Pienoismallit.net

Vultee V -11GTB

Hävittäjä pommittaja

Vultee ei nyt ole enimmäinen valmistaja joka tulisi mieleen mietittäessä kuuluisimpia USA:n sotakoneita. Yhdysvaltalainen Aircraft Development Corporation, myöhemmin Vultee Aircraft, valmisti kuitenkin lukuisia hävittäjä ja pommariversioita ennen varsinaisen ison rähinän alkua 1930-luvulla.
Tyypillisintä Vulteen koneille oli kokometallirakenne ja tähtimoottori. USA ei kovinkaan montaa konetta Vulteelta hankkinut, ehkä eivät täyttäneet kaikkein tiukempia spesifikaatioita. Kiina osti ensimmäiset V-11 mallit ja jatkossa Turkin ilmavoimat hankki näitä peräti 40 kpl. Brasiliaan toimitettiin 25 konetta.
Ehkä Vulteen tuntemattomuus johtuu osittain siitä, että pääkäyttäjät olivat maita, jotka eivät ainakaan virallisesti osallistuneet tuohon mittavaan maailmanpaloon ja olihan Vultee V-11 jo hieman vanhentunutkin varsinaisen sodan alkaessa. Vulteen valmistamia koneita oli toki mukana myös 2. maailmansodan taisteluissa, niistä tunnetuimpana Vultee Vengeance, mutta se onkin jo toinen juttu.

Azurin malli on tyypillinen pikkusarjan matalapainevalu ei mitään mahdottoman tarkkaa mutta päämitoiltaan OK. Sarja tarttui mukaan K-kaupan tarjousvalikoimasta kympillä. Vacuumiin vedettyjä kabiineita on sarjassa mukana peräti 4 kpl joista käyttöön tulee tietysti vain yksi. Kabiini tettääkin teippauksineen suurimman työn koko mallin rakentamisessa. Siirtokuvina on mukana vaihtoehdot edellämainituista käyttäjistä, eli Turkki, Kiina Ja Brasilia. Sarjassa mukana on myös hartsiosia, joiden käyttökelpoisuus laskutelineitä ja potkurin napaa lukuunottamatta on hieman kyseenalaista. Mm. tuulilasin eteen ulkopuolelle asennettu törröttävä tähtäin, kooltaan 0,4 x 3,5mm hartsivalu, häipyi sormen hipaisusta aivan huomaamatta. Täytyy yrittää näprätä uusi jostakin paremmasta aineesta.

Kommentit

Terve Pertti,
erikoinen aihevalinta niin koneen kuin kansallisuudenkin kannalta.Nuo chippaukset on ehkä vähän epärealistiset,tosin enpä osaa niitä tehdä itsekään..
Mikko
Tämä on harvinainen aihe ja kone,noita kuuluisia ( valomin?) tuoteita ranskasta.
Vai onko azurin?
Hyvin on onnistunut tuo lentokone ,tulee mieleen japanilainen torpeedokone.
Vaikea sanoa kulumista noissa turkin lentokoneissa,voi olla hyvinkin mahdollista tuolla anatolian suunnalla;
Hienosti onnistunut malli vähän harvinaisemmasta kohteesta. Referenssien puuttuess en osaa sanoa mitään autenttisuudesta mutta miellyttää kyllä silmääni.
Moi Pertti,

"Pikkunätti" :)

t: Kartsa