Pienoismallit.net

MT-222

Suomen ilmavoimien Messerschmitt Bf 109 G-2

Tässä on ensimmäinen aikuisiällä rakentamani pienoismalli. Koneyksilön historia on esitelty tällä saitilla jo moneen kertaan, joten lisätietoja löytyy hakutoiminnolla.

Valitsin koneyksilöksiMT-222:n monestakin syystä. Ensinäkin halusin tehdä I. Juutilaisen käyttämän koneen, mutta toisaalta hieman poikkeava rungon maalaus tuntui mielenkiintoiselta. Rungon takaosassa perinteisen täpläkuvion päälle on maalattu ohut kerros harmaata. Lisäksi, aivan kuten muissakin Suomeen tuoduissa G2 -koneissa, Saksan kansallistunnukset ja siirtotunnukset ylimaalattiin ennen suomalaisten tunnusten maalausta.

Moottorin johdotukset ja jäähdytysjärjestelmän putket kiinnikkeineen on tehty metallilangasta, styreenilevystä ja maskiteipistä. Ahtimen aukko on avattu ja siihen lisätty ritilä löytyi miljoonalaatikosta.

Mallissa on käytetty soveltuvin osin Eduardin G6 interior ja exterior etsisettejä. MT-222:ssa oli G6 -version siivet, joten Eduardin setti oli varsin käyttökelpoinen. G6:n siiville tyypilliset kuhmut on muotoiltu styreenilevystä. Laskuteline-/pyöräkuilujen puolelle on kaiverrettu kuhmuja vastaavat syvennykset.

Sarjan konekiväärit on korvattu Master-Modelin messinkisillä osilla.

Mallin maalauksessa on käytetty Humbrolin emalimaaleja. Lakkaukseen on käytetty Johnsonia. Mataksi Johnson muuttui Tamiyan Flat Basen avulla.

Rakentamisessa kohtaamani ongelmat liittyivät kaikki tavalla tai toisella Techmodin siirtokuviin, joita käytin. Joissakin kohdissa maalipinta oli jäänyt niin karkeaksi, että pintaa oli vaikea saada riittävän kiiltäväksi siirtokuvia varten. Techmodin siirtokuvat tuntuivat lisäksi olevan erittäin hauraita - sainkin asetella monet siirtokuvista useana palasena kohdilleen. Onnistuin vielä aivan mallin viimeistelyvaiheessa rikkomaan rungon vasemmanpuoleisen kansallistunnuksen, joka oli useamman lakkakerroksen alla. Paikkauksesta tuli ruma, mutta ehkä pystyn elämään sen kanssa.

Joihinkin kohtiin käytin Trumpeterin omia siirtokuvia, joiden kanssa ei ollut mitään ongelmia.

Edit. 16.10.2016: Muutamia paremmalla kameralla otettuja kuvia vaihdettu vanhojen tilalle.

Kommentit

Kimmo K. 2.2.2014 23:46 Vastaa lainauksella
Kiitoksia arvioista. Toivoisin myös rakentavia kommentteja, mistä niitä lisätähtiä kannataisi lähteä etsimään ;-)
Todella komeen näköinen Mersu! Maalaus ja detaljointi näyttää erittäin hienolta. Pari kohtaa tosin ihmetyttää: Vanteen muoto näyttää olevan aika pielessä vrt. 1/1:een ja lisäksi siiven yläpuolen kansallisuustunnukset näyttää verrattain pieniltä, kun katsoo esim. SIH kirjasta MT-200 sarjalaisten tunnuksia. Onko minulla on silmissä vikaa?

Mutta muuten tykkään! Pari yleiskuvaa ei olis pahitteeksi, jos tila antaa myötä.
Vaaauh onpa makea mersu karkki,tuo ohjaamo on tosi hyvä mitä kuvasta näkyy. Onko ohjaamossa jotain vanhennusta, kun nuo olivat jo käytettyt ME 109 g2:set.
Noista moottorin punaisista letkuista jotka ovat ihan väärän väriset,katsopas internetistä ME 109 G2 jossa on museo koneista moottori auki?
Onkos tuo koko moottori vai vain puolikas?
Tuossa olisi parantamista niin maalauksen ja moottorin lisukeiden suhteen myös lievä vanhennuskin olisi paikallaan.
Jo moottori on malli sinäänsä noin isossa mallissa.
Olisit ollut hieman huolellisempi tuossa referansin hakemisessa,makunsa kullakin.
Se on vain pieni makuvirhe tuossa paljolti makeassa mersussa, josta on haettu noita oikeita asioita.
Mutta pääasia on se että malli on rakettaja tyytyväinen,seuraavan aina voi parantaa edellisestä.
Ehkä paremmat kuvat ohjaamosta?
Olisiko ehkä pitänyt ottaa rakennusvaiheessa tuosta?
Mutta missä on illu juutilainen itse?
Varmasti meni sotkuun.
Kimmo K. 3.2.2014 13:16 Vastaa lainauksella
Kiitoksia kommenteista.

Antti:
Kuvia olisi kyllä olemassa runsaasti - yhteensä 685 kuvaa eri rakennusvaiheista, ja suuri osa niistä on kesällä luonnonvalossa otettuja. Tarkoituksenani oli tehdä rakennusblogi, mutta valitettavasti en aloittelijana pysty blogia perustamaan. Samasta syystä kuvia on nyt esillä noin vähän. Valitsin omasta mielestäni mielenkiintoisimmat kuvat, jotka olen valmiista koneesta ottanut.

Pitänee tarkistaa kotona nuo kansallistunnukset, onko päässyt sattumaan kämmi. (niiden monien muiden lisäksi)

Eerik:
Ohjaamoa on vanhennettu muutamilla itse sekoittamillani ruskeansävyisillä litkuilla sekä kuivapensselöimällä. Ohjaamossa on paljon yksityiskohtia, joita ei tuossa kuvassa näy. Voisin ehkä yrittää ottaa siitä parempia kuvia.

Käytin moottorin johdotusten tekemisessä referenssinä kirjaa Suomen ilmavoimien historia 6a, Me 109 G-2 sekä joitakin nettireferenssejä. Punainen väri on peräisin täältä: 109lair.hobbyvista.com/walkaround/19310/19310ht_03.JPG
Voi olla, että meni pieleen, mutta näytti mielestäni pirteältä… ;-)
Olet oikeassa, moottoria olisi voinut vanhentaa enemmänkin. Päätin tälläkertaa jättää Mersulle tyypilliset öljyvalumat pois. Ne voi toki lisätä myöhemminkin.
Moi Kimmo,
mersu näyttää hyvälle.Kuvat vain ovat vähän riittämättömät muodostamaan mielipidettä kokonaisuudesta.
Kamera on armoton yksityiskohdissa kuten esim kuomun sovituksessa runkoon ja antennilangan köysimäisyydessä..
On aina rohkeaa ja ihailtavaa laittaa detaljikuvia, mutta joku kokonaisuuden esiintuova foto tarvitaan kuitenkin.
Hankala pisteyttää..
Mikko
Tuon ainoan yleiskuvan valotus ei nimittäin kerro juuri mitään mallin värisävyistä..tuttu ongelma,kun ei oikein usein ole kelien takia hyvää päivänvaloa talvella tarjolla.
Mikko
Kimmo K. 3.2.2014 17:11 Vastaa lainauksella
m t järvinen kirjoitti:
Kamera on armoton yksityiskohdissa kuten esim kuomun sovituksessa runkoon ja antennilangan köysimäisyydessä..
On aina rohkeaa ja ihailtavaa laittaa detaljikuvia, mutta joku kokonaisuuden esiintuova foto tarvitaan kuitenkin.
Hankala pisteyttää..
Mikko
Kiitos, juuri tämän tyyppistä rakentavaa palautetta kaipaan. Itse jotenkin sokeutuu omalle tekemiselle ja nämä selkeät kehityskohteet jäävät helposti huomaamatta. Käytin antennilankaan EZ Lineä, ehkä ohut siima olisi ollut parempi vaihtoehto…?
Kimmo K. 3.2.2014 17:19 Vastaa lainauksella
m t järvinen kirjoitti:
Tuon ainoan yleiskuvan valotus ei nimittäin kerro juuri mitään mallin värisävyistä..tuttu ongelma,kun ei oikein usein ole kelien takia hyvää päivänvaloa talvella tarjolla.
Mikko
Vaihdoin yhden kuvista. Eipä se taida kuitenkaan olla yhtään sen parempi.
Aika huikea!!Pystynköhän itte koskaan noin hienoon ja tarkkaan jälkeen ??No perässä tullaan ainaskin :) Horrido!!
Huhhuh, mitä malleja pukkaa tällä viikolla. Tämäkin on aivan käsittämätön taideteos.
Yhdyn edellisiin kommentteihin kuvista ym. Mutta en ala niuhottamaan mistään.
Pitäisi nähdä livenä.
Tykkään:
Onkos tuossa kakkos kuvassa joku optinen harha vai omat silmät vanhenee,kun tuo peräsin on niinkuin pudonnut alas?
Kimmo K. 3.2.2014 20:35 Vastaa lainauksella
eerik oksanen kirjoitti:
Onkos tuossa kakkos kuvassa joku optinen harha vai omat silmät vanhenee,kun tuo peräsin on niinkuin pudonnut alas?
Peräsintä on poikkeutettu oikealle, minkä vuoksi näyttää, että se olisi "pudonnut alas".
AJ 4.2.2014 10:48 Vastaa lainauksella
Moi Kimmo,

Yllä olevia kehuja kompaten, onnistunut Mersu ja vielä erityisesti Mikkoa kompaten hienoa kokonaisuutta esiintuovat kuvat puuttuvat; detailikuvien sijaan kokokuvat olisivat plussaa…

Hyvältä lekomallilta näyttää joka tapauksessa. Parhain terveisin, AJ
Ilkka K. 15.2.2014 17:32 Vastaa lainauksella
Nyt on mennyt kyllä arvostelut vähän alakanttiin.. kyllä keskiarvosana kuuluisi olla ainakin 4 hujakoilla. Tosi upeaa työtä.
Kimmo K. 16.2.2014 10:27 Vastaa lainauksella
Ilkka K. kirjoitti:
Nyt on mennyt kyllä arvostelut vähän alakanttiin.. kyllä keskiarvosana kuuluisi olla ainakin 4 hujakoilla. Tosi upeaa työtä.
Kiitoksia kannustavasta palautteesta! Itsekin hieman yllätyin noiden heikompien arvioiden suuresta määrästä - ilman kommentteja tietysti.