Pienoismallit.net

Nordwerft Gmbh Nordland

Kuivatelakka Pohjois-Saksassa

Saksan Kriegsmarinen käytössä oleva Nordwerft-kuivatelakka sijaitsee saarella johon on jo 1600-1700 luvuilla rakennettu muuria ja vallituksia. Saarelle pääsee maanteitse tai rautateitse mantereelta tai vesitse laivalla tai veneellä. Saarella on kuivatelakka-allas, jossa voi korjata melko kookkaitakin aluksia, pieni kasarmirakennus, varasto, pitkä makasiini varaosia yms varten, korjaamo, suuri siltanosturi, torninosturi, pari pienempää nosturia sekä tärkeimpänä vallituksen sisään rakennettu torpedo- ja miinavarasto. Raiteet menevät suoraan laiturille, mikä helpottaa vaunuista tavaroiden siirtämistä laivoihin tai telakan alueelle, toinen raide menee suoraan torpedo- ja miinavarastolle.

Nordland sijaitsee Saksassa Pohjanmeren rannalla. Elämme aikakautta II, tarkemmin sanottuna vuosia 1942-1945. Saksa on syyskuussa 1939 aloittanut sodan koko muuta maailmaa vastaan hyökkäämällä Puolaan, Saksa käytti taktiikka nimeltään Blitzkrieg, salamasota. Blitzkrieg perustui Lufwaffen ja Wehrmachtin yhteiseen erittäin nopeasti etenevään hyökkäykseen.

Sotaonni on alkanut kääntyä, Saksan yhden rintaman sota on vaihtunut kahden ja jopa kolmen rintaman sodaksi. Taistelu Englannista on hävitty, myöskin Neuvostoliitto on pystyn torjumaan hyökkäykset itärintamalla. Aavikkokettu Rommelin Afrika Korps-joukot ovat myös joutuneet pikkuhiljaa puolustuskannalle ja lopulta pakoon siellä kolmannella rintamalla, eli Afrikassa. Hitler Saksan johdossa on alkanut menettää kenraalikunnan luottamusta.

Kuivatelakka Nordwerft Nordlandissa korjaa ja huoltaa pääasiassa Kriegsmarinen kalustoa, siviilikaluston korjauksiin ei löydy juurikaan aikaa. Nordlandin lähellä sijaitsee mm. Saksan Peenemünden koelaitos, jossa tiedetään kehitetyn erilaisia koelentokoneita, ohjuksia ja ihmeaseita ja joskus taivaalta kuuluukin kummalista ujellusta…

Laivoista ja muusta voitte lukea lisää täältä www.pienoismallit.net/profiilit/102/kuvat/

Koska kuvatila täällä on rajallinen löytyy kuivatelakasta linkistä noin parisataa kuvaa aikajärjestyksessä uusimmasta vanhimpaan sdrv.ms/1dfE257

Kuivatelakka-osan mitat ovat 120 cm x 130 cm ja se on rakennettu uretaanieristelevyn päälle jonka alla on filmivaneri. Raiteet ovat Rocon code 83:a, maisemointitarvikkeet suurimmaksi osaksi Woodland Scenicsin ja Nochin tavaraa, paitsi alueen kivetys, joka on Fallerin solumuovilevyä. Kuivatelakan sulut on tehty muovilevystä, itse telakka-allas NOCHin kivijäljitelmälevystä.

Vesi on tehty akryylimassasta, joka on kasteltu ja muotoiltu. Kuivumisen jälkeen on suoritettu maalaus jonka päälle tuli Hempelin erikoiskirkas venelakka (haisee kamalalle), lopuksi on valkoisella maalattu joitakin vaahtopäitä yms. Meren väri on saatu sekoittamalla merensininen-maalisävyä p…nruskeaan sopivassa suhteessa. Omasta mielestäni meri onnistui hyvin ja antaa mm. kivat auringon peilaukset "laineista" laivojen runkoihin, niinkuin oikea vesikin.

Kuivatelakan osa ei ihan vielä ole täydellisen valmis, mm. figuurit on vielä maalaamatta ja lisäämättä, sekä osa kaikesta "rojusta" mitä telakalla ja satamissa pyörii: rautaromua, kettinkiä, puusälää, laatikoita, tynnyreitä jne.

Kuivatelakka on kuitenkin ensimmäinen suurinpiirtein valmis osa tulevaa pienoisrautatietäni mittakaavassa 1:87 eli H0.

Seuraava projekti onkin naapurimodulit: www.pienoismallit.net/galleria/malli_10510/

Linkistä sdrv.ms/1deTH3M näkee kaikkien nyt tekeillä olevien moduulien pohjapiirrustuksen.

Kommentit

Huh huh… on kyllä valtavan upea kokonaisuus ja ei kun lisää tulee On huutava vääryys jos tästä ei tule Viikon mallia! Piti ihan odottaa että pääsee kotiin pojottamaan, ettei tule vahingossa 4,5 annettua puhelimella. Joten täydet 5. Miten tätä muka voisi parantaa!
Ei voi kuin kompata Markoa, ja kehua upeaa mallia. Viiden tähden kamaa ehdottomasti. Oletko kuvannut tämä ulkosalla, kun valaistus on niin luonnollinen?
JJ Hilska 25.8.2013 19:44 Vastaa lainauksella
Tässä on sitä jotain; historiallinen miljöö, tarkasti tutkitut taustatiedot sovellettu mielenkiintoisesti ja toimivasti näyttävään dioraamaan, jota kelpaa katsella pitkään ja aina löytää uutta nähtävää. Vesi on haastavaa tehdä ja tässä se on onnistunut hyvin. Tämänkaltaista pienoismallia olen aina toivonut näkeväni. Valokuvat ovat niin hyviä, että ne tuovat työn taidokkuuden reilusti esiin.
Tässä on tosiian sellainen dioraama etten edes yritä arvostella moista ,se on mahtava dioraaman kokonaisuus.
Kyllâ tässä on mahtava määrä asioita,ajoneuvoja,aluksia ynnä muuta, mutta ne henkilöt puutuu???
Tuon mahtavan kokonaisuuden târkeä osa henkilöt on poissa, ainakin vartio puomilla olisi joku?
Tuskin britit pommitti 2kg pommeilla tuota aluetta,ja nuo kuoppat olisivat paljon piennemmät.
Mutta arvonsa se on ansainnut.
Ai että kun on magee! Tuo koko kokonaisuus huutaa leikkimään pikkusoltuilla tuossa:) Mahtava määrä detailjeja ja kiva toteutus muutenkin.
Juke 25.8.2013 22:27 Vastaa lainauksella
Kiitoksi kommenteista, kuvat olen tosiaan ottanut ulkona eilen auringonpaisteessa aikamoisellakin kiireellä. Tämä kevät ja kesä on mennyt 1:1 projekteissa, mutta sen verran kun olen ehtinyt jotain tekemään, on aika mennyt detaljointiin ja niihin ärsyttävien pikkujuttujen korjaamiseen, jotka huomaa kun kuvaa mallia ja vasta kuvasta huomaa, että joku paikka repsottaa. Milloin pitää ruohomätäs liimata paremmin, milloin kivetyksen välistä näkyy jotakin, mitä ei saisi tai joku aita on irti liimauksesta jne. Myös "railon Kiinaan", kahden alustalevyn välisen sauman, sain kivemmaksi katsella laittamalla toiseen levyyn muutaman millin paksun balsariman joka muodostaa "lipan" jonka päällä on kevytsiloitetta. Kevytsiloitteeseen on muotoiltu piikillä kivetystä ja tämä lippaa tulee sauman päällee. Nyt olen toivoakseni saanut suurimman osan niistä ongelmakohdista pois, mitä mm. vielä maaliskuun näyttelyssä otetuissa kuvissa näkyi.

Figut ovat tosiaan tulossa, into siihen maalaushommaan vaan on vielä tulematta… ja se kahden kilon pommi-juttu oli tietenkin pilaa… eihän sellaisia kannata Englannista asti lähteä edes kuljettamaan.

Reilu neljä vuotta sitten aloitin rakentamisen, nyt jatkan seuraaviin osiin, vaikkei tämä vielä ihan valmis ole. Tokkopa koskaan?

Oma vaikeutensa oli valita kuvista ne jotka täällä julkaisen, loput siis www.nordland.vacau.com tai tuolla esittelyssä olevasta linkistä.

ps. pakko kertoa tääkin juttu: Kaksi Artmasterin resiinisarjasta tehtyä Seehundea sdrv.ms/14Sxr7u löytyy tuota. Mietin varmaan vuoden mistä saan niihin nuo läpinäkyvät lasikuvut, koska sarjassa oli vain umpipuuta olevat maalattavat. Ideaparkissa käydessäni (valitettavan usein) lempikauppani on Sinelli (Kilokirjan tms. lisäksi), Sinellissä käymme tyttäreni 6v kanssa usein katsomassa millaisia uusia "helmiä" ja "timantteja ynnä muita askartelutarvikkeita on tullut hyllyyn. No sieltähän ne löytyivät, sellaisia kortteihin liimattavia silmiä. Taustalla on n. 2-3 mm halkaisialta oleva pyöreä pahvilevy, jonka päällä tuo muovinen kupu ja siällä joku musta helmi pyörimässä. Eli näitä www.pandurohobby.fi/ArticleImages/1200x1200/023025_01.jpg
Kyllä noi lähikuvat ovat armottomat, kuten muutamien figurien maalaus,lokki,sukellusveneen sivulla oleva figuri,junien vaunut liian uudet tai hyper puhtaat, yksinäinen orpo miina kannella ilman pudotus kiskoja,elcon Vickers kk:t,siis ei valmista tule ehkä koskaan kuten sanoit.
Mainio oivallus nuo muovi kuvut,voittaa miljoona kertaa umpiresiinin.
Juuri tuo harkitseminen miten voi parantaa mallia on se paras aikaan saanti.
Ehkä joskus aloitat kaikkien pienten asioiden korjauksen ja täydentämisen niin on unelmien dioraama tämä homma.
AJ 26.8.2013 08:54 Vastaa lainauksella
Moi Juke,

Hatun nosto ja syvä kumarrus upeasta diokokonaisuudesta; helppo kompata kehuja yllä. Kuten JJ Hilska edellä jo hienosti totesi: "historiallinen miljöö, tarkasti tutkitut taustatiedot sovellettu mielenkiintoisesti ja toimivasti näyttävään dioraamaan, jota kelpaa katsella pitkään ja aina löytää uutta nähtävää." Näinhän se menee. Tämä olisi hienoa nähdä livenä.

Kivaa seurata jättidion rakentamisurakkaasi, teet upeaa jälkeä! Tsemppiä jatkorakentamiseen! Parhain terveisin, AJ
maxres 26.8.2013 09:12 Vastaa lainauksella
Todella hieno radanpala! Virkistävä aihe yleisempien maaseutukylien ja mäkimaisemien sijaan.

Lähikuvat armottomat joo, mutta pitää muistaa mittakaava. Näytöllä isossa kuvassa 10cm
figu on luonnossa noin 2cm… Ei niitä omin silmin saa suurennettua niin jos vieressä katsoo.

Onko tuo TOMAS-laiva joku rakennussarja?
Juke 26.8.2013 09:29 Vastaa lainauksella
Juuri tuo osien pienuus ja tekijän huono (ulko-)näkö tekee hommasta haasteellista. Valokuvasta näkyy virheet armottomasti, mutta sitä kautta löytyy ne virheet. Silmä ei erota. Esim. tuo joissakin kuvissa näkyvä lokki on n. 3-4 mm korkea. Tekeillä on pari Kettenkradia, jotka ovat n 2 cm pituisia, tuo Opel Blitz Koffer-paku on n. 3 cm pitkä.

Tomas on tehty vanhasta Revellin sarjasta www.darcyshobbyshop.com…ntent/uploads/wpsc/product_images/revell%20harbour%20tug%20boat.jpg Revellistä olen ottanut vain rungon, kaikki kannesta ylöspäin on styreenilevyä.
Joo, kyllä se täydellisyyttä hipoo, mutta yksi aivan pieni juttu: neloskuvan tarkistuspisteen puomissa lukee Stop, mielenkiintoinen valinta kun ottaa huomioon Saksan ja Englannin suhteet noina aikoina, mutta ilmeisesti olet halunnut muistuttaa meitä brittien ja saksien yhteisestä kieliperimästä, vai onko tämä sittenkin what if dio Englannista vuonna -41 Operaatio Merileijonan jälkeen. Tuohan voisi selittää tuon sotasaalis Elcon jenkeiltä..;) ;) Mutta vakavasti ottaen hienoa työtä ja tässä vielä pojot
Juke 26.8.2013 14:46 Vastaa lainauksella
Hyvä huomio Aku, Afrikassa siinä lukis sotp www.greenorganics.com.au…l-skin-care-products/wp-content/images/laughter-pics/stop-sign.jpg . Arvasin, että joku huomaa tuon, en ole tähän hätään löytänyt sellaista missä lukis HALT, mutta sellainen siihen heti laitetaan, kun saadaan. Se sotasaalis Elco onkin ihan totista totta, tosin se oli Briteillä käytössä Välimerellä MTB 314 tunnuksella:

www.pienoismallit.net/keskustelut/9214_elco-77-pt-boat-kriegsmarinen-lipun-alla

ja videon kohdasta 2:47 eteenpäin www.youtube.com/watch?v=4CDMyd_JTVY

Eräs lääkäriystäväni huomautti jo kuvasta, jossa puuristin luona on mies kyynärsauvoilla, silloin kuljettiin kainalosauvoilla, tämäkin detalji työn alla.

EDIT: nyt on STOP-kylttikin vaihdettu HALT-kyltiksi.
Upea ja tosiaankin mukavaa vaihtelua maalaismaisemaan, paljon hienoja yksityiskohtia.
Ilkka K. 27.8.2013 12:19 Vastaa lainauksella
En lähde sen enempää analysoimaan, vaan sanon että huikeata työtä.
Olen monta kertaa katsonnut kuvat ja tuossa autotallin lattialla saa tuo koon tuosta dioraamasta.
Ei riitä tähtöset täällä tämän kokonaisuuden ja eri pienten yksityiskohtien arvosteluun.
Tämä on varmasti ei koskaan valmis loppullisesti,aina tulee jotain pientä tai aika suurta lisää.
Ehdottomasti tämä on viikkon malli,mahtavin dioraama tässä saitissa.
Kyllä se on mahdoton työ, ja lisäksi paljon suurimmaksi osaksi itse rakenettu.
Kuten sanottu: super manifique du travaille,et gloire a toi.
JariMatti 27.8.2013 18:53 Vastaa lainauksella
Yksi pieni puute tuossa diossa on. Ja oikeassa satamassa olisi isokin puute. Kuvassa 6, mihin kiskot päättyvät, pitäisi olla jonkilainen suojapuskuri, etteivät vaunut putoa satama-altaaseen. Muuten hieno kokonaisuus.
Juke 27.8.2013 20:53 Vastaa lainauksella
JariMatti kirjoitti:
Yksi pieni puute tuossa diossa on. Ja oikeassa satamassa olisi isokin puute. Kuvassa 6, mihin kiskot päättyvät, pitäisi olla jonkilainen suojapuskuri, etteivät vaunut putoa satama-altaaseen. Muuten hieno kokonaisuus.
Hyvä huomio ja totta!

Päätin jättää päätepuskimen laittamatta, tosin järkisyytä ei sille ole, tällaisia on valmiina odottamassa, jos satun tulemaan järkiini. www.artitec.nl/index.php/nl/bouwpakketten/item/kits-h0-open-buffer?category_id=121

HALT! sdrv.ms/17hOGmF
PeteU 2.9.2013 05:36 Vastaa lainauksella
Aivan mieletön. Tossa yhessä kuvassa vesi on hyvin tehty että kuva menisi oikeesta. Näin ne jotkut osaa!
Mykistävää mallaus- ja rakennustaitoa! Tekisi mieli livenä päästä ihmettelemään kaikkia noita pikku detaljeja. Oikeutetusti viikon malli!
Juke 3.9.2013 14:46 Vastaa lainauksella
Kiitos kannustuksesta! Olen miettinyt mihin saisin tämän taas mukaani näytille, kun PR-päivät eivät osu sopivaan ajankohtaan almanakassa. Ehkä sitten taas Tampereen kevään näyttelyyn?