Pienoismallit.net

Hawker Hurricane mk.I

Revellin hurrikaani joka on ollut työn alla jo jonkin aikaa. Tarkoituksena olisi tehdä suomi-vehje, HC-452 (Brittivärisellä peräsimellä) on käynyt mielessä.
Extratechin etsejä käytetty, suurin osa meni ohjaamoon.
Mk.I:n tekemiseksi on jo siivestä täytetty liiat kk-aukot, radiomastoa lyhennetty, peräsimeen tehty kuparilangasta pieni masto.
Potkurin & spinnerin kanssa meinasi tulla itku, sarjan osa on mk.II-mallia. Siitä muokkaaminen olisi ollut älytön homma. Hieman miljoonalaatikkoa kaiveltuani löysin LaGG-3:n spinnerin, josta sai aikaan riittävän hyvän tulkinnan. Kittiä, milliputtia, muovitankoa & levyä ja hiontaa se vaati. Jonkinlainen sorvausratkaisu olisi kyllä ollut paras. Saas nähdä miltä näyttää pohjamaali pinnassa…
Revellin potkuri oli väärää tyyppiä, mutta ongelma ratkesi hiomalla.

14.9
Nyt on täytetty ne ulommat kk-huoltoluukut.

15.9
Hommasin sitten sen revellin mk.V spittin. Sopivat pyörät. Ja sopivatkin vielä paremmin telineisiin kuin alkuperäiset!

16.9
Ja kuvakin nyt uusista pyöristä.

22.9
Ei näin pienestä kehtaisi oikein päivitystä tehdä, mutta päivitellään kuitenkin.
Pakoputket lyhennettu ja avattu.

25.9
Kannuspyörän ja rungon syvennyksen askartelin paremmin mk.I:een sopivaksi ja tein kuparilangasta tapin pyörän kiinnittämiseksi runkoon. (ja porasin runkoon vastaavan reiän)
Hitaahkosti mutta varmasti etenee. Nyt alkaa kohtapuoliin olla valmis maalaukseen. Enää ei puutu kuin kuomu (jonka dippasin juuri johnsoniin) sekä laskeutumisvalot. (uusien teko työn alla, sarjan omat aika onnettomasti valetut. Kumma, sillä kuomu on hyvä)

26.9
saipa sitten tekosyyn tehdä parempi antenni neulasta, kun menin tönäisemään muoviosan irti.

30.9
Laskutelineitten kanssa askartelua.
Tuntuu että päätelineeseen tulevat sivulärpäkket on tarkoitettu liimattavaksi telinevarressa olevaan reikään. Tällöin kuitenkin osa tulee keskelle telinettä, reunan pitäisi olla samalla tasolla kuin muunkin telineen luukku. Reikään pikaliimalla vain venytettyä valurunkoa ja veistä & hiontaa. Sitten vain piti lyhentää sivuvarren kohdistustappia, ja johan näyttää paremmalta.

Miten muuten on näitten telineitten kanssa, eikös oikeassa hurricanessa pyörät tule kohtisuoraan maata kohti, samoin kuin päätelineetkin (edestä päin katsottuna)?
Sarjan nelipuolaiset pyörät istuvat suorassa, johtuen varmaan lepsummasta sovitteesta, mutta nämä paremmin istuvat spitin pyörät paljastavat sen faktan että sarjan telineitten pyörien ripustimet ovat lievässä kulmassa (tyyliin MS.406).

30.9 (2)
Lisäsin parit kuva laskutelineistä.

3.10
No nyt ollaan olennaisuuksien parissa! :O
Huomasin senaatintorin kuvia katsellessa että Revellin laskutelineluukuista puuttuu pultti tai joku muu pylpyrä. Nyt on sekin puute korjattu.

4.10
Aloittelin jarruletkujen laittoi laskutelineisiin, lisäsin ilmanottoon messinkilangan pätkän ja kaiversin runkoon puuttuvan suksiboksin (ei paras mahdollinen lopputulos, mutta ajaa asiansa).

7.10
Ja telineissä jarruletkut paikoillaan.

9.10
Sain viimeinkin loputkin värkkäykset valmiiksi ja pohjamaalin pintaan. Mr surfacer 1000:sta spraypurkista. Hyvältä aineelta vaikuttaa, mutta paljaaseen kuparilankaan ei oikein tahtonut tarttua. Pinnasta tulee ehkä jopa liiankin sileä, esivarjostuksen saattaav joutua tekemään ruiskulla. No, tuleepa kokeiltua sitäkin.

10.10
Esivarjostukset maalattuna.
Ensimmäinen kerta kun ruiskulla vedin tätä. Ei paras mahd. tulos, mutta menettelee. Ja tästä on aina hyvä parantaa. Tuli myös kokeiltua paria eri maalia, joten niitten osittain yllättävä käyttätymisenkin takia tulos on mitä on.
Pohjaan käytin lifecolorin "oil" litkua (kevyempi varjostus vaaleille väreille). Hyvää ruiskuttaa (ei kuivu neulan kärkeen lähes ollenkaan!), tosin aavistuksen paksumpana olisi helpompi hallita, nyt lähtee aika herkästi juoksemaan pinnalla jos ei ruiskua liikuttele rivakasti.
Oikeaan siipeen käytin vallejon model air mustaa. En vieläkään tajua millä perusteella näitä myydään "(lähes) suoraan pullosta ruiskuun"-kamana. Raakana näitä ei saa ruiskusta ulos, ja kun nostat painetta, pisaroi rumasti koska on liian "tiivistä". Ohennettunakaan ei täysin tyydyttävästi toiminut. Lopuille pinnoille yläpuolille vedin oudon neronleimauksen saamana sekoittamaani model air-lifecolor-sekoitusta. Hieman liian ohueksi jäi.
No, nämä kokeilut peittyvät joka tapauksessa varsinaisen sotamaalin alle.
Seuraavana vuorossa RLM04 ja alapuolen sininen.

12.10
Brittivärit maalattu.

13.10
Keltainen maalattu koneeseen. Ei onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla. Opinpahan sen ettei ruiskutettuun esivarjostukseen pidä käyttää mustaa jos päälle tulee keltaisesta tai vastaavaa. Runkoraita jäi vihertäväksi, ja kun nokalle oli käymässä samoin, ruiskuttelin ohuelti RLM76:ta keltaisiksi tuleville alueille (model airia, vaaleinta ja ohuinta maalia mitä oli käsillä) ja maalasin keltaisen uudestaan. Nyt onnistui paremmin.
Kunnon valaistuksessa otetuissa kuvissa ei varjostusefekti oikein näkynyt, joten otin huonommassa valossa vähän eri kamera-asetuksilla toiset kaksi, jolloin niistä saa hiukan paremman käsityksen.

14.10
Alapuolen sininen maalattu.
Lifecolorin FS35414:ta kokeilin (sitä Japanese Greygreen A5:ta, ei RLM78:aa…). Kummasti takkuili. Tippa retarderia ja reipas ohennus akkuvedellä. Ei vain ollut mukava ruiskuttaa jostain syystä. Tuntui kuivuvan ruiskun kärkeen melko ärhäkkäästi eikä paineen nosto 20 PSI:iinkään parantanut flowta.
Taidan pitäytyä jatkossa sekoittelemaan xtran RLM65 & 76-akryyleja.
Viimeksi mainituista huomio. Ohenteensa etiketissä lukee "prevents clogging of airbrush".
Hah, vedellä neulaan kuivuminen on paljon vähäisempää. Seuraavaksi onkin yläpuolen mustien alueiden vuoro. Sopivaa väriä olen vähän testaillut. Musta ja RLM66 50/50-sekoitussuhteella tuntuu tuottavan aika hyvän skaalamustan.

Lisäystä.
Parit kuvat oikeasta koneesta, ja (huono) kuva DN koepalasta.

16.10
Sain eilen (tai jos tarkkoja ollaan, meni se tämän päivän puolellekin…) mustat alueet maalattua. Vapaalla kädellä vedettynä niistä tuli reilun kokoisia. Vedin osittain varmuuden vuoksi reilun kokoisiksi (kenkkua huomata alueet liian pieniksi kun alkaa laittaa maskeja toista väriä varten, kokemusta on), osittain sen takia että tuli ohjeista katsottua välillä vahingossa väärän koneen kuvaa.

19.10
Nyt on maalit ja kiilto pinnassa siirtokuvia varten. Kokeilin tällä kertaa yläpuolen vihreäksi xtracrylicsin forest greeniä.
Kk-aukkojen punaista maalatessa oppi taas kantapään kautta sen että kaikki suojattavat alueet maskataan, aina. Ylimaalautumista tapahtui ja niitä äärimmäisen hentoja punaisen häivähdyksiä sai korjailla. Nokassa taitaa näkyä aavistus sitä vielä.

23.10
No niin, nyt on kaikki siirtokuvat paikoillaan.
Alkoivathan ne InScalen siirtokuvat pelittää. Peräsimeen sivelin kolme kerrosta micron kiiltävää lakkaa pohjaksi, eikä ongelmia tullut. Peräsimen merkinnät siis InScalen arkilta (Brittimerkintä Revellin arkilta sopivaksi leikelty), samoin suksiboxin teksti. Ensiapumerkki Italerin mersusta. Rekisterit ja kansallisuustunnukset techmodia.

Niinpä, mistä tämä hullu kansa saa energiansa? InScalen arkilla olisi tunnukset tähänkin koneeseen (2 siiirtokuvaa), mutta puljasin silti rekkarit irtokirjaimista (12kpl+ensiaputunnus)…

Tämä Xtran vihreä vaikuttaa oikein hyvältä sävyltä Suomi-koneille, mutta täytynee ruiskuttaa mustalle (tai muulle tummalle) pohjalle, vaaleammalla taittuu ikävästi ruskeaksi, paitsi kun oikein peittävästi maalaa.

29.10
Kerrankin vetkuttelusta on hyötyä.
En ollut saanut maskattua kuomuja vielä ennen tätä viikonloppua, kun kävin k-kaupassa ja kas kummaa, maskeja löytyikin.
Tavallisesti kenkku kuomu maskata tässä skaalassa, mutta maskeja laittaessa ei mennyt kuin varmaan 15 minuuttia. Tosin maalauksessa meni paljon pidempän kuin olisi pitänyt. Sitä menin taas spedeilemään. En vetänyt mustaa ensimmäiseksi maalatun interior greenin päälle, ja forest green jäi ruskehtavaksi. Ei kuin mustaa päälle ja uudestaan vihreää. Nyt onnistui.

Maalailin kulumia pensselillä ja metallimaalilla varovaisesti, hirveän kulunutta konetta ei ole tällä kertaa tarkoitus tehdä.
Vedin sitten koko malliin 1. mattalakkauksen, seuraavaksi on pastellikäsittelyn vuoro. Pitää varoa xtran akryylilakan kanssa. Näytti menneen liikaa pintaan ja jäävän harmahtavaksi, mutta näin kokonaan kuivuttuaan näyttää ihan hyvältä.
Pikkuosia viimeistelin myös.
Laskeutumisvaloiksi käytän sittenkin sarjan omat osat. Ne sai siedettäväksi johnsonilla ja kiillottelulla. Yritin liimata taaksen foliota paremman metallivaikutelman saamiseksi mutta ei pysynyt paikallaan, joten maalasin taustat. Pitäisiköhän niihin porata vielä pienet syvennykset takapuolelle kuvastamaan lamppuja?

30.10
Loppusuoralla alkaa olla. Pastellikäsittely tehty, seuraavana vuorossa varovainen lakkaus kiinnittämään pölytys. (pakokaasuvanoille tulee vielä yksi varovainen lakkaus)

8.11
Valmis.
Tein ne laskeutumisvalot piirakkavuokafoliosta ja lasin teipistä. Onnistuivat yllättävän hyvin ensimmäiseksi yritykseksi. Toivottavasti pysyvät kuosissa. Vedin varmuuden vuoksi teipin reunoihin johnsonia estämään todennäköiset karvakeräytymät.
Ohjaamoon lisäsin styreenilevystä tekemäni päätuen, helpommalla pääsi kuin jos olisi leikannut sarjan alkup. osasta tuen irti (extratechin etsit korvasivat ohjaamon täysin, ainoastaan mittaritaulun pohja on jäljellä), sekä tähtäimeen lasin.

11.11
…Ja taas unohtui päivittää jutun status valmiiksi.
Taas tuli 'turhaan' nostettua malli ylös, pahoittelen.

21.3.2008
Yleisön pyynnöstä lisäsin photobucketissa lymyilleet kaksi kuvaa keskeneräisestä ohjaamosta.
Ja katso, malli ei pulpahtanutkaan pinnalle. Jännä juttu…

Kommentit

Mikko J 12.9.2007 13:23 Vastaa lainauksella
Toi on kyllä pääpiirteittäin ihan hyvä sarja, mutta kyllä sen kanssa tosiaan joutuu rimpuloimaan, ennen kuin siitä Suomi-Hurricanen saa. Ne ylimääräisten KK:iden huoltoluukut täytyisi kai myös kitata umpeen(?). (en kuvasta erota oletko näin tehnyt).. Ja lisää tuskaa: Revellin hurricanen renkaat on väärän malliset. Sarjan pyörissä on neljä "puolaa" kun suomikoneissa oli viisi. Ainakaan itse en löytänyt mistään ihmeestä sopivia.

Lykkyä tykö, tähän mennessä näyttää hyvältä.
Jep, korjattavaa löytyy.
Noista pyöristä olinkin tietoinen, mutta ulompien konekiväärien huoltoluukut olisin aivan varmaan huomannut vasta mallin valmistuttua, hyvä huomio. Ei kun kittaamaan.
Täytyy katsoa mitä niille pyörille voisi tehdä.
EKo 12.9.2007 17:47 Vastaa lainauksella
Käytin omassani Revellin Spitfire Mk V:n renkaita , siinä on viisipuolaiset vanteet . Joutuu tosin ostamaan koko sarjan , mutta ei ollut hirveän hintainen . Oliko vyöt mukana etsisarjassa , vai teitkö itse ? Näyttävät hyviltä .
Vyöt tulivat etseissä mukana.
Täytyy katsella jos sitä spittiä saisi edullisesti. Ostinpa kerran toisen revellin 1:72 P-47:n, kun ekasta menin sössimään yhden kansallisuustunnuksen… Toisesta tein sittemmin ranskalaisen koneen ekasta yli jääneillä dekaaleilla.
Mutta hei, varmaanhan joku firma tekee esim. spittiin vastaavia renkaita, joista saisi hurriin sopivat.
Katsellaan.
Mixa Aho 12.9.2007 19:54 Vastaa lainauksella
Noista Suomi-Hurrikaanien osasista vielä; Ainakin 1/48 skaalassa saa oikeat vanteet, sekä potkurin ja spinnerin, kun hankkii Tamiyan Spit I:n, Spit V:stä saa pelkät vanteet. Eli kannattaa katsastaa josko tähän pienempäänkin mittakaavaan noi löytyisivät jostain Spit-mallista, Hurricanet kun tuppaavat olevan kaikki sen verran myöhäistä Mk.I-mallia, ettei niistä löydy, näin ainakin isommassa 1/48 skaalassa.
Mikko J 13.9.2007 15:08 Vastaa lainauksella
Esa Koponen kirjoitti:
Käytin omassani Revellin Spitfire Mk V:n renkaita , siinä on viisipuolaiset vanteet . Joutuu tosin ostamaan koko sarjan , mutta ei ollut hirveän hintainen . Oliko vyöt mukana etsisarjassa , vai teitkö itse ? Näyttävät hyviltä .
Ainakin mun Spitfire Mk Vb:n viisipuolaiset renkaat olivat aivan eri kokoiset kuin Hurricanen neljäpuolaiset renkaat.
Janne V 26.9.2007 13:38 Vastaa lainauksella
Ei se mallin tekeminen ole nopeuslaji, sillä tavoin ei tule kuin huonoa jälkeä jos kiirehtii :)
Mikko J 26.9.2007 15:57 Vastaa lainauksella
Janne V kirjoitti:
Ei se mallin tekeminen ole nopeuslaji, sillä tavoin ei tule kuin huonoa jälkeä jos kiirehtii :)
Niinpä.

Mutta joo, kyllähän nuo viisipuolaiset renkaat näyttää tosiaan aika samalta kuin tuossa oikean koneen valokuvassa. Joten taitaa tuo kokoero nelipuolaiseen olla ihan asiaankuluva ;)
…Vieläköhän sitä jaksaisi omaakin hurriin vaihtaa renkaat, spitti kun kohtasi järkyttävän lopun kammottavassa siivousonnettomuudessa.
Teemu R 26.9.2007 18:34 Vastaa lainauksella
sergeant kirjoitti:
no älä välitä mistään renkaiden muodoista tee vaan se malli nopeasti
Jos toiset haluaa tehdä tarkasti niin anna niiden tehdä äläkä puutu siihen.
Teemu R 26.9.2007 18:35 Vastaa lainauksella
Hienon näköinen jo tässä vaiheessa.
EKo 30.9.2007 20:23 Vastaa lainauksella
Hienoa jälkeä , paljon olet nähnyt vaivaa yksityiskohdissa .
Niinhän tässä ollaan tekemässäkin. Kuvatekstissäkin lukee että kuivasovitusta. ;)
Tosin luukut olen jo liimannut päätelinevarsiin, ne saa maalattua siististi vaikka ovat kiinni.
Se revellin?
Kyllä luukuissa ne isot pylpyrät oli, muttei pieniä. Nyt on selkeämpi kuva.
Jos kehtoot joissain maalausvaiheiden välissä napata muutaman kuvan tuon esivarjostuksen jälkeen? Kiinnostais nähdä miten se toimii käytännössä. Jos multa nyt kysyttäis, niin voisin lyödä partani vetoa, että tuosta ei jää pintavärin vedon jälkeen mitään näkyviin. Ainakaan jos minä olen ruiskun varressa kiinni.

Vai onko se vaan maalattava vähän ohuemmin noista panelirajoista, vai "loistaako" se vähän reilummankin kerroksen alta läpi tuo tumma sävy? Nopeesti tein äsken haun esivarjostuksesta tältä sivustolta, mutta en ihan itseäni tyydyttävää ohjetta löytänyt. Pari lentokonetta kun odottaa hyllyssä…
Juu, pyrin laittamaan kuvia joka vaiheesta.
Alapuolen keltaisen ja sinisen kanssa pitäisi toimia hyvin, yläpuolen vihreän kanssa voi olla eri juttu.

Tuon esivarjostuksen kanssa puljaaminen vähän riippuu käytetyistä väreistä. Vaaleilla voi vetää suth. normaalin kerroksen, ja silti näkyy. Tummien kanssa kannattaa ruiskutella varovaisemmin ja vetää paneeliurien kohdalle kevyemmin.
Kokeillaan miten tämän kanssa käy.
Niin no joo, jos ajatuksella lukee tuon viimeisimmän päivityksesi tuon esivarjostuksen tiimoilta, niin mainitset, että sotamaalauksen alle jää joka tapauksessa.

Tuolta muualta sen verran yritin opiskella, että tämä olisi tavallaan litkutuksen korvaaja? Eli jos pintamaalin saa vedettyä onnistuneesti, niin litkutusta ei tarvitsisi välttämättä tehdä. Tai jos ajatellaan niin päin, ettei pintamaalia vedettäessä tarvitse orjallisesti sumutella joka suunnasta, että panelien saumat saa varmasti maalattua, koska ne on jo maalattu aiemmin. Tuolla tummahkolla värillä.

Heh, lyhyesti vois tämän meikäläisen perimmäisen kysymyksen muotoilla jotenkin näin; "Miksi?". Se tässä nyt ehkä eniten kiinnostaa :)
Korjaan, jäävät osittain varsinaisen maalin alle. Tai se ainakin on koko homman idea…

Litkutuksen korvaaja? Ainakin osittain kyllä. Paneeliurat, nurkat ym. jäävät tummemmiksi ja tuovat pintaan elävyyttä. Tosin yleensä ainakaan minun maalaustaidoillani ei litkutusta korvaa täysin. (tosin en litkujakaan juuri käytä viimeistelyssä, pastellijauheen käyttö on minusta paljon kätevämpää)

Vaikkei selkeitä, kuin litkutettuja paneeliuria saa aikaan, tulee pinnasta kuitenkin elävämpi ja vähemmän "muovisen" oloinen kuin jos ei varjostusta olisi. Tosin näitä saa aikaan jälkikäteenkin. Mutta etenkin vaaleilla väreillä saa aikaan nättiä jälkeä. Luulisin että nyt ruiskulla varjostaessa tulee parempaa jälkeä kun tumman varjostuksen rajat ovat pehmeät. Ohuella maalilla ja pensselillä askarallessa ja saa olla ruiskuttaessa tarkkana ettei teräviä varjostuksen rajoja jää näkyviin (ja usein tämä on johtanut peittävimpiin kerroksiin jolloin haettu efekti peittyy ainakin osittain)

Niin, ja vielä yksi vastaus kysymykseen "miksi?". Saa aikansa kulumaan ja samalla tulee treenattua ruiskun käyttöä. ;)
Eetu Tahvonen kirjoitti:
Niin, ja vielä yksi vastaus kysymykseen "miksi?". Saa aikansa kulumaan ja samalla tulee treenattua ruiskun käyttöä. ;)
Siinähän sitä syytä onkin. Oishan se pitänyt arvata. "Mistä tämä hullu kansa saa kaiken energiansa?" :D Ja eiköhän se varsinainen vastaus selviä mullekin, kunhan itse aikani turssaan, eipähän se tässä koneen ääressä istumalla selviä kuitenkaan. Käytännössä.
Näkyykö ollenkaa tuo esivarjostus tuolta maalin alta? Kuvissa näyttää aika heikolta
Näkyy, kirkas valaistus vain meinaa tappaa efektin kuvista. Laitoin pari vähemmässä valossa otettua kuvaa.
Ei onnistunut oman mustalla maalilla häsläilyni takia parhaalla tavalla, mutta parempi liian hento vaikutelma (jota voi litkuilla ym. myöhemmin tehostaa), kuin se että mallista näkyy metrien päähän että "jaa, esivarjostusta käytetty".
Juu. Kyllähän se nyt näkyy, kun on alivaloittunut kuva.
Mixa Aho 13.10.2007 13:45 Vastaa lainauksella
Maalasitko maskien kanssa nuo revanssiraidat?

Helpompi voisi olla maalata keltaiset alueet hieman isommaksi, suojata maskeilla ja maalata loput päälle. Näin ei tarvitse moneen kertaan teipata samoja alueita.
^Jep.
Voisi sen niinkin tehdä, mutta silloin peittyy esivarjostusta, joka vaikuttaa viereisiin väreihin ellei varjostusta korjaile.
Pohja näyttää helkutin hyvältä! Johtuuko taas kuvasta, kun tuo DN-väri näyttää kovin harmaalle?
Veikkaisin kuvaa taas, tosin ko. maali on tosiaan vaaleahko ja enemmän kallellaan harmaaseen kuin RLM65+76 50/50-sekoitus, jota käytin LaGG-3:ssani: www.pienoismallit.net/galleria/kuva_2860/
(tuossa kuvassa tosin vaikuttaisi olevan kameran säädöt enemmän tai vähemmän pielessä… Pitäisi uusia ottaa noitten vanhojen tilalle)
Lisäänpä pari kuvaa oikeasta koneesta. Väri vaikuttaa eri valaistuksessa vaihtelevan, ja näyttääpä kyljessä olevan pienoista väsyn vaihteluakin. Panin myös merkille oikealla puolella olevan eri vihreää olevan luukun. Olisiko kyseessä Brittivärityksessä olleesta koneesta otettu varaosa vai käytetty jotain muuta maalia?

Ja lopuksi kuva näytepalasta johon olen maalannut noita DN-ehdokkaita. Äärimmäisen huono tapa, tiedän, mutta toivottavasti antaa osviittaa värien sävyistä toisiinsa verrattuna.
Automallari kyselee taas "viisaita", mitä tarkoittaa DN-väri?
Marko kirjoitti:
Automallari kyselee taas "viisaita", mitä tarkoittaa DN-väri?
Kun Suomeen vuonna 1941 saatiin Dornier Do 17 Z pommikoneita oli niiden alapinnat maalattu vaaleansinisiksi (RLM 65 Hellblau). Tästä otettiin mallia ja alettiin maalaamaan kaikki suomalaiset koneet alapinnoiltaan vastaavalla värillä. Koska Dornierien tunnuksena Suomessa käytettiin kirjaimia DN, alettiin tuota vaaleansinistä väriä kutsumaan DN-väriksi.
DN-väri on vain tuosta sinisestä käytetty nimi. Juontaa juurensa Suomeen tulleiten Dornier-koneitten mukana tulleesta alapintojen maalista. Tätä väriä sitten alettiin käyttää kaikkien koneitten alapinnoilla. Kirjoissa mainitaan värin olleen RLM65:ta, mutta ainakin useimmat mallimaalit ovat liian tummia.

Edit: myöhästyin.
AKK 19.10.2007 13:10 Vastaa lainauksella
Ammattitaitoista työtä:)
Tämä on kyllä nätti kun mikäkin. Ihanko poralla nysväsit nuo pakarit auki?
Ihan poralla, ensin painoin nuppineulalla kohdistusreiän, jolloin terä ei lähde lipsumaan.
ok, pitää jossain vaiheesa yrittää itekin.
Kosander 29.10.2007 12:34 Vastaa lainauksella
Sarjan "laskeutumisvalot" ovat tosiaan aika muodottomat möykyt. Itse tein saman mittakaavan hurricaneen valojen kuvut foliosta stanssaamalla. Liimasin kuvut siivissä oleviin aukkoihin ja suojapleksin tein kiiltävästä teipistä. Näyttää hemmetin paljon paremmalta kuin alkuperäisosan kanssa. En tiedä josko olit tätä alunperin suunnitellutkin, mutta kannattaa kokeilla…
Käytitkö ihan normi-foliota vai paksumpaa, mitä on esim. piirakka ja maksalaatikkopaketeissa?
Entä teippi? Scotchin clearia muistan jossain artikkelissä käytetyn. Eduardin maskeissa tuli myös valoille maskit, niitten avulla saisi helposti oikean kokoiset palat. Käsin niitä ei ainakaan voi käydä käsittelemään, hirveät jäljet tulee heti liimapuolelle. Jollekin kiiltävälle pinnalle teippi, leikkaus viivottimella ja siitä pinseteillä paikalleen?
Kosander 30.10.2007 12:05 Vastaa lainauksella
Eetu Tahvonen kirjoitti:
Käytitkö ihan normi-foliota vai paksumpaa, mitä on esim. piirakka ja maksalaatikkopaketeissa?
Entä teippi? Scotchin clearia muistan jossain artikkelissä käytetyn. Eduardin maskeissa tuli myös valoille maskit, niitten avulla saisi helposti oikean kokoiset palat. Käsin niitä ei ainakaan voi käydä käsittelemään, hirveät jäljet tulee heti liimapuolelle. Jollekin kiiltävälle pinnalle teippi, leikkaus viivottimella ja siitä pinseteillä paikalleen?
Folio oli viinipullon suojafoliota, eli ei ihan yhtä ohutta kuin talousfolio. Käytin sitä välimallin vahvuista, eli ei sitä lyijymäisen taipuisaa. Ja teippi on juuri Scotch Clearin tyyppistä. Teippi on tosiaan leikattava suoraan rullasta (hankalaa) tai kiiltävän pinnan päällä, muuten liimapinnasta tulee tahrainen. Kait sen pleksin voisi tehdä muunkinlaisesta kalvosta, mutta siisti kiinnitys voi olla hankalaa.
Mitenhän Fazerin marjapiirakoitten folio toimisi, vai joutuuko sitä ihan korkkailemaan foliota saadakseen…
Millä liimalla nuo saisi sitten parhaiten kiinni, ja entäs teipin reunat, eivätkö ne kerää ajan mittaan pölyä ym. törkyä?
Tämä on kyllä komea ja vielä 1/72 skaalassa. Nopealla vilkaisulla tulisi heti 1/48 koko mieleen.
Pohjan vanhennus on onnistunut mielestäni hyvin, ruutikaasujäljetkään eivät näytä yliampuvilta.
Tatti 8.11.2007 18:57 Vastaa lainauksella
Kyllä tuli hieno!
EKo 8.11.2007 19:02 Vastaa lainauksella
Todella siisti kone !
Erittäin hieno malli!Miun mieleen :)
Onhan se hyvä tuumata tarkkaan, ennen kuin julistaa mallin valmiiksi ;) Eihän sitä tiedä, vaikka ois unohtunut joku nippeli laatikkoon tai sukanpohjaan. Ja kyllä tätä mallia katselee mielellään useammankin kerran.
Ei tuossa tällä kertaa tarvinnut pohtia, kunhan unohdin ottaa keskeneräinen-ruksin pois.
Kiitokset kehuista.
Erittäin mielenkiintoinen "kertomus", paljon kuvia ja selventävää tekstiä. Hatun nosto vaivan näöstä.
Niin ja kehut tietysti upeasta mallista, varmaankin nähtävillä IPMS-openissa??
Toki, tämä on tarkoitus viedä Openiin.
Kertakaikkisen hieno "Suomi-kaani". Itsellä sama (hitaan) työn alla. Onkos Eetulla muuten tietoa että missä vaiheessa nuo suksiluukut asennettiin ? Referenssikuvissa ei ainakaan kaikissa yksilöissä näy edes Suomi-kaavion maalauksen jälkeen. Mutta, olet kyllä upean Hurrin väsännyt, maalaustekniikkasi on erittäin hyvää, ei voi muuta kuin ihastella.
Sori, en osaa suksiboxiasiasta sanoa juuta enkä jaata, ihan tuon HC-452:n mukaan tein omani.
Pete N 10.4.2009 07:43 Vastaa lainauksella
Aivan uskomattoman upeaaa tyota 1/72 mittakaavassa!
Todella upea kokonaisuus ja taidokas rakennusjälki yhdessä mahtavan maalipinnan ja detaljien ja rakennuskertomuksen kanssa tekevät mallistasi täydellisyyttä hipovan mallin:) Itellä airfixin 1:48 skaalan mk1 työn alla.
Santeri P 3.11.2009 10:52 Vastaa lainauksella