Pienoismallit.net

M151A2 FORD MUTT

USMC, Operation "Urgent Fury" Grenada 1983

Rullasihan tämäkin viimein ulos autotehtaan porteista…

M151A2 oli M151 1/4 ton truck ajoneuvoperheen viimeinen malliversio jota valmistettiin 1970 - 1982.
Alkuperäisen M151:n suunnittelu aloitettiin jo 1951 ja palveluskäyttöön se tuli vuonna 1960. Viimeiset M151A2 ajoneuvot olivat palveluskäytössä vielä vuonna 1999, joten MUTT eri variaatioineen on pisimpään Yhdysvaltain asevoimien palveluskäytössä ollut 1/4 tonnin maastoajoneuvo.

Itse malli on Tamiyan vanhempaa tuotantoa vuodelta 1982 ja se todellakin näkyy mallin yksityiskohdissa ja oikeellisuudessa. Malli on rakennettu suoraan laatikosta ilman mitään ylimääräisiä lisäosia. Suurimmat muutokset varmaankin ovat vanteiden, pakoputken ja KK:n piipun aukiporaaminen. Vähäisten osien yhteensopivuus oli hyvää Tamiya laatua, mutta välillä tärkeiden yksityiskohtien valu osaksi suurempia kokonaisuuksia hieman haittasi.

Ajoneuvo on maalattu tyypilliseen 80-luvun MERDC nelivärimaastokuvioon ja tarkemmin Tropics - Verdant viidakko-variaatioon, jossa yhdistyvät kolme eri vihreän sävyä ja musta.

Ajoneuvon varustelu on Yhdysvaltain merijalkaväelle tyypillinen kahluuvarustus jatketulla ilmanotolla ja pakoputkella.
Aseistuksena on yksi M60 konekivääri kiinnitettynä M142 kehtoon ja M4 konekivääripylvääseen ja viestivälineistön virkaa oikean takalokasuojan päällä toimittaa VRC-46 radiolaitteisto.

Mallin pohjaväri on maalattu ruiskulla ja loput kuviot ja yksityiskohdat Vallejon väreillä käsin siveltimellä. Vanhennukseen on käytetty AK:n, MIG:n ja Vallejon Washeja ja pigmenttejä. Lakkaus ruiskutettu Vallejon mattalakalla.

Kaiken kaikkiaan mukava malli kasata ja suurimmat haasteet olivatkin taas viimeistelyssä. Mallin mukana tulleet siirtokuvat olivat tuhottoman paksuja, eikä Microsol:lla tai Vallejon Decal-pehmentimellä ollut mitään vaikutusta.

valitettavasti liitettävien kuvien kokorajoitus supisti taas kuvien määrän kolmeen. Ehkä sitten jo ensikerralla enemmän?

Nyt odotellaaan kiitollisena kanssamallareiden risuja ja ruusuja ym. kommentteja…

- Sami -

Ps. Ennen kuin kukaan ehtii mainita, niin kuskikin on jo työn alla ja kuittaa ajoneuvon haltuunsa lähiaikoina. Laitoin mallin kuitenkin jo nyt esille, jotta pilkun viilaus viimeistelyssä ei veny maailman tappiin kuten näissä projekteissa tuppaa käymään;-)

Kommentit

Sympaattisen realistinen, miellyttää silmääni kovasti.
Hieno merijalkaväen jeeppi,enpä tiedä sopisiko vietnamiin.Mutta ei löydy itkemälläkään ja suurennuslasilla huomauttamista tuosta,ehkä penkit olisi voinut laitaa hieman ryppyyn ja istumisesta kuluneeksi,onhan tuolla ajattu kilometrejä paljon kun pakoputki on noin ruostunut,vai ovatko sotilaat lainanneet penkit MP jeepistä ja nauraneet kun jättivät risaiset tilalle?Kuka nyt MP:stä pitäisi,eivät tosi jermut,tuo rukoilee itse diorama jumalaa.Pari USMC jermua ja kaksi MP:tä selittämään missä penkit.
Todella upea camo, joka minun silmääni suorastaan hivelee. Muutenkin onnistunut malli, joka suorastaan huutaa figuja ja alustaa!! Tällainen veden alle, niin jo vot!!
Tuskimpa radio pitäisi siitä, vai toimiiko se sen jälkeen? olla sukellusjeepi ja pitääkö henkilöstö olla sukelluksissa myös vaikka ovat merijalkaväkeä,mutta idea ei ole hassumpi .
AJ 30.6.2013 15:35 Vastaa lainauksella
Moi Sami,

Komppaan kehuja yllä, todella onnistunut USMC:n Ford M151A2 Mutt suoraan boxista; ei mitään nurinoita, vaan kehuja erityisen onnistuneesta camosta.

Malli näyttää niin hyvältä, että pakko kysyä mitä virheellisyyksiä tässä jo "vanhemmassa" Tamiyan Muttissa on yksityiskohtien ja oikeellisuuden osalta. Onko Academyn Mutt laadullisesti parempi? Kiitos vastauksista jo etukäteen.

Itse Grenadasta ja "Operation Urgent Furystä" muistuu mieleeni yksi Ranger-kaverini, joka osallistui molempiin Ronnie Reaganin pikkusotiin, Grenadan "Operation Urgent Furyyn" ja Panaman "Operation Just Causeen". Jos en täysin väärin muista, niin hemmon kertoman mukaan Grenadassa he laskeutuivat HALO-hypyillä suoraan Point Salinesin lentokentälle ja puolestaan Panamassa rämeelle. Kaveri oli vielä noin -90-luvun puolivälissä todella "pissed off" rämeellä rämpimisestä - "shit happens" kuten tavataan sanoa.

Erinomaisen tyylikäs Mutt, rakennussarjan fiboista huolimatta; plussaa myös poikkeuksellisesta aihealueesta ja ajankohdasta - eipä täällä paljoa, jos ei ylipäätään mitään, "Operation Urgent Furystä" tai "Operation Just Causesta" tehtyjä peinoismalleja tai figuja juurikaan näe; taitaa olla melko koskematon mallailun aihealue.

Tämä kyllä sopisi hienosti dioon…Parhain terveisin, AJ
Kiitokset kaikille kommenteista ja kehuista!
Ei tämä näköjään täysin metsään mennyt…

Piti oikein tuon keskustelun perusteella katsoa MUTTin manuskasta, että tekeekö syväkahluuvarustus ajoneuvosta sukellusveneen:-)
Normaali kahluusyvyys on 21 tuumaa ja kahluuvarustuksella jopa 60 tuumaa eli reilut puolitoista metriä.
Pääsee kyllä taistelun tiimellyksessä hieman syvemmältäkin maihinnousualuksesta rantaan, mutta taitaa kuskilla käydä happi kortille mikäli noin syvällä autoaan uittaa.

AJ: Valitettavasti minulla ei ole Academyn M151A2:sta vertailukohdaksi, mutta M151A1 106mm raskassinkoversio löytyy kaapista vielä aloittamattomana. Tästä aikanaan rakentuu Vietnam-versio.

Nopealla silmäyksellä Academyn mallissa on huomattavasti enemmän pintadetaljeja tai ne ovat paremmin toteutettuja kuin Tamiyalla. Academyn mallissa on myös paljon enemmän irrallisia yksityiskohtia kuten konepellin lukitussalvat, vanteiden keskiöt nostolenkeillä, läpinäkyvät ajovalot, irralliset pyyhkijänsulat, bensakanisteri oikeanmallisella Y-hihnalla, paremman malliset työkalut, huomattavasti paremmin toteutettu radiovarustus, pressukaton alastaitettu tukikaari (tosin hyvinkin väärän mallinen), läpinäkyvät lisäheijastimet, hyvä apuvirransyöttöliitin yms.

Suurin ero Academyn eduksi on konehuone, jossa on oikeasti moottori ym. sälää. Mallin voi siis rakentaa myös konepelti auki esim. huoltodioraamaan.

Nähdäkseni suurin virhe Academyn A1-mallissa ovat takalokasuojat jotka ovat malliltaan A2-tyyppiset sekä konekiväärin M4 pedestal mount, joka muistuttaa vain hyvin etäisesti oikeaa.

Tamiyan mallissa mättää kahluuvarustuksen varsinaisten kiinnittimien puute, väärän malliset työkalut, väärän mallinen kanisterin kiinnike + hihna (ei kiinnityssolkea ja suora vs. oikea Y-mallinen), pressukaton kaaren puute, apuvirransyöttöplugin puute (mallissa pelkkä upotus tässä kohdassa?) ja yleisesti yksityiskohtin puute.

Molemmissa malleissa hyvinkin näkyvät virheet löytyvät myös etu- ja takapenkeistä ja niiden rungoista.

Loppujen lopuksi kyllä molemmista tunnistettavan A1 tai A2 MUTTin saa aikaiseksi. Tätäkin mallia olisin varmaan tuunanut aika lailla, mutta nyt on menty "Tamiya OOB"-ryhmiksen periaatteiden mukaisesti ilman mitään boksin ulkopuolista palikkaa (paitsi antenni;-)).

Pahimman rajoitteen tälle ja tulevalle A1-projektille aiheuttaa autotallissa majaileva vuoden-69 M151A1 josta on liian helppo käydä katsomassa yksityiskohtia tai niiden puutetta:-)

Terveisin, Sami
eerik oksanen kirjoitti:
Hieno merijalkaväen jeeppi,enpä tiedä sopisiko vietnamiin.Mutta ei löydy itkemälläkään ja suurennuslasilla huomauttamista tuosta,ehkä penkit olisi voinut laitaa hieman ryppyyn ja istumisesta kuluneeksi,onhan tuolla ajattu kilometrejä paljon kun pakoputki on noin ruostunut,vai ovatko sotilaat lainanneet penkit MP jeepistä ja nauraneet kun jättivät risaiset tilalle?Kuka nyt MP:stä pitäisi,eivät tosi jermut,tuo rukoilee itse diorama jumalaa.Pari USMC jermua ja kaksi MP:tä selittämään missä penkit.
Eerik, sopisi kyllä Vietnamiin mutta yksivärisenä OD-vihreänä.
Penkkejä mietin itsekin ja niihin en ole oikein tyytyväinen. Näihin toivoin saavani hieman enemmän eloa, mutta mielestäni suuri ongelma on penkkien yksityiskohtien puute.
A2-versiossa on käytössä vaaleahkon vihreät vinyylipäällysteet jotka eivät juurikaan käytössä kulu tai haalistu verrattuna A1:n canvas-kankaisiin vastaaviin jotka menevät ryppyyn ja haalistuvat nopeammin.

- Sami -
AJ 30.6.2013 23:08 Vastaa lainauksella
Moi Sami,

Näin Conferations Cupin finaalin futispelien välillä kiitän asiantuntevasta ja tyhjentävästä vastauksesta.
S. Vaajamo kirjoitti:
Pahimman rajoitteen tälle ja tulevalle A1-projektille aiheuttaa autotallissa majaileva vuoden-69 M151A1 josta on liian helppo käydä katsomassa yksityiskohtia tai niiden puutetta:-)
Tuohan on vaan etu ja loistavaa työtähän tämä pienoismallisi on; selkeästi aito peli ja myös sen manuaali avittavat rakentelussa.

Ei muuta kuin uutta MUTTia peliin, näin hienoja pienoismalleja on kiva katsella ja ottaa opikseen. Tee ihmeessä Vietnam-versiosta dio.

Parhain terveisin, AJ
Mainio malli ja mainio taustoitus sille. Helposti tulee ajatelleksi että jeeppi kuin jeeppi. Opettavainen tämä pm.netti, en ole osannut aiemmin referensseistä erottaakaan, että tällainenkin "moniväri"-camo on olemassa. Eiköhän kuvatila ansaitusti ole seuraavalla kerralla reilumpi.
SS 4.8.2013 17:46 Vastaa lainauksella
No nyt on todella komea esitys Ford Muttista. Hienosti maalattu camo, ja renkaat näyttävät jotenkin aivan älyttömän hyviltä.