Pienoismallit.net

Ruostunutta japsi rautaa noutamasa.

Aloitetaan hieman myöhässä tämä tarina.
On jo valmistunut kaksi osakokonaisuutta,kolmas on nyt rakenteilla.Tämänkin piti valmistua pääsiäisen aikaan mutta eipä kerinnyt askartelemaan paljoa.

merkinnät

Alustan kanssa puuhattu.Heinikko tuli tehtyä keinoturkiksesta,isohomma oli saada pysymään karvat pystyssä ja jotenkuten ojennuksessa jotta sai lakalla jäykistettyä asentuunsa.Ajourat ja ladon alusta partueoitu paljaaksi,hienonnettua savea ja hiekaa levittelin ja vesiväriä ja vesiohenteista puulaka seoksella valuttelin mullan läpimäräksi,tuli aika jämäkää kestää käpistelyä.Heinikko samoin vesiväriä ja lakaa ruiskulla.Peltoraato musse löytyi myyntipalstalta,juuri sopiva aihio.Oli pelkkä kori,koelauta ja pari jotain pikkuosaa.Senverran muovia pohjaan että sai rattaat ja jonnilaiset etupenkit pysymään kiinni,konepelti ja lasit muovilevystä ja…
Päivitetäänpä tätäkin.Lato ja hyyssi liki valmis,ovien saranointi askarrutaa pienen kokonsa taki, miten tekisi ne.Smmalta katolle myös joniverran vielä.Heinäkärryt tehty,maitotonkka kelkka tuli ihan yhtäkkiä mieleen jotta sopis tähän ja nokkakärryt valmistui eilen,väritys vielä. Pitänee rueta hillitsemään itteensä,tätähän voisi jatkaa lisäosilla vaikka kuinka pitkälle,alustalle sopivapaikka käy pian pieneksi.Nyt jo tulee aika iso.
Hiljaksiin lato edistyy,on aika hidasta laitaa päreitä katolle.Puolenmilli vahvuisesta puuviilusta on päreet leikattu.Osa seinääkin jo maalailtu ensi kertaan.
Lato on alkanut nousemaan hiljakseen.Seinät ladottu liiman kanssa paikoilleen.Puumateiaali on mäntylaudasta vannesahalla viipaloitu ja hieman hiottu sahan jälkeä pois.Ei kuitenkaa tasaiseksi,jäi patina pintaa.Jonkinverran puukon terällä viilelty halkeilun mallia ja lohkeilun muotoja.Kelottumis väri mallia kokeiltu,aavistus pitää vielä sävytellä kun löytyi aito kelottunut heinäseiväs,josta tin palan malliksi.
Ruostunut japsirauta ja noutu ajoneuvo ovat valmiina.