Pienoismallit.net

Hansin mylly

JG 5 se vaan jaksaa kiinnostaa..

Messerschmitt Bf 109 F-4 /trop,Petsamossa syyskuussa 1942.Ohjaaja Uffz Hans Döbrich,6./JG 5.

Harvinaista kyllä,referenssien suhteellinen runsaus jätti tämän mallin keskeneräiseksi työpöydälle runsaan vuoden ajaksi.
Koneesta on runsaasti kuvia,ennen ja jälkeen vauriokorjausten,eri valaistusolosuhteissa ja eri ajankohtina.Kaikki näkemäni vasemmalta puolelta kuitenkin.Oma tulkintani näkyy oheisissa kuvissa..
Vaikka nämä afrikkakaaviossa pohjoiseen toimitetut äffät-jotka eivät silti välttämättä kaikki olleet täysin "tropikalisoituja"-on ruodittu värien suhteen tarkoin,niissä esiintyi silti konekohtaista vaihtelua kaavion suhteen.Rlm 79/78 lienevät selvät perusvärit,lisäksi on käytetty vihreää.Luulisin että useampaa vihreää,harmaata ja vieläpä mahdollisesti rlm 02 on yksittäistapauksissa pakkaa sekoittamassa.Kuka lopulta tietää,hienoja ovat kuitenkin!

Hans Döbrich oli kuvista päätellen hiljainen ja vakavamielinen henkilö ja huomattavasta menestyksetään huolimatta jäi julkisuudessa jossain määrin tämän jäämeren "ässälentueen" tunnetumpien lentäjien varjoon.

Tässäpä kuitenkin hänen mersunsa,joka koitui lukuisten punapilottien kohtaloksi ja viiimeiseksi näköhavainnoksi.

Itse sarja on sitä samaa tyylilleni uskollista rakentamista,aftermarkettinani toimii edelleen ainoastaan Eduard etsivöineen.

Mikko

Kommentit

jukka fw 17.8.2013 19:14 Vastaa lainauksella
Pelaako kukaan pleikan Birds of steeliä? Ihan huikea peli. Tässäkin värityksessä löytyy kone sieltä. Hieno!
Kaunis ja tyylillisesti huippea mersu, vanhus ja kulumat on kuin aidossa koneessa.
Maalaus ja värit ovat ikusen keskustelun kohteena,mutta homma on sinulla käsissä.
Ainostaan Döbrichin lentohaalarin väri on hiukan oudon sininen kuin RAF:n,mutta se on noita makuu asioita josta on monta aromia soppassa.
Kiitos,
eipä ole pleikkaria paljon tullut pelattua.
Tuo saksalainen kaksiosainen kesälentoasu vaihtelee väriltään hyvin vaaleasta hyvin tummaan ja nyt puhutaan pelkästään sinisestä versiosta.Aika monta aitoa pukua on tullut hypisteltyä..
Mikko
Tally-ho 17.8.2013 19:44 Vastaa lainauksella
Erittäin siististi rakennettu ja maalattu Mersu. Lisäbonuksena itse Hans koneen vierellä. Hienosti olet figuurin maalannut. Vaikka en itse ole tunnetusti säistamisfriikki, olisi toivonut vähän lisää kulumista ja kolhuja koneeseen. Nyt se on aika puhtoisen näköinen ja merkinnät ovat kuin eilen maalattuja. Jäämeren taistelukenttä oli kuitenkin melkoisen vaativa ja koneita rasittava. Viimeisessä kuvassa runkokonekiväärit näyttävät olevan hieman väärässä asennossa (vai harittavatko silmäni mahdollisesti :-)..mutta hieno malli joka tapauksessa!
Janis Joplin aikoinaan lauloi sielukkaasti ja persoonallisesti, notta "Oh Lord why don´t you buy me a Mercedes-Benz" - ai miten tämä liittyy tähän hienoon lentokoneen pienoismalliin? No se liittyy sillai, että tämä on persoonallinen ja upea Mersu. Hienot värit ja hienosti toteutettu - niin ja rakennettu. Figuuri on aina hieno lisuke.
Habby end eli selvä tappaus!! Raimoa imitoiden ja tämä taas liitty tähän Mersuun, että kerrassaan upee malli! Mersuja ei voi olaa koskaan liikaa ainakaan minun milestäni :) Ainut mistä nipottasin on tuo siivenjuuressa oleva liitos suoja tai mikä lie sen oikea nimi on, mutta eikös se ollut puusta tai vanerista ?? Mutta eni vei ei tuohon kannata juttua nätti mikä nätti :)
Kiitos kommenteista!
Tarkoitus oli tehdä melko uusi kone mutta sitten rupesin säistelemään ja tunnukset on kyllä turhan siistit.Seuraavaan malliin olisi tarkoitus kokeilla akryyleitä ja jonkinlaista filtteröintiäkin,saa nähdä mikä sotku siitä tulee..
Kyllä nuo mg:t taitaa olla väärin suunnattu,mutta hyvin se tuntui Hans niilläkin osuvan:-)
Kiva kuulla rakentavaa kritiikkiä,eri asia miten sen siirtää tuleviin malleihin.
Olen kyllä aina tykännyt näistä aavikkokaavioista,riippumatta siitä minkä ilmavoimien koneet on kyseessä
Mikko
Kiitos Tave,
nyt kyllä pistit vaikean.Myöhäisissä mersuissa ne oli ilmeisesti puuta,mutta äffästä en tiedä.Toiv joku viisas vastaa tähänkin.Tässä mersussa ne oli muovia:-D
Mikko
Mitäpä muuta voi sanoa kuin että hieno on.
Itsellä käsitys että siiven tyven "muotoilupellit" oli alumiinia vielä varhaisiin G-6 tyyppeihin asti. Sata varma en tosi ole, mutta ähvässä ne vielä oli metallia.
Wunderbar! Aihe ja toteutus hienosti kohdallaan. Jatka toki tällä Eismeerjägereiden linjalla!
Kuten jo muut ovatkin todenneet, tosi nätti mersu! Tuo maalauskaavio on tosiaan kiintoisa. Mukavaa vaihtelua siihen yleisimpään 74/75/76-kaavioon.
Kulumat ja säistys tehty hyvällä tatsilla. Hyvin saatu aikaan käytöstä tullutta kulumaa ja nuhrua ilman että vaikutelma on liian rähjäinen.

Menee ehkä sen pikkunipotuksen puolelle, mutta kun tarkemmin katseli, niin siivenjuuren kulumaa voisi ehkä olla vasemmalla puolella vähän enemmän kuin oikealla (tai siis niin että oikealle vähemmän - tuo vasemman puolen kuluma näyttää tosi hyvältä). Vasemmalla puolella olisi oikeassa koneessa ollut enemmän liikennettä: ohjaajan kulku ohjaamoon ja sieltä ulos, sekä huoltomiehet runkotykin ammustäydennyspuuhissa vs. oikean puolella tehtävät huoltotyöt.
Kiitokset vaan kollegat kehuista ja vielä enemmän parannusehdotuksista!

Olet Eetu oikeassa tuosta vasemman siiventyven isommasta käyttöasteesta ja sitä myöten myös kulumisasteesta.
Toisaalta inertiakäynnistin oli oikealla ja sielläkin kyllä liikuttiin.Lähinnä tuo mersukuvissa kävelyalueilla näkyvä kuluma on tod näk maalin himmenemistä ja pakokaasujen epäpuhtauksien leviämistä kenkien mukana kuten sitten tietenkin räikeimpänä ihan ne metallille kulumat,joita usein liiotellaan.
Myös jäähdyttimien kiduksissa näkyy samaa tummumista yläpinnoilla,eli koska niillä tuskin saapasteltiin niin kyseessä lienee pakokaasuvaikutus.
Siis mitäänhän en näistä tiedä,,kunhan arvailen:-)
Mikko
Hienolta näytti Jukka,
mutta meillä osaa pleikkaa ja varsinkin sen käyttökapulaa käyttää vaan jälkikasvu..Itsekin lentäneenä tarvitsen oikeat ohjainlaitteet…

Itse olen pelannut Il-2:a ja sen jatkokehitelmiä pc:llä,joskus erään mallarikollegan ja hyvän ystäväni kanssa jopa rottena eli parina tuolla netin syövereissä,mutta kyllä siinä usko menee kun mersulla väännät ja punakoneiden suoritusarvot on realiteetit x 2…

Sitä paitsi tuo virtuaalilentäminen on kuten kaikki muukin,ilman lahjoja ja harjoittelua ei tule Ehrenpokaaleja-ei muuten tullut sota-aikanakaan vaikka luvattiin ja myönnettiin ainakaan kaikille-ja ei musta siinäkään koskaan tullut Hansia:-( Enemmänkin tykinruokaa.

Menikö off-topic,tiedä häntä..
Mikko
Ihan tuosta mg 17:n suuntauksesta joka nyt sattuu tässä mallissa siipimiestä nilkkaan…
Minulla on käsitys että mg 17:t oli porrastettu,ei ehkä niin paljon kuin hasen sarja esittää,mutta kuitenkin.J Raution Lentäjän näkökulmassa on kuva G-2 nokalta joka varmistaisi tämän.ja mg 131:t olisivat rintarinnan…
Profiilipiirroksiin en luota,tietääkö joku asia todellisen laidan?
Mikko
Tuossa vielä yksi kuva (jos siitä osaa katsoa, ja katon perspektiivivääristymät huomioon ottaen) jossa näkee että F-mallissa porrastusta oli.
users.skynet.be/Emmanuel.Gustin/fgun/bf109-b.jpg
Kyllä, MG 17:t olivat eri tasoissa, oikean kk:n piippu ei ylhäältä katsoen tullut ulos rungosta. Sama järjestely aina(kin) E:stä G:hen. Tuossa hyvä kuva Eemelistä ilman moottoripeltejä: -Linkki-
MG 131:t rinta rinnan sekä Mersuissa että Fw 190:ssa.
AJ 18.8.2013 12:48 Vastaa lainauksella
Moi Mikko,

Kompaten kehuja yllä, nätti Uffz. Hans Döbrichin Bf 109F-4 JG 5:sta. Rakentavat kritiikit yms… on jo annettu edellä en toista niitä, vaan kehun oivaa pienoismallivalintaasi, erityisesti koska juuri Bf 109 F-versio on kenties esteettisesti kaunein Bf 109 versio (kaikki Bf 109:t ovat kyllä esteettisesti kauniita ja linjakkaita) ja camo on hieman poikkeuksellinen perinteiseen camoon verrattuna.

Kuten Tapio jo edellä totesi kuvan kera MG 17 kk:t olivat porrastettuja, siten että vasemmanpuoleinen kk oli hieman edempänä ja oikeanpuoleinen kk taaempana patruunoiden syöttökurujen vuoksi. Esim. Bf 109 E:n nokan asekuvissa tämä näkyy selkeästi. Esim. Bf 109 G-6 versioissa MG 131 kk:t olivat jo linjassa, niissä oli pullistumat patruunoiden syöttökurujen takia. Täältä löytyy lisäinfoa ja tarvittaessa kuviakin: www.pienoismallit.net/linkit/691/

Hieno Bf 109F-4! Parhain terveisin, AJ
Kiitos Tapsa,
itse olen tuosta monogramin close up-kuvasta tullut samaan tulokseen.Epäilyni on kuitenkin,että hasen sarja vähän liioittelee?
Mikko

Tosin sehän ei poista sitä tosiasiaa,etten muistanut käyttää kollimaattoria rakennusvaiheessa;-)
Mikko
Kääk Eetu,luulin että oikea ei tullut moottoripeitteestä ulos..

please sano että oli typo puoleltasi,muuten menee piiput uusiksi monessa mallissa…:-D

Mikko
AJ 18.8.2013 13:13 Vastaa lainauksella
Moi Mikko,

Kuten Eetun kuvassa ja näistä kuvista lienee nähtävissä www.wehrmacht-history.com/images/luftwaffe/armaments/mg-17-machine-gun-1.jpg, www.asisbiz.com…-JG54/images/Bf-109F4-III.JG54-armourers-Leningrad-Front-Russia-1942-01.jpg ja www.23ag.ru/assets/images/mg17_bf109.jpg että oikeanpuoleisen MG 17 piippu liekinsammuttimineen tuli ulos moottoripeitteestä. Tästä kuvasta näkyy MG 131 kk:n linjassa sijoitus www.maquetland.com/v2/images_articles/part-3-1(1).jpg Käy tulla linkittämälläni Kurfurstin saitilla, sieltä löytyy Bf 109:stä miltei kaikki tarvittava tieto ja saitin ylläpitäjä on varsinainen Bf 109 guru.

Parhain terveisin, AJ
Kiitos AJ,
ratkesi tuo homma kerralla..Ja kiitos Eetu,sama juttu,ei tarvitse ruveta purkuhommiin..
Tally-ho,kyllä tuo figuuri on kaikkea muuta kuin hyvin maalattu.Olen selkeästi aliarvioinut sitäkin taiteen lajia..en enää
Mikko
Hieno on!Taattua Mikko laatua :)Hups!Tarkoitus oli antaa 4 tähteä,mutta lipsahti viiteen.Eli vähennä tähti kokonaisarviosta :P

On niin tutun näköistä ja tässä syy:
Heikkolaatuinen paparazzikuva omasta kutos Staffelin triosta.
[img]http://www.pienoismallit.net/media/kuvat/10/68/03/106803.jpg[/img]

[img]http://www.pienoismallit.net/media/kuvat/10/68/04/106804.jpg[/img]

Itse olen esittänyt kk:n piiput juuri noin omissa F-malleissa.Eli porrastetusti.Oikea piippu jää sinne moottoripeitteen sisään.
Juu, typo minun osalta, korjasin viestini.
Hyvä Harry,ajattelinkin että sen vitosen antajan lääkitys pitäis tarkistaa..nyt se on oikeinkin helppoa kun nähdään!
Ja enkö ole koko lailla pitkään vonkunut kuvia sun upeista koneista galleriaan..?
Mikko
Hehheh.Kyllä taitaa korjaantua hiirimaton vaihdolla tämä vaiva.Mutta lääkettähän pitää reissuun ottaa mukaan :)

Pitäis varmaan siskontytöltä lainata järjestelmäkameraa,että saisi kunnon kuvia otettua.
Kunhan H lupailet,on taidettu tämäkin kuulla etwaksen monta kertaa… :O
M
JJ Hilska 18.8.2013 16:35 Vastaa lainauksella
Paljon on tästä jo yllä sanottu, mutta sanon vielä että Suomi-kalusto sykähdyttää aina ja itse arvostan korkealle sitä että esikuvan tutkiskeluun on käytetty aikaa ja vaivaa - se myös näkyy tässä työn tuloksessa.

Minua on kiinnostanut tämä kaavio ja onko sinulla antaa asiantuntijan selvitystä tämän harmaan käyttöön, mikä on toki nähtävissä niissä mustavalkokuvissakin.

Onhan sitä Mersu nyt päässyt kauas alunperin mietitystä toimintaympäristöstä: Aavikon Mersu arktisilla leveyspiireillä.
Kiitos JJ,
ainoastaan akateeminen arvaus,vaikutteet muilta asiaa tutkineilta ja se kuuluisa usein metsään vievä päättely..
Joka tapauksessa tämä tropiikkiäffien pohjoinen maalauskäytäntö EI ole niin yksiselitteinen,kuin jotkut huippuasiantuntijat kirjallisuudessa mielellään esittävät.Case solved..yeah,with certain machines sure,but with some…not even close!
Yksiselitteistä käytäntöä ei ole edes tällä selvältä näyttävällä kutos-staffelin naamiokäytännöllä.
Eli ei ole asiantuntijan selvitystä kun ei ole asiantuntijan statustakaan:-(
Mikko
Kyllä on upea kone..kestää hyvin lähikuviakin. Taattua laatua tuntuu tuleven. Ei muuta kuin peukut ylös tämänkin koneen kohdalla!
Kiitos Marko,
toivottavasti taattu laatu ei tartu…se kun tarkoittaa että on tyytyväinen vallitsevaan tilanteeseen ja kaikenlainen kehitys ja pyrkimys parempaan pysähtyy..
Asia josta kaipaisin mielipidettä,on nimenomaan mersun takarungon vertikaalisten limisaumojen korostus.Verlindenbuumin aloittamana luulen KAIKKI uppoviivat korostettiin huolella ja onhan se näyttävää.Tarkoituksella en tässä niitä litkuttanut koska ne vaan ei sota-aikaisissa valokuvissa näy!
Taitaa mennä keskusteluiden puolelle,mutta kysynpä kuitenkin jotain oppiakseni kun näinkin runsaasti kirjallista palautetta olen saanut muhlea koskien..
Mikko
No huh, huh, kyllä riittää jupinaa konekivääreistä. Jos arvioidaan mallia, niin se on erittäin huolella ja taitavasti rakennettu ja maalattu. That's it, folkes!!
Tally-ho 19.8.2013 07:29 Vastaa lainauksella
Komppaan täysin Seppoa!
Kiitos Seppo ja Tally-ho,
yritetään ottaa oppia kaikesta yllämainitusta seuraavaan projektiin
Mikko
Mikon mallien taso on kyllä kova. Maalauskuvio on mielenkiintoinen ja hienosti onnistunut mielestäni. Mielellään näitä sinun rakentamiasi malleja katselee!
Kiitos Janne!
Kovasta en tiedä,mutta jos jotain tason nousua on tapahtunut niin se on kyllä sun ja muitten saittilaisten kommenttien,kritiikin ..ja miksei kannustuksenkin ansiota.Mallailu on porukassa hauskempaa kuin yksin
Mikko
Onnea Viikon mallista!
Tally-ho 26.8.2013 17:39 Vastaa lainauksella
Onnea viikon mallista. Olet todellakin ansainnut sen!

t. Tally-ho
JJ Hilska 26.8.2013 20:00 Vastaa lainauksella
Viikon mallista onnittelut. Täysin ansaittu ja oikeaan osoitteeseen! Eikä varmasti jää tällä miehellä ainoaksi viikon malliksi.
Kiitos kaverit ystävällisistä sanoista,saattoihan tuo olla ihan työtapaturmakin..
Mikko
Taitaa mullakin olla seuraava projektini Mersu…ja meinaan jopa ostaa sen mittaristonkin siihen Edouarilta…itte malli varmaan Kuivalaiselta tai jostain muusta…Pienoismallitukkua varmaan ei oo enää,vai onko??
Terve Jukka,
Kuivalaiselta kyllä varmaan löytyy hyllystä melkolailla kaikki tarpeellinen siihen projektiin..
Mikko
m t järvinen kirjoitti:
Terve Jukka,
Kuivalaiselta kyllä varmaan löytyy hyllystä melkolailla kaikki tarpeellinen siihen projektiin..
Mikko
Kiitos tiedosta…kattoinkin että aika huonoa oli joillakin tarjonta…
Onnittelut viikon mallista!! Erittäin ansaittu!!!
Kiitos Seppo,
menneen talven lumia;-)
Mikko