Pienoismallit.net

Jaguar XK-120 1950

Toisen maailmansodan aikana Englantilaisissa tehtaissa päivystettiin yöaikana ns. tulivahdeilla, joiden tehtävänä oli suorittaa hälytys ja alkusammutus mikäli sakemannien pommit osuivat tehtaaseen. Niin myös Jaguarin tehtailla päivystettiin öisin, eikä pelkästään duunari tasolla, vaan päivystyksiä suorittivat myös tehtaan suunnittelu ja johtoportaaseen kuuluvat henkilöt.
Jaguarin tehtailla oltiin jo jonkun aikaa oltu sitä mieltä, että vanhentuneen Standard-pohjaisen moottorin tilalle oli suunniteltava kokonaan uusi voimanlähde. Niinpä sitten alettiin palovahtien aikana suunnitella uutta konetta jonka piti olla huippumoderni henkilöauton voimanlähde. Suunnitteltyöhön osallistuivat jo mainetta hankkineet William Heynes, Walter Hassan, Claude Baily ja tehtaan johtaja Sir William Lyons.
Toisen maailmansodan päätyttyä oli valmiina jo moottorin perustyyppi, jossa oli kahdet nokka-akselit, puolipallon muotoiset palotilat ja tukeva seitsemällä runkolaakerilla varustettu kampiakseli. Lohko oli valurautaa ja sylinterikansi alumiinia. Sylintereitä oli kuusi ja sen tilavuus oli 3.4 litraa hevosvoimien ollessa 160. Ja koskapa kyse oli Jaguaarin koneesta, niin voimanlähde oli ulkoisesti myös tyylikkään näköinen.
Moottori oli siis alunperin suunniteltu 50-luvun alussa tulevaa MK VII henkilöautoa varten, mutta jotta moottori saisi etukäteen tarvittavaa huomioita, niin sen ympärille rakennettiin tyylikäs urheiluauto ja se ensi esiteltiin Earls Courtin autonäyttelyssä v.1948.
Urheiluvaunu saavutti kuitenkin niin suurta huomiota ja kysyntää, että päätettiin rakentaa sitä muutaman sadan kappaleen sarja varustettuna alumiinikorilla. V. 1950 päätettiin jatkaa auton valmistusta, mutta korin materiaaliksi vaihdettiin teräs koska se soveltui paremmin suuremmissa sarjoissa valmistettuun tuotantoon.
Urheiluauton mallinimeksi tuli XK-120, joka oli sama kuin alumiinikorisen version huippunopeus, tosin pienemmällä ns. Brooklands tuulilasilla varustettuna.
Ja siitä sai alkunsa eräs autoteollisuuden historian pitkäikäisimmistä moottoreista, menestystarina tyypiltään XK.
Näitä moottoreita valmistettiin vuosikymmenien aikana eri tilavuuksiltaan 2.4,2.8,3.4, 3.8, 4.2 litraisina ja hevosvoimiltaan alkaen 112 hv:stä aina 350 HV:n tehoisiin kilpamoottoreihin. Moottoria valmistettiin perustaaltaan samanlaisena aina vuoteen 1992 saakka. Siitä oli tarkoitus alunperin valmistaa myös 2-litrainen nelipyttyinen versio, mutta sen valmistamista ei sarjatuotanto asteelle koskaan aloitettu. Mainittakoon erikoisuutena vielä, että englantilainen kevyt tiedustelupanssarivaunu Scimitar ja Scorpion käyttivät 4.2 litraista ns. military muunnosta Jaguarin moottorista voimanlähteenään. Tässäpä siis pääkohdat syistä jotka johtivat kyseisen urheiluvaunun syntyyn.

Monogrammin tehtailla oltiin jo vuosina 1977-78 tuumittu miten saataisiin markkinoille jotain uudempaa ja korkeamman tason omaavaa automallia, joka oli tarkoitettu jo varttuneemmille automallien harrastajille. Niinpä esikuviksi otettiin automaailman suositut mallit, ´53 Corvette, ´56 Thunderbird,´MG-TC, Jaguar XK-120, Duesenberg ja ´31 Packard. Mallien korit olivat valetut sinkistä ja muu detaljointi oli normaalisti muovia. Automallit olivat hyvin detajoituja ja esikuvistaan tarkkoja pienoismalleja. Voidaan siis sanoa, että aikansa huipputasoa. Mutta jotain meni pieleen. Muovimallien tekijät eivät oikein ottaneet osittain metallisia malleja omakseen ja metallimallien tekijöillä oli samat ongelmat. Jotta jotain saataisiin pelastettua, niin koottavien työkalut muutettiin muoivalulle sopivaksi ja ne saavuttivatkin sitten varsin suuren suosion mallareitten keskuudessa.
Erityisesti XK-120:n epäonnistumista pidettiin suorastaan tragediana suunnitteluosastolla, sillä sitä pidettiin eräänä parhaista malleista mitä osastolta oli tullut. Sen oli suunnitellut Clark Macomber, joka jälkeenpäin totesi, että mallin suunnittelu sujui alusta loppuun sujuvasti ilman mitään suurempia ongelmia. Macomber oli täydellisyyteen tähtäävä suunnittelija, joka piti mallien suunnittelua eräänä taiteen lajina. "Ja silloin kun itse kokee onnistuneensa, eikä tuote kuitenkaan mene kaupaksi, on turhauttavaa," oli hän todennut. Periaatteessa osien pitäisi laatikkoa ravistelemalla löytää paikkaansa, oli suunnittelun ja laadukkan valmistuksen tarkoitus.
XK:stakin tuli lopultakin Saksan Revellin toimesta 1990-luvulla kokonaan muovista valettu malli.

No entä sitten itse koottava. Erikoista lienee, että kori tosiaan oli sinkkivalua eikä jotain valkometallia, mihin olemme enemmänkin tottuneet. Sinkki on ryökäleen kovaa ainetta, eikä siihen tehoa normaalin mallarin pienet viilat tai vastaavat. Mallin kyljessä oli valusta johtuen eräänlainen kannas, joka piti viilata tasaiseksi. Ja se viila oli oltava kunnon laadukas lattaviila joka pystyi puremaan sinkkiin. Mm. konepellin istuvuus ei ollut parasta mahdollista tasoa, joten sen taivuttaminen oikeaan muotoon vaati kohtuullisen hyviä sormivoimia. Eri osien detaljointi on todella korkeaa luokkaa ja moottori pieni helmi. Sääli vain, että sitä ei kuvissa näy, sillä konepeiton varomaton avaaminen saattaa lohkaista maalipinnan. Valitsin sävyiksi mustan ja tummansinisen, koska halusin vähäisten kromiosien tulevan näin ulos mallin pinnasta. XK:n sai tilata periaatteessa minkä värisenä halusi. Niinikään malli on varustettu levypyörillä, sillä pinnavanteet autoon sai vain erikoistilauksesta.
Mikäli ei kilpaillut, niin levypyörät kelpasivat suurelle osalle asiakaskunnasta. Alkusarjan pölykapselit olivat myös koristeltu auton väreihin sopivaksi, mikä aiheutti mallin tekijälle muutaman tuumaus hetken lisää. Kokoonpano oli suhteellisen helppoa detaljien suhteen, mutta korin ja alustan yhteensovittaminen ei ollut aivan itsestään selvää, vaan vaati jonkinverran veistämistä ja viilaamista. Alusta ja kori liitettiin toisiinsa ruuveilla.
Eräs asia missä suunnittelu oli jäänyt täysin puolitiehen oli tuulilasin raamien liittäminen koriin. Korin valussa oli vain pienet kohoumat siinä kohtaa mihin raami olisi pitänyt kiinnittää. Ei minkäänlaisia ohjureita tai vastaavaa. Turvauduin vanhaan temppuuni, eli otin käyttöön nuppineulan pätkät. Porasin raamiin sekä koriin reiät ja liimasin näiden avulla raamin paikalleen niin että se pysyy. Minun mallientekemisen perusjuoni on se, että kun jokin osa kiinnitetään paikalleen, niin se myös pysyy. Välillä ehkä turhaakin henkselit ja vyö menetelmää käyttäen.
Lasit joutui hiomaan toiselta puolen tason avulla, sillä niissä oli irroituspuikon jättämä jälki. Lasien liittäminen raameihin ei sekään ollut aivan simppeli toimenpide, sillä taasen puuttuivat normaalit upotukset tai ohjurit.

Mutta sitten itse maalaukseen, joka on oikeastaan eräs syy miksi tuon esille jo ajat sitten tekemäni mallin.
Malli on maalattu menetelmällä jonka suoritin ensimmäistä ja viimeistä kertaa. Se on nimittäin suihkittu Humbrolin mustalla sprayvärillä, joka on tarkoitettu lähinnä muovimalleille, ja on näin olen erittäin herkkää lohkeilemaan kun sitä käyttää metallipintoihin. Suhkutin ja sen jälkeen kun väri oli kuivunut menin kylpyhuoneeseen, istuin WC istuimelle ja aloin hioa käsienpesualtaassa eri vahvuisilla hiomapapereilla maalipintaa alas, ja kun hion läpi tai maali lohkesi, niin suihkutin uudestaa ja aloin hiomaan. En tiedä kuinka monta tuntia eriössä vietin, mutta niitä tuli paljon. Sattuneista syistä en voinut omia itselleni em. paikkaa koko ajan työhuoneeksi, mutta härkäpäisesti työstäen valmista tuli.
Ja millainen pinta. Vaikka sen itse sanon oli lopputulos tasainen hieman himmeähkön silkinkiiltoinen ja niin tasainen ja jotenkin luonnollinen maalipinta, etten ole moiseen uudestaan pystynyt. Sisustan maalasin Gunzen vesiohenteisilla maaleilla, joilla sain penkkeihin sopivan nahan tyyppisen kiillon.
Tämä on kokoelmissani siitä erikoinen malli, jota esitellessäni minun ei tarvitse selitellä, että tässä ja tässä kohtaa sattui pieni moka. Itseasiassa olen siihen varsin tyytyväinen.
Kuvissa ei tuo syvyysterävyys ole kaikkein parasta, mutta parempaan en nykyisillä taidoillani pysty, jahka saan apuja niin sitten. Jaaha tulipas jälleen pitkä tarina. Ne jotka ovat päässeet tähän asti, niin kiitoksia sinnikkyydestä.
Tuossa mallissa ovat muuten muodot harvinaisen hyvin kohdallaan.Mistä sen tiedän? Olen aikoinaan omistanut samanlaisen auton.

Kommentit

Hyvät herrat, "Hattu päästä ja hetken kunnioittava hiljaisuus upealle maalipinnalle…"
Olen aivan mykistynyt… Pinta on kuin unelma!!! Ja kun kerroit vielä taustojakin, niin ei voi muuta kuin todeta - absolutely stylish, Sir! Ainut kritiikin poikanen - mielestäni tuo istuimien sävy ei sovi kokonaisuuteen. Tummempi sininen kävisi huomattavasti paremmin. Mutta tuo sävy on vain henkilökohtainen mielipiteeni eikä se alenna mallin arvoa mitenkään!
Pidän!!!
Tally-ho 27.2.2016 10:40 Vastaa lainauksella
Mahtava kertomus auton historiasta ja mallin rakentamisesta Hienosti tehty Jaguaari ja kaiken kaikkiaan upea lopputulos!
Ai ai kun on kaunista työtä! Melkoinen on ollut savotta - kiitokset asian selvittämisestä. Penkkien väri on tosiaan se kuuluisa makuasia - jos minulla olisi kyseinen auto 1/1 "skaalassa", niin päällystäisin penkit punaruskealla nahalla :-).
Hyvältä näyttää! Edestä päin olisi joku kuva voinut olla myös. Musta on hirveän vaikea väri. Luonnollisessakin koossa. Harmi ettei päästy kurkistamaan pellin alle.
Voisikohan tuota maalipintaa ajatella vahata? Jossain malleissa olen kokeillut ihan jotain bilteman uuden auton vahaa ja on kyllä auttanut kiiltoon ja bonuksena on se, että liukas pinta on helpompi putsata pölyistä.
Henkka H 27.2.2016 19:37 Vastaa lainauksella
Petri Jaakkonen, Tally-ho, Raimo Leino ja Jojje Kontio. Kiitos positiivisista kommenteistanne. Otin muutaman kuvan lisää kun huomasin, että tilaa vielä löytyi. Konehuoneesta mainittakoon, että moottoritila on autossa aika kapea, joten pannusta ei näy paljoa muuta kuin nokka-akselien kopat. Tämä muuten oli sitä aikaa, jolloin en ollut vielä perehtynyt sytytyspiuhojen vetoon, joten siitä pahoitteluni. Selvä puute. Nykyjään asennan ne paikalleen.
Musta väri on todella mielenkiintoinen kuvata. Otin tulevaisuutta silmälläpitäen parista muustakin mallista kuvat ja ne onnistuivat paremmin. Jotenkin kamera ei saa otetta tuosta väristä, jossa ei ole ns. kynsiä. Noista penkkien väristä en juuri muista miksi päädyin tuohon sävyyn, mutta vielä tummempi sininen olisi varmaan hävinnyt tuonne mustan sekaan entistä enemmän. Raimon toivoma sävy on tarkoitus käyttää seuraavassa koko muovisessa XK:ssa jahka sen joskus teen. Siitä olisi meininki tehdä jonkilainen raaseri pinnavanteilla etc.
Vahaustakin olin harkinnut, mutta hirvitti vähän jos tuo Humbroli reagoi jotenkin siihen vahaan. Mallit ovat minulla vitriineissä, jotka tosin eivät ole hermeettisesti eristettyjä, joten pientä pölyä ei voi välttää.
Siinä mun kärryssä oli tummanvihreä koppa ja juuri nuo ruskeanpunaiset penkit. Uusissa kuvissa onkin eri taustapahvi kuin alunperin otetuissa.
AJ 27.2.2016 20:26 Vastaa lainauksella
Moi Henry,
Kerrassaan upeaa työtä! Aivan selvästi viikon mallin aineksia. Nautittava taustoitus tavattavana ja kiinnostava rakentamiskuvaus kruunaavat loisteliaan kokonaisuuden. Kaunis ja upea automalli kauniista ja upeasta esikuvastaan.

Mielellään kuulisin myös lisää aikoinaan omistamastasi aidosta XK-120:stä, jos siitä ei ole liikaa vaivaa. Nykyäänhän nuo XK-120:t ovat hyvin arvossaan.

Yllä olevia kehuja vielä kompaten - upea automalli! Parhain terveisin, AJ
Hieno on arvoajoneuvo.Maali on just sellainen kun tuonajan seliloosa tai termoplasti väri on puleerattuna oikeestikin.Kelpais munkin hylyyn.
Henkka H 28.2.2016 01:23 Vastaa lainauksella
Osmo Järvelälle ja AJ:lle kiitokset kannustavista kommenteista. Pistän piakkoin tulemaan pienen tietopaketin autoni historiikista.
Nuo entisajan selluvärit sai puunattua todella upeaan kiiltoon, mutta ollen suht pehmeitä nykyisiin verrattuna, niin niihin tuli tuota patinaa ajan kanssa helpommin.
Henkka H 10.3.2016 00:20 Vastaa lainauksella
Jaa niin tosiaan minunhan piti jotain mainita auton historiasta. Sen ensimmäinen omistaja v. 1952 oli Heikki Korppoo, tunnettu sahanomistaja ja autourheilija. Sodan jälkee kun valuutasta oli pula, niin tuontiautoja varten oli lisenssin saaminen kiven takana. Mutta firmat, jotka myivät esim. puutavaraa Englantiin, saivat helpommin sieltä myös luvan auton hankkimiseen. Korppoo kilpaili muutaman kilpailun autolla ja myi sen edelleen Heikki Järvelinille 1953, jonka poika Olli Järvelin kilpaili sillä eri kisoissa 1953 - 1958, mm. Eltsussa. Sen jälkeen autolla on ollut muutama omistaja, ja minä siinä välissä. Minun jälkeeni siihen tehtiin täydellinen entisöinti ja se on nykyjään erään harrastajan kokoelmissa Etelä-Suomessa.
Pieni mielenkiintoinen historiallinen yhtymäkohta on siinä, että poikasena olen nähnyt saman auton Elänitarhan ajoissa, tuskin aavistaen että eräänä päivänä olisin sen omistaja.
Tulevaisuudessa tulen tekemään jutun pienoismallista, joka esikuva täysikokoisena seisoo tallissa odottaen sekin valmistumista.
AJ 20.3.2016 20:09 Vastaa lainauksella
Moi Henry, Kiitos historiasta; mielenkiintoinen tarina ja samoin jälleen osoitus siitä, että tosielämä on yleensä uskomattomampaa kuin tarut. Kiitokset vielä vaivannäöstä! Parhain terveisin, AJ
Kilpailuta autovakuutuksesi! Ota uusi vakuutus kätevästi verkossa. Vakuutusten siirto hoituu automaattisesti ja palvelu on sinulle maksuton.