Pienoismallit.net

Jaguar XK-120

Linas - Montlhéry 1952

Vuonna 1952 englantilainen kilpa-autoilija Leslie Johnson sai päähänsä kokeilla uutta ennätystä, eli ajattaa Jaguaria radalla viikon päivät yli 100 mph:n keskinopeudella. Johnson oli jo tunnettu monista aikaisemmista ennätyksistään ja kilpailuistaan Le Mansissa, ja usein omalla Jaguarilla.
Ajajiksi tähän ennätysjahtiin hän sai mukaansa tunnetut kilpakuskit Stirling Mossin, Bert Hadleyn ja Jack Fairmannin. Upouuden auton he saivat lainaksi Jaguarin tehtailta. Siihen tehtiin muutamia muutoksia, kuten mm. lisäbensatankki, lisäkaukovalot ja kaksisuuntainen radio. Muuten auto oli kutakuinkin vakiokuntoinen.
Montlhéryn rata on 1,25 mailin pituinen ovaali kallistetuilla kaarteilla. Jokainen kierros ajettiin lähes 120 mailin tuntinopeudella, jonka kesto oli vajaan minuutin. Voi vain arvata, että tällainen päiviä kestävä karuselli oli erittäin voimille käyvää, sekä henkisesti että fyysisesti. Sääkään ei suosinut, vaan siihen aikaan vuodesta päivät olivat kuumia ja yöt jäätävän kylmiä.
Yöllä ajaminen oli sikälikin hankalaa sillä valot oli suunnattu näyttämään mahdollismman ylös, jotta ovaalin korkeissa kaarteissa näkyisi eteenpäin, mutta sitten suorilla valoista ei ollut mitään hyötyä niiden näyttäessä ylöspäin. Apuvaloista ei ollut mitään iloa, sillä ne tyhjensivät akun, jota tasavirtageneraattori ei pystynyt täyttämään.
Autosta hajosi alustan lehtijousi neljän päivän ajon jälkeen, joka korjattiin, mutta siihen loppuivat viralliset ennätykset. Viikko kuitenkin ajettiin täyteen, jonka aikana saavutettiin se mihin oltiin alunperin tähdättykkin, nimittäin 100.31 mailin keskinopeuteen, jonka aikana kierrettiin rata 12,482 kierrosta ja matkaa tehtiin 16,851 mailia uuvuttavan 168 nonstop tunnin aikana. Teami saavutti viisi uutta luokkaennätystä ja neljä maailmanennätystä neljän päivän ajolla ja 10,000 mailin matkalla.
Kyseinen auto laitettiin näytille heti ajon jälkeen ja on edelleenkin samassa kuosissa kuin silloin 62 vuotta sitten, ja on Jaguarin omistuksessa esiintyen silloin tällöin autotapahtumissa. Tätä Jaguarin kaksipaikkaista Coupe mallia valmistettiin vuosina 1951 -54 kaikenkaikkiaan 2672 kappaletta,

Esikuvan malli on jo vahempaa tuotantoa 1990-luvulta, ja se osittain näkyy. Malli on kokonaan laseja ja renkaita lukuunottamatta valkometallia. Sitä on pehmeytensä johdosta helppo työstää, mutta detaljit tahtovat pakostakin olla vähän karkeita. Mikään laatikkoa ravistelemalla syntyvä malli ei ole kyseessä, vaan sitä on joutunut viilailemaan ja osia passailemaan vähän joka puolella. Pahin moka oli etuakselin sijainti, joka ohjeita noudattaen olisi aiheuttanut etupyörien sijainnin liian edessä, joten jouduin porailemaan uusia aukkoja, jotta sain pyörät kutakuinkin kohdalleen.
Itse asiassa tätä oli muuten ihan mukava tehdä. Vähän tällaisen vanhuksen kasaaminen vaatii pohtimista, mutta sehän tekee vain aivoille hyvää. Metallimallin kasaamisessa on omat hankaluutensa, sillä esim, valmiiksi maalatun mallin kolhiminen helposti viottaa maalipintaa.
Mielenkiintoisin vaihe oli uuden maskin etsiminen, sillä sarjassa mukana tuleva, tosin valmiksi taivutettu, on etsiosa, joka on kaksiuloitteinen, siis aivan lattana, eikä tämä näytä hyvältä.
Tässä mittakaavassa ei ole montaa mallia tehty kyseisestä autosta, joten apujen haku olisi hankalaa. Hyllyssäni on Danbury Mintin samaa kokoa oleva XK-120, mutta niitä saa vain valmiiksi tehtynä, enkä viitsi välttämättä sijoittta isoja summia ehjän mallin pilkkomiseen rahtikulut mukaanlukien. Useamman kuukauden odottelun jälkee USA:ssa oleva kaveri myi vahingoittunutta mallia, ja suostui lähettämään pelkän konepeiton
sitä kysyessäni. Siitä sain sitten maskin työstettyä tähän.
Auto on maalattu kilikalipurkeilla, ja pronssivärin sekoitutin erikseen tätä tarkoitusta varten. En ole mallin muotoja vertaillut mihinkään kaavioihin, mutta mielestäni se tuo hyvin esille esikuvansa. Kojetaulun ja ovien puuosiin käytin Fujimin siirtokuvaa, joka helpotti puupinnan aikaansaamista, Vahinko vain ettei kamerani ja omat kykyni riitä sen esilletuomiseen. Etulasin takana siintävä vaaleansinninen mötikkä on mikrofoni, joka oli esikuvassaann saman väristä muovia. Raskas on malli, sillä jööti painaa 785 grammaa.
Malliin pitäisi ehkä lisätä taakse kissansilmät ja "GB" lätkä, mutta siitä ei juuri ole olemassa kuvia takaapäin 50-luvulta. Tämä on tietääksni ainoa malli Jaguarin XK-120 FHC:tä(Fixed Head Coupe).
Tarinasta tuli vähän pitkänlainen, mutta onhan autokin hivenen erikoinen.
Jaahas, nyt en saanutkaan tähän enempiä kuvia. Pari kappaletta lisää olisi ollut paikallaan.

Kommentit

Esa.M 23.4.2014 23:09 Vastaa lainauksella
Hieno ja hyvin rakennettu Jagge!, antenni katolla on karmean näköinen se ois kyllä kannattannu jättää pois! väri ja maalaus upea!.
Tosiian eipä ole komeudella pilattu menokatti.
Juuri ihmetelin tuota isoa anteenia,olisi ollut oikeassa nättempi takana.
Kivan värinen tuo pronssinen tuossa.
Heikkot oli pitimet konepellissä kun oikein syöksyvyöt piti laitaa tuohon.
Ovatko metallia kun ovat oudon jäykät tuossa ja pientä rakoa on pellisssä ja vyön välissä?
Olisi pitännyt tehdâ toisen laisesta materiaalista nuo?
Eikö pitäisi olla tiukkassa kuin laihialaisen pankinjohtajan lompakko.
Ovien saumoja olisi voinut hieman kaivertaa tai korostaa tuossa.
Eli kaikkin puolin erittäin onnistunut automalli ja sen rakennustyö.
Tuossa vasemman puolissessa tuulilasissa jotain tuhnaa?,,,,
Onhan se kunnon merkki tuo jaguuari auto,ei nuo nykymuovisilla siis oikeilla autoilla ole samanlaista sielua.
Antenni on aika karun näköinen ja ehkä hieman ulkona mittakaavasta, mutta ei sitä kyllä pois olisi voinnut jättää. Se on originaalissakin aika näkyvä varuste. Tämä lienee sama auto:

myautoworld.com/jaguar/cars/jaguar/jaguar-history/jag-52xk120/a_jag-salon-old-gold.jpg

Aika kromuluinen on antenninjalka alkuperäisessäkin.
Timo Rasimus kirjoitti:
Antenni on aika karun näköinen ja ehkä hieman ulkona mittakaavasta, mutta ei sitä kyllä pois olisi voinnut jättää. Se on originaalissakin aika näkyvä varuste. Tämä lienee sama auto:

myautoworld.com/jaguar/cars/jaguar/jaguar-history/jag-52xk120/a_jag-salon-old-gold.jpg

Aika kromuluinen on antenninjalka alkuperäisessäkin.
Mutta kuitenkin sievempi anteenin alaosa ja vyöt pirun kireällä oikeassa autossa.
Nyt nuo vyöt ovat liian löysällä
AJ 24.4.2014 14:34 Vastaa lainauksella
Moi Henry,
Mielettömän upea Jaguar XK-120 pienoismalli - loistotyötä! Upean mallin kruunaa mainio historiallinen tarina pienoismallin esikuvasta; kiitos siitä ja vaivannäöstä kirjoittaa esikuvan historiikki.

Hyvin hienosti olet mallintanut esikuvan, kun katsoo ja vertaa Timon linkittämään kuvaan; erittäin bueno. Rakentamiskuvaus on myös plussaa.

Loistomalli loistavan kauniista esikuvastaan. Enuff said. Parhain terveisin, AJ
Hieno on :) Nyt onkin kuitenkin hyvä tilaisuus kysyä siviiliautojen tekijöiltä: Eikö ole keinoa metallinhohtovärien kanssa "pienentää" tuota pigmentti värivaihtelua? Tarkoitan, että väripigmentit ovat varmaan samaa kokoa 1/1 auton maalissa, mutta kun tämä on 1/35. Tekisi vain tosi paljon aidomman vaikutelman.
Marcus Nieminen kirjoitti:
Hieno on :) Nyt onkin kuitenkin hyvä tilaisuus kysyä siviiliautojen tekijöiltä: Eikö ole keinoa metallinhohtovärien kanssa "pienentää" tuota pigmentti värivaihtelua? Tarkoitan, että väripigmentit ovat varmaan samaa kokoa 1/1 auton maalissa, mutta kun tämä on 1/35. Tekisi vain tosi paljon aidomman vaikutelman.
En ole ihan varma vastaanko nyt oikeaan asiaan, mutta tuo on juurikin se itseä eniten "harmittava" seikka. Väripigmentti itsessään on mikä on, mutta eniten vaikuttava tekijä on tuo metallikiteen koko. Sitä kun on erikokoista olemassa 1/1 autoihin, mutta jotka ovat kaikki siis aivan liian karkeita vedettäväksi suoraan pienoismalliin, mikäli halutaan "autenttinen" lopputulos.

Alclad ja Model Masterin metallipintaa mallintavissa maaleissa on kidekoko kohdallaan jossain määrin, mutta nekin pitäisi sitten sävyttää erikseen mieleisekseen. Ja onhan niitä eri valmistajia, jotka myyvät metallihohtomaaleja suoraan sävytettynäkin. Mm. Tamiyaltahan löytyy sprayna, mutta niistä mulla ei ole kokemusta, ovatko miten hyvin mittakaavassa metallikidekoon osalta.

Mutta jos/kun markettisprayta käyttää, niin sen kanssa on vaan elettävä, että lopputulos on lähempänä flake-maalausta kuin tavallista metallihohtosävyä.

Tämä malli on maalattu Alcladin jollain metallisävyllä ja lakattu päälle: jva0316.1g.fi/kuvat/Ford+Capri+1_25/IMG_2434.JPG
Juuri tuota kidekokoa tarkoitin.
Suurkiitos kaikille kommentoijille, ja kiitos kehuista ja toruista! Näitä vanhempia malleja kun nysväilen, niin pyrin ne tekemään suurinpiirtein sellaisenaan kuin ne laatikosta ilmestyvät. Näissä ikä kuitenkin näkyy, joten ei niitä kannata alkaa kovin paljoa hifistelemään.. Sitäpaitsi minusta esim. 30-vuotta vanhan mallin eräs oleellinen piirre on se että se juuri näyttää 30-vuotiaalta. Se ei pois sulje sitä etteikö vanhaa koottavaa pyrkisi tekemään niin laadukkaasti kuin omat eväät riittävät.
Tässä XK:ssa tein poikkeuksen maskin suhteen, sillä alkuperäinen olisi heikentänyt kokonaisuutta ihan liikaa.
Radioantenni oli istukkoineen vielä 50-luvulla aikamoista tankoa. Alkuperäisen sai sopivan tukevasti istutettua kattoon, mihin se kuuluikin. Tökkäsin sitä rakentamisen aikana muutaman kerran ja kiittelin sen tukevaa kiinnitystä. Jostain kumman syystä antenni vaikuttaa kuvissa paljon enemmän esilletulevalta kuin sitten itse mallia tarkastellessa.
Konepellin vyöt ovat myöskin valkometallia, joten niiden lyhentäminen olisi ollut hankalaa. Vyön liimaus konepeltiin olisi ollut riskaapelia mahdollisen liiman esilletulon vuoksi. Tuo kamerakulma on juuri se missä näkyy vyön ja konepeiton rako. Mallia muuten tarkkaillessa sitä ei huomaa. Konepellin sovittaminen autoon oli jo sinänsä ihan mielenkiintoine proseduuri.
Sitten kyseltiin näistä maaleista. Itse laiskana miehenä käytän vain kilikalipulloja. Ei blandaamista, ei puhdistamista. Oikeissa olosuhteissa nykyisillä spraypulloilla saa erinomaista maalausjälkeä aikaiseksi.
Sävyjä löytyy riittävästi ja niitä saa sekoitettua, jos ei muuten osu kohdalleen. Aina voidaan tietysti spekuloida, että pitääkö 1/24 tai 1/43 mittakaavassa olla eri sävy kuin 1:1 autossa, mutta tämä on mielestäni turhaa hifistelyä eikä johda mihinkään. Valmiissa spraypurkeissa saattaa alumiinihileen koko vaihdella riippuen valmistajasta. Kotimaisessa Mastonin maaleissa se on huomattavan isokokoista, kun taas Motipin raekoko on pienempi. Sitä en sitten tiedä, josko näissä pyynnöstä sekoitetuissa olisi mahdollisuus saada erikokoista hilettä.
Ihan vaan kuriositeettina kerottakoon, että pitkään haeskelin sopivaa sävyä, joka vastaisi tuota vanhempaa Gulf-sinistä. Sillä nimellä kun ei purkkihyllystä väriä löydy. Mutta sitten tärppäsi. Opelilta löytyy sävy "Lago Blau," # 205 (Maston 4806). Joskus se vaan on niin lähellä.
Tuosta ennätysajosta piti vielä kertomani, että kun Stirling Moss oli eräällä ajovuorollaan, niin hän havaitsi radan vierellä seisseenn naisen. Joka kerta hänet ohittaessan Stirling lähetti daamille lentopusun. Vuoronsa päätyttyä pusuja lähetellyt kuski joutui toteamaan, että daami ei nyt välttämättä ollutkaan niin vetävän näköinen. "Kummallista", tuumaili Mister Moss jälkeenpäin, "sillä 100 mailin nopeudessä hän vaikutti paljon viehättävämmältä."
^ Ensinnäkin kiitokset Henrylle siitä, että toit esiin sellaista kilpa-autoiluun liittyvää historiikkia, josta ainakaan minä en ollut tietoinen.
Hyvin sanottu tuo "30-vuotta vanhan mallin eräs oleellinen piirre on se että se juuri näyttää 30-vuotiaalta" - juuri tuon takia minäkin välillä sorrun rakentamaan 60-lukulaisia mallisarjoja.
Nuo pinnavanteet ovat aivan erityisen upeat - ovatko nekin siis metallia?
Tuo antenni on minusta hauska lisä, niin tyylikkäässä autossa :) Edelleen vain surettaa tuo pintamaalin kidekoko. Oletko harkinnut kevyttä pölyttämistä? Onhan kyseessä kilpa-auto.
Kiitokset Raimolle ja Marcukselle kommenteista. Näiden vanhojen mallien rakentaminen ei välttämättä ole aina niin helppoa, mutta toisaalta ei tule mieleen, että niitä pitäisi alkaa parantelemaan. Vanhojen mallien nysväämisessä on se mukava puoli, että ne tuovat nuoruuden mieleen. Olen nimittäin sitä ikäluokkaa joka seisoi Harrastelijain Aitassa silmät ymmyrkäisinä rahat tiivisti pienessä nyrkissä ja ihmetteli sen tavarapaljouden keskellä, että mitä sitä ostaisi. Vintage malleissa on sitä samaa tiettyä karismaa kuin vahoissa taloissa, autoissa, huonekaluissa ja vaimoissa…
Pinnavanteet olivat valmiiksi tehdyt ja metallia, joten ruiskasin se ensin pohjamaalilla ja sitten hopealla. Nehän eivät tuolloin olleet kromattuja, eivät ainakaan kovassa käytössä. Kromaushan tunnetusti heikensi pinnojen kestävyyttä. Tuo kidekoko on sellainen asia jonka kanssa on vain elettävä, jos meinaa valmiita kilikali pulloja käyttää. Effekti on vieläkin pahempi 1/43 kokoisissa, mutta siihenkin tottuu. Itsessäni olen sen huomannut, että jos alkaa liian krantuksi niin ei saa mitään aikaiseksi.
Tuo säistäminen automalleissa, eikä muutenkaan ole oikein mun juttuni. Mä tykkään kun vehkeet ovat kuin hihnalta tulleet. Sitäpaitsi tälläkin palstalla on sellaisia virtuooseja, että jätän mielihyvin nuo pölytykset parempien hoidettaviksi.
Tervehdys Henry,
Sikahienon jaggen olet saanut aikaiseksi. Mielestäni toi metafleikki ruskea korostaa hyvin aikaa, jolloin keräily-/ harrasteautoja maalattiin erilaisin värisävyin. En osaa sanoa onko alkuperäisessä automallissasi ollut metallihiutalemaalaus, mutta onko sillä väliä hieno kaara. Tolla jagella olisi kiva kruisailla :-)
t. Kartsa
Kiitos Kari kommentistasi ja pisteistä! 50-luvun alussa alkoivat jo ensimmäiset metallimaalaukset ilmestyä valmistajien listoille, joten malli on maalattu mahdollisimman alkuperäiseen sävyyn. Voin kokemuksesta kertoa, että vanhalla Jaggella on kiva kruisailla. :-)