Pienoismallit.net

Warhawk P-40M

Warhawk- Kittyhawk

"Valkoinen 23" kuvattuna uudenkarheana myöhäissyksyllä 1943 neuvostokentällä, jossa 191 lentorykmentti piti majaa. Kone on lähes uusi, mittarissa alle 50 lentotuntia. Käytön jälkiä ei siis paljoa vielä näy.
Myöhemmin samana vuonna, tarkennettuna 27. joulukuuta, koneen ohjaaja, nuori 2. neuvostoluutnantti Vitali Andrejevitsh Rjevin lähti koe- ja harjoituslennolle silloisen Karjalan kannaksen suuntaan.
Joko kokemattomuuttaan tai keliolosuhteiden muuttuessa heikommiksi lentäjä huomasi eksyneensä ja polttoainekin alkoi huolestuttavasti huveta. Ei auttanut muu kuin tehdä pakkolasku tänne vihollisen puolelle. Valkjärven jäälle. Kone säilyi ehjänä ja suomisoturit vangitsivat lentäjän.

Meikäläisethän käyttivät mokoman sota-avun välittömästi hyväkseen ja purkivat koneen tuotapikaa palasiksi, kuljettivat sen lentokonepajalle, jossa se seuraavan puolen vuoden aikana muokattiin kotimaiseen asuunsa, saaden suomitunnukset runkoon ja siipiin, sekä kylkiin rekisterin "KH-51".
KH- tunnus juontui kyseisen konetyypin sekä neuvosto-, että Suomenkin ilmavoimien ko. koneesta käyttämästä Kittyhawk nimityksestä, joka taas periytyi Britanniasta, josta suurin osa näistä Neuvostoliiton saamista lend-lease koneista toimitettiin.
Vasta myöhemmissä tutkimuksissa on selvinnyt, että tämä yksilö olisikin aikoinaan toimitettu suoraan Bostonista, USA'sta Neuvostoliittoon ja olisi viralliselta tyypiltään Curtiss P-40M-Cu "Warhawk". Vaikka ykshailee, Kitty- tai War, kone on kuitenkin 1:1 aivan sama.

Malli on Hasegawan hyvänlaatuinen, joka ei sen kummempia kommentteja kaipaa. Tai voisihan sitä hieman kehua, varsinkin ohjaamon toteutus on mielestäni erinomaisen onnistunut, siitä on melko helppo saada aikaiseksi ihan ok tila ilman sen enempiä etsiosia. Vyöt nyt oli pakko laittaa jostakin amerikan vyövalikoimasta. Sitä ehkä voi pitää Hasegawalta jonkinlaisena miinuksena, istuinvöistä ei tosiaan mainita missään hölkäsen pöläystä.

Kommentit

On kaunis P-40 WARHAWK,säistys ja maalaus erittäin onnistunut tuossa.
Jopa kulumat ovat asialliset,mutta renkaat aivan uudet?
Pientä lievää säistystä renkaan napoihin ja renkaiden kuluma pinnalle.
Ohjaamo vaikuttaa oikein hyvältä,mitä kuvista näkyy.
Oikein makea malli.
Tosi upeasti onnistunut P-40! Pintakäsittelystä pidän tosi paljon, näyttää jotenkin tosi tasapainoiselta. Hyvää makua käytetty myös vanhennuksissa. Erittäin hieno malli!
Omasta mielestänikin tämä on melko tasapainoinen kokonaisuus. Renkaiden kuluttaminen unohtui.
Kuitenkin jonkun mielipiteenä tämä malli on vain 1,5 tähden arvoinen?
Kuvasarja Valkjärveltä: SA-kuvat 144825-144838
KimmoR 2.10.2013 11:55 Vastaa lainauksella
Pertti Mela kirjoitti:
Omasta mielestänikin tämä on melko tasapainoinen kokonaisuus. Renkaiden kuluttaminen unohtui.
Kuitenkin jonkun mielipiteenä tämä malli on vain 1,5 tähden arvoinen?
Se on tämä meidän über-gurumallari, jonka mallit ovat toisesta ulottuvuudesta tasoltaan mutta joita ei koskaan täällä näy… Sinun Warhawk kuitenkin hyvin toteutettu.
Terve Pertti,
erittäin hienosti viimeistelty Warhawk!Tyylikäs säistys ja realistinen kokonaisuus,tykkään kovasti.
Mikko
AJ 3.10.2013 12:20 Vastaa lainauksella
Moi Pertti,

Kompaten kehuja, onnistunut ja hyvin viimeistely P-40 mainiolla taustoituksella. Parhain terveisin, AJ
Todella erittäin onnistunut VVS-haukka! Peräsimestä päätellen Itämeren laivaston(Baltic Fleet) jokin Hävittäjärykmentti. Siipien yläpuolellakin oikeaoppiset tähdet, niinkuin noissa lainaus/vuokraus-sopimuksen alaisissa koneissa yleisesti oli. Erittäin Bueno!!!

terv.
Tynkä-Karjalan Seppo
Pertti Mela kirjoitti:

Kuitenkin jonkun mielipiteenä tämä malli on vain 1,5 tähden arvoinen?
Kyseinen henkilö olisi todennäköisesti antanut vieläkin alemmat pisteet, mutta hän ei voi, koska siitä seuraa kommentointipakko.

Hieno malli Pertiltä.
Onnistunut sotahaukka. Hillittyä ja tyylikästä vanhan liiton meininkiä.

t: Kartsa
Yksiväriset koneet mukan monotonisia. Vielä mitä. Hillitty ja hallitu lopputulos. Hieno. Pistää vanhan kansan pensselillä sutijankin harkitsemaan ihan vakavissaan ruiskun hankkimista :)

E-P
Kiitoksia kehuista ja kommenteista, oikeasti mukava tätä oli rakennella.
Tuosta ruiskusta ja ruiskun käytöstä; En todennäköisesti saisi läheskään näin montaa mallia vuoden mittaan valmiiksi, ilman ruiskua. Mielestäni ruisku on ehdoton. Omistan tällä hetkellä puolisen tusinaa ns. halparuiskuja. Jotkut niistä toimivat erinomaisesti, jotkut taas hieman vaihtelevalla menestyksellä. En ole koskaan käyttänyt mitään parempaa merkkiruiskua (hintaluokka € 50-500), joten en tiedä saisiko niillä aikaiseksi jotain parempaa.
Kuitenkin, niin näissä halvemmissa, kuin kalliimmissakin tärkeää on spruutan huolellinen puhdistus ja ylläpito aina käytön jälkeen. Puhdistus on kuitenkin niin helppo operaatio, että käytän ruiskua kaikkein pienemmissäkin paikkauksissa ja yksityiskohdissa, pensselillä en vaan saa hommia hoidettua niin hyvin.

Kiitokset vaan kaikille!