Pienoismallit.net

Joulupukin kylmä linja

Katkaistaan oma hiljaiselo ja taustalla väijyminen laittamalla esille näin joulun kunniaksi tehty teemaan sopiva joulukoriste. Scibor Monstrous Miniaturesin n. 200mm skaalan zombie joulupukin irtopää kuusen koristeeksi.

Resiininen figuuri oli todella laadukas ja siivottavaa ei ennen maalaamista juuri jäänyt. Muutamissa syvennyksissä oli purseita poistettavaksi, mutta ei mitään kovin radikaalia. Ihon pohjasävy maalattu kynäruiskulla ensin kellertävällä sävyllä, jonka jälkeen ohutta sävytystä ruskealla ja vihreällä varjoihin. Tämän jälkeen ihoa on sävytetty hyvin ohuilla maalikerroksilla eri punaisen, liilan, ruskean ja vihreän sävyillä.

Parta ja lakin karvareunukset kuivaharjaamalla tumman harmaasta valkoista kohden ja lakin punaiset osat muutamalla eri punaisen sävyllä ja yritetty likaista kulunutta efektiä saada aikaiseksi ruskeiden washien avulla.

Iho onnistui ainakin omaan silmään hyvin varsinkin, kun tämä oli ensimmäinen näin iso kohde maalattavaksi. Aiemmin keskittynyt lähinnä 28mm miniatyyreihin ja panssarikalustoon 1/72-1/35 välillä. Lakki jätti toivomisen varaa ja erityisesti punainen ei oikein millään meinannut sopia omaan silmään.

Kommentit

Raimo Leino 23.12.2015 19:50 Vastaa lainauksella
Haiskaa jouluna! Hiano jouluun sopiva vihre(ähkö) toteutus. Lisää tämän tyyppistä fantasiaa tälle palstalle kaipaan minä.
Jouluna haiseminen ei taida joo tälle veijarille tuottaa ongelmia :) Yllättävän vähän täällä tosiaan fantasia-aiheita, toisaalta ehkäpä sen jo portaalin nimestä ymmärtää :)
Nyt alko pelottamaan. Onneksi päivä alkaa valoistumaan.
Erilainen kuusenkoriste tosiaankin.
Kiva erilaisuus tällä saitilla ja ihan kivasti maalailtu.
Jantasia ei ole kyllä meikäläisen juttu, mutta tämä on kaikessa brutaaliudessaan vaikuttava työ!!