Pienoismallit.net

Valmet Vihuri

"Kukaan ei loukkaantunut, mutta kyllä siinä aika monta mottia syntyi, kun Vihuri muuttui sirkkeliksi."

Vihuri kehitettin 1940-luvun lopussa jatkokoulutuskoneeksi Ilmavoimille. Vihurin saapuessa palvelukseen koneen ympärillä velloi useita ristiriitoja. Vasemmisto kannatti valtio-omisteisen Valmetin työläisten pitämistä työllistettyinä, mutta Ilmavoimien varustaminen oli tässä asiassa vastenmielinen näkökulma. Oikeisto puolestaan kannatti Ilmavoimien vahvistamista, mutta epäilyt valtion tehtaan kompetenssista olivat asiassa suurin epäkohta. Ilmavoimien konepula oli jo 1950-luvun alussa niin krooninen, että mikä tahansa lentävä laite olisi kelvannut. Myös Ilmavoimien ja Valmetin välillä oli kissanhännänvetoa, eikä vähiten Ilmavoimien pienten määrärahojen ja tempoilevan hankintapolitiikan vuoksi.

Kone oli kuitenkin Ilmavoimien tärkeimpiä konetyyppejä 1950-luvulla vaikka konetyyppi poistuikin käytöstä jo vuonna 1959.

Lupusen Joni taitaa olla toinen Vihuri-mies tällä saitilla enkä yhtään ihmettele. Broplanin laatikosta paljastuu likaisenvalkoiseen muoviin valettuja osia ja näyttää siltä, että osat on vain paiskottu laatikkoon, osa nimittäin seilasi aivan irtonaisena rangoistaan. Vacu-kuomuja on kaksi kappaletta, joista toisessa oli halkeama jo lähtökohtaisesti.

Sarjahan vilisee mttavirheitä, mutta jos haluaa tehdä edes hieman Vihuria muistuttavan koneen, on ensimmäinen ja aika paljon ulkonäköä parantava toimenpide moottorinpellityksen korjailu. Hioin myös sylintereiden jäähdytyspatteja enemmän Vihurin näköiseksi, ennen korjausta ne näyttivät pikemminkin Tuuli II:sta otetuilta. Toinen seikka on täyttää rungon ja siiven välinen kolo sekä korottaa kuomun ja rungon välistä kohtaa, jotta saa Vihurin tanakan runkomuodon esiin.

Tein vielä lisäksi ohjaamoon muutamia lisäyksiä, istuinvöt ym. sekä antennit. Laskutelineen luukut tein ohuesta messinkilevystä. Iloinen yllätys oli siirtokuvat, suihkutin niiden päälle kahteen otteeseen ristiin rastiin Tamiyan Clearia ja ihan heittämällä menivät paikoilleen.

Laitoin itselleni deadlinen Jyväskylän tapahtumaan ja aika yötä myöten vielä viimeisiä säätöjä tehtiin.

Kommentit

Erittäin hienoa, että näistä ns. "krouveista" sarjoista työstettyjä malleja laitetaan näytille tällekkin saitille. Mielestäni suurin mallailutaito on nimenomaan kyetä työstämään näistä aihioista näyttäviä malleja, varsinkin jos mallisarja kyseisestä aiheesta on ns. "only game in town". Jos Vihurista olisi joku paljon parempi sarja olemassa tässä mittakaavassa (en tiedä, että onko), niin ehkä kannattaa silloin jättää sarja keräilijöille.

Hienoa Jan, että uskalsit ottaa haasteen vastaan. Pikkasen vain lisätaitoa ja harjoitusta, että lopputoloksen ns. "finesse". hieman paranee. Kuomussa ainakin olisi parannettavaa. En tiedä voiko mallisarjan kuomusta ylipäätään tehdä parempaa?
Huh, että joku viitsiikin… Pelkästään antaisin jo ajatuksesta yrittää tätä mallia vähintään kolme tähteä. Olen joskus katsonut sarjan laatikkoon ja osien näkemisen perusteella unohdin heti Vihurin rakentamisen.

Ohjainpintojen saranalinjoja olisi voinut hiukan litkutella tummemmaksi ja kuomun olisi voinut dipata Johnsoniin kerran pari. Tosin en tiedä, olisiko siitä ollut juurikaan tässä tapauksessa hyötyä.

Kaikkiansa ihan hienon Vihurin olet rakentanut, lähtökohta kun on vähintään heikko. Tässäpä jollekin AZ Modelsille vinkkiä: hyvä laatuista 1/72 Vihuri-sarjaa olisi varmasti moni mallailija vailla.
Kiitos kommenteista!

Nuo mainitsemanne puutteet pitävät täysin paikkansa. Tuota kuomua en uskaltanut enää dipata, koska ymmärsin että se saattaa joissain tapauksissa sumentaa lasit, nimenomaan nuo vacu-formatut. Viisaammat oikaiskoot asian. No, jatkuvan sovitusrumban jäljiltä se oli joka tapauksessa aika nuhraantunut kun sen viimein löin kiinni.

On totta, että aika selkeitä mokia siinä on nähtävissä, kun katselin hovikuvaajani Tuomaksen vedoksia mallista, ajattelin että voi helvata, ei tätä kehtaa laittaa sivulle… Mutta koska tämä nyt on käynyt Jyväskylssäkin, niin menköön olleeksi.

Ehkä joku ottaa tästä kopin ja haasteen vastaan ja saadaan kolmas Vihuri saitille. Ja terkkuja myös sinne AZ Modelsin kavereille jos luette tämän.
Lähtökohdiltaan huonosta mallista saatu ihan kelvollinen teos aikaiseksi, kaikkine virheineenkin ansaitsee harvinaisuudestaan lisä pojot, kiva että teit ja laitoit meidän ihasteltavaksi. Tämä oli varmaankin juuri se malli, jonka luulin olevan jostain vanhasta vacu sarjasta tehdyn.
Sama malli odottamassa omassakin kaapissa aloittamistaan. Saisi nyt tuon Vinkan ensin viimeisteltyä…

Hyvä lopputulos ei ehkä ihan parhaasta mahdollisesta lähtökohdasta. Tyyppi ansaitsee esille pääsyn mallina ja tässä toteutus on vielä erittäin hyvä.
Vinka on minullakin aloitettu, mutta tuo vacu on vain niin pirun haastava. Vihurin ja Vinkan tapauksessa pitikin valita kahdesta pahasta se pienempi…