Pienoismallit.net

Harmaa Tiikeri

Panzerkampfwagen VI Tiger

Ei kuitenkaan kotoisin Walesista, vaan Henschelin tehtailta!

Jalkaväkidivisioona Grossdeutschland oli ensimmäisiä yhtymiä, jotka saivat Tiger -vaunuja vuonna 1942
ja helmikuussa -43 tuli vielä täydennyksiä.

Grossdeutschlandin Tiikerit olivat tässä vaiheessa vielä early-early- tai early-middle -mallia, kun taas tämä Zvezdan sarja edustaa Tiikereiden varhaismallien myöhäisversiota. Tein pieniä muutoksia, jotta saisin vaunun edes löysästi pohjautumaan GD:n Tiikereihin. Näkyvimpiä niistä ovat lataajan periskoopin sekä kannen miinanheittimien poisto. Käytin apuna tätä listaa: http://www.alanhamby.com/changes.shtml. Omaksuin ns. luovan tulkinnan metodin eli keskityin vain niihin kohtiin, jotka sain suhteellisen vähällä vaivalla toteutettua.

Vaunut olivat Kurskin taistelujen valmisteluihin asti harmaita mutta ajattelin, että varmaankin varaosat
tulivat tehtailta keltaisina, joten tästä sain idean muunnella tankin ulkonäköä. Myöskään tornin varatelapidikkeitä ei käsittääkseni asennettu harmaisiin Tiikereihin mutta halusin ne kuitenkin mukaan, joten viilailin niitä vähän virtaviivaisemmiksi, ikäänkuin ne olisi kiinnitetty rintamalla. Punaruskeat varatelat antavat lisäväriä kokonaisuuteen.

Pohjamaalina käytin kirkkaansinistä tähän tapaan (linkki) höystettynä erilaisilla vihreän ja punaisen sävyillä, jotka jätin kuultamaan harmaan peittomaalin alta. Sen jälkeen pienet kuivasivelyt ja tummat washit hitsisaumoihin ja syvennyksiin. Maalin kulumista simuloin 3D-chippailun avulla.

Suosittelen kaikkia kokeilemaan esisävytystä mahdollisimman kirkkailla ja räikeillä sävyillä, sillä lopputuloksen voimakkuutta voi vapaasti säätää. Tässäkin näkyy, että vaaleanpunaisen ja -vihreän avulla voi saada mielenkiintoista vaihtelua yksiväriseen pintaan. Bonuksena tulee jännitysmomentti, sillä välttämättä etukäteen ei voi tietää, mitä efekti saa aikaan.

Kommentit

Oivallinen ratkaisu tuosta grossD:n tiikeristä jonka sijoitaisi vuoden 1943 alkuun,jopa kolme osumaa etulevyyn muttei läpäisyt tuota.
Ainoa sanonta on noista teloista,liian yksitoikoisen metalliset nyt?
Kyllä noista jo ruoste pilkistää syyssateiden jälkeen?
Nuo valetut vetovaijerit tuossa vasemmalla sivuilla olisi voinut poistaa,laitaa ihan uudet?
Syvemmät naarmujen pohjalta paistaisi primeri punainen?
Myös varustelaatikoon tornin takana hiema lyyjykynää
Takana pakoputkien alaosassa olisi näkyvissä noissa naarmuissa,primerin punainen pohjamaali?
Muuten erittäin hyvin onnistunut zvezdan tiikeri,maalaus effectit hyviä jos pientä makuu asioita on joissain kohdissa.
Jopa moottori kansien verkot ovat loistavat ,jollei ole etsit osat.
Plussaa osumien paikoista ja sopivan rähjäisen kunnosta kokonaisuudessa.
Todella hyvin onnistunut tiikeri! Hienosti toimii tuo vähän erikoisempi maalaustapa, tuotahan voisi joskus kokeilla. Yleensä pidän vähän kuraisemmista malleista, mutta tämä ei kaipaa mielestäni mitään lisää.
Minunkin mielestä oikein hyvin onnistunut Tigru ja tuo maalaus tekniika toimii mielsetäni oikein hyvin niin saapi tarvitaessa kaivaa pohjalta tuo pohjavärin esiin. Petrin kanssa olen samoilla linjoilla että voisi olla rähjäisempi mutta oikein hyvin onnistunut Tigru. Itse jus lisäsin 1/72 Tiikerin liekkö se tämän pikkuveli
Petri Lyy 18.10.2013 20:39 Vastaa lainauksella
Joskus saanut itse sen tapaista kommenttia kuin "tässäpä hyvä pohja varsinaiselle vanhentamiselle" :D

Esisävytys vaikuttaisi jännältä tekniikalta, nyt osa kuvista on hiukan tummia niin, että efektin havaitakseen joutuu käyttämään mielikuvitusta. Tai sitten on ruudun säädöt pielessä :)

Itse olen kokeillut vastaavaa OPR-mentelmällä eli oil paint rendering -systeemillä tai sen sovelluksella. Eli täysin asiaankuulumattomia värejä asiaankuuluvien värien keralla pikkutippoina perusmaalatun mallin pintaan ja sitten tärpätin kanssa sötköttämään.

Lopputulosta en ole saanut näkymään missään valokuvassa, mutta arvioisin, että on helpommin hallittavissa oleva tekniikka kuin tämä esisävytys. Täytyy koittaa yhdistää molemmat tekniikat joku kerta sopivassa mallissa.

Hyvä lisä ryhmärakenteluun. Tiikereitä ei ole koskaan liikaa.
Maukas malli kaikinpuolin!
Tornin tarvikeboksin kanssa ollaan mielestäni nyt ihan äärirajoilla, että pomppaako jo liiaksi silmille sieltä, mutta menee vielä hyvänä katseenvangitsijana. Harmaa sävyineen ja chippeineen näyttää hyvin eläväiseltä. Kevyt pölytys telakoneistoon voisi ehkä tehdä vielä hyvää, mutta ei kyllä ole mitenkään välttämätöntä.
Vallan hienosti tehty Tikru. Nuo keltaiset varaosat on oiva keksintö. Ei ne millään tavalla hypi silmille. En ollut löytävinäni GD:n yksikkötunnusta(valkoinen tai musta kypärän sivuprofiili) vai onko tämä nimenomaan Kurskin taistelun osanottajia? Kaksi pystypalkkia oli muistaakseni 2.SS panssaridivisioonan tunnus(siis das Reich)? No, oli miten oli, niin hieno malli!
Tässäpä on sitä jotain. Keltaiset yksityiskohdat tuovat tosiaan hyvää kontrastia muutoin harmaaseen massaan, ja kyllä tuo harmaankin elävyys tulee esiin. Maltillinen säistys sopii tähän todella hyvin.
Terve Toni,
upean eloisa maalaus,ihan huippu harmaan sävytys!
Ja mahtava tiikeri kaikkineen!
Mikko
Kiitos kommentointiin osallistujille!

Värillisiä sävypohjia sivuttiin muutama vuosi sitten rakennusblogissa täällä pm.netissä (muistaakseni Panzer IV malli) mutta en ole sitä enää löytänyt, joten se lienee poistettu. Olen aikaisemmin kokeillut öljyvärifiltteröintiä (OPR, dot-menetelmä) mutta se on itselläni jäänyt vähän taka-alalle, kun tämmöinen kynäruiskulla kikkailu on paljon hauskempaa;-)

GD:n kypärätunnuksista sen verran, että niitähän ei kaikkeen kalustoon edes maalattu, esim. kevään -43 kuvista olen nähnyt, että ihan ilman tunnusta siellä ajeltiin.
Komea Tiikeri. Mukava sävymaailma,hyvä rakennusjälki.
Oliko sarjassasi paljon hymykuoppia kitattavaksi? Ensivilkaisu oman Zvezda-Tiikerin osiin nimittäin paljasti melkoisen kitti/hiontasavotan.

Kuraa enemmän,kuraa vähemmän… Makuasia. Minun mielestäni hyvä näin.
Petri Mustalahti kirjoitti:
Oliko sarjassasi paljon hymykuoppia kitattavaksi? Ensivilkaisu oman Zvezda-Tiikerin osiin nimittäin paljasti melkoisen kitti/hiontasavotan.
Kyllä etulevyssä ja vasemmassa sivulevyssä oli paljon monttuja mutta ei ne kovin tuskaisia paikattavia olleet, yksi hionta-/kittauskierros riitti.
AJ 19.10.2013 14:23 Vastaa lainauksella
Moi Toni,

Kaikinpuolin näyttävä tulkinta, kuten hienosti tuot esille, GD:n Tikru I:stä - erityisesti mielenkiintoinen värimaailma; monotonisuutta ei ainakaan ole. Kivoja detaileja; onnistunut Tikrumalli! Parhain terveisin, AJ
Panssarinharmaa ei ole tässä mallissa ole mitenkään monotoninen väri. Tosi mielenkiintoinen tuo sinun maalaustekniikka, toimii tosi hyvin. Elävä pinta, hienoa detaljointia ja hyvin tehty kokonaisuus kaikenkaikkiaan!