunnitelmat ovat vielä vaiheessa.

Lappalaisen kirjoissa on paljon mielenkiintoista luettavaa ja katseltavaa aina vain uudestaan ja uudestaan. Ja onneksi hänellä riittää mielenkiintoa ja intoa tutkia uutta ja kirjoittaa edelleen :)

T: Anne ja Marko
Täydet ja kiva, että taas uutta ja erilaista.
Toivottavasti Kuopiossa esillä…marraskuussa.
Kiitokset Rissasen Timolle Sulkavalta ;)

Näin oli tarkoitus, että tykkijolla seilailee Kuopioon marraskuussa :) Marko niin tykästyi raittiustalon "henkeen" ;)..

T: Anne ja Marko
Taas yksi upea käsityötaidon näyte. Hienot muuten nuo vesillä otetut kuvat, tuovat ihan erilaisen fiiliksen. Hyvästä työstä asiaankuuluvat pisteet:
Tämä on hieno!

Kunnioitan tämänkaltaista taidokasta skrätsiä enemmän kuin hasetamigawa-legoista tehtyjä pintakäsittelytaidonnäytteitä. (jotka voivat silti olla tosi taidokkaita, mutta painotukseni on tämä.)

Lisää tällaisia Anne ja Marko.
Kiitokset,A.Lappalainen & Mika Kauranen.

Vesillä kuvaamisessa olikin oma haasteensa,tuuli olikin navakka ja laitoimme narun perään ettemme kadota jollaamme saimaalle.Iloksemme huomasimme että,tykkijolla purjehtikin kuin oikea esikuva.Hieman liian lujaa tosin;).Anne meinasikin sukeltaa kun tuuli ottikin navakan puhurin;).

Lisää teemmekin tällaisia.

Muutaman viikon päästä pääsemmekin taas vesileikkeihin uusimmalla mallillamme,joka on työn alla valmistumassa.

T.Anne ja Marko
Siinä sitä taas ollaa jollaa!! Vaikea keksiä mitään, mikä vastaisi todellisuutta. Kertakaikkisen hieno ja vielä purjehtii…

yst.terv. Seppo V
Tässä kiteytyy se oikean tekemisen meininki, todella upea puinen tykkijolla, täydellistä!!
Suuri hatunnosto :)
Seppo Valjakkala ja Jean Forsberg..Kiitos Teille molemmille arvostamisesta , kommenteistanne :)

Tykkijollaprojekti oli meille haastava, mielenkiintoinen ja antoisa. Projekti toi mukanaan uusia tuttavuuksia ja tapahtumia.

Tuosta hatunnostosta tuli mieleen Professori Jussi T Lappalaisen kommentti meille nähtyään valmiin mallimme kuvat.." Nostan kesäistä olkihattua tekijöille!" :)

T: Anne ja Marko
Onnittelut viikon mallista Anne ja Marko!

Olin aivan varma, että näin käy, ja aivan ansaitusti;)
Isot onnittelut viikon mallista!
Onneee jälleen kerran. Oikeann osoitteeseen meni.
Tr
Onnittelut viikon mallista!!

terv. Seppo V
Hieno malli taas kerran. Ja aivan oikeutetusti viikon malli, paljon onnea!
Erittäin haastavaa on saada tällainen puurimoista tehty runko vedenpitäväksi. Ja vielä säilyttämään muotonsa kuivuessaan. Kertoisitteko vähän, miten runko on saatu tiivistettyä? Ja samalla kiinnostaisi tietää miten tuo tykin putki on pintakäsitelty. On juuri oikean pronssitykin näköinen.
Lämmin kiitos Herroille Kauranen, Forsberg, Rissanen ja Valjakka..Kiitokset onnitteluista :)

Kiitos myöskin Teille kaikille, jotka kiinnostuitte mallistamme kuvia selaillen ;)

T: Anne ja Marko
Kiitokset Matti Piilola;).

Jollan runkoa on alusta asti lakattu ja hiottu sekä paikattu hiomapölyn ja pikaliiman sekoituksella,rungosta tulee näin jäykkä ja vesitiivis.Jälkikäteen on runkoa ja kantta uritettu veitsillä syvemmäksi,urat peitetty maali/tervaseoksella ja hiottu jälleen.
.Kaikkiaan lakkausta on kertynyt n 10 kunta kertaa.Rungon ensikaaritus on tehty järeästä haapalevystä joka on hiottu laudoituksen jälkeen raspiroopella sisältäpäin.Näin runko ei pääse yhtään kiertymään.Laudoitus on tuplana,eli kaksi kertaa,rimapari kerrallaan

.Meillä olikin tarkotus vain käyttää jolla saimaalla kuvausta varten.Tosiasiassa,kun tykkijolla tulee olemaan esillä useamminkin,sen täytyy kestää ilmankosteuden vaikutukset ja muutokset vielä kymmeniä vuosia.
Tällä hetkellä jollamme on näytillä Sulkavan kirjastossa ja kun Saimaa on 400 metrin päässä,puun eläminen näkyy täällä kaikkialla.Venepuusepän taitoja täytyy käyttää myös mallinrakennuksessa.

Tykki on kahden lankarullan ympärille tehty rimoitus haavasta, lakasta,pikaliimasta ja hiomapölystä.Pannoitus myöskin puurimaa.Unican lakkaa moneen kertaan ja viiloilla viimeistely.Putken hiontaan meni viikonpäivät kunnes se näytti tykiltä,mutta puiselta.

Maalaus olikin seuraavana,täältä pm.netin, jostain kirjoituksista löysin sellaisen kuin Andrea Color ja Darkstar molten metals maalit.Sekoittelin mieleiseni,hioin ja uudelleen ja uudelleen,kunnes oli tykki kuin olisi valettu metallista.koputtamalla putkea, ihmiset sen ohi kuulemma menevätkin;)).

T.Marko ja Anne
Onneksi olkoon … oikeaan osoitteeseen meni viikonmalli.
Kiitos Marko :)

Hauskaa ja leppoisaa juhannusta, satoi tai paistoi ;)…

T: Anne ja Marko