Täytyy sanoo jotta respekt!
Upea konversiotyö tehty tässä! Tiedän, että tämä on ollut olemassa, mutta en ole juuri mitään kuvia piirrustuksia pahemmin nähnyt. Sen vain tiedän, että Mersun moottorit Mosquitossa. En muuta.
Itse mallista. Erittäin siloinen malli. Jotenkin häiritsee vain tuo liian kirkkaan vihreä yläpuoli. Tummempi olisi soinut jotenkin paremmin minun mielestäni. Minkä sarjan renkaat tässä mallissa on? Itse olisin halunnut kuulla itse työvaiheista, että mita kaikkea teit tähän ja mitkä olivat haastavimmat kohdat modifioinnissa.
Jokatapauksessa erittäin tervetullut malli!
Etusivu 
Galleria Mallit: mitä jos...
VMT Vihuri
VH-1
Valtion Lentokonetehdas sai 31.10.1943 Ilmavoimilta kirjeen, jossa pyydettiin lausuntoa kaksimoottorisen Mosquito-tyyppisen koneen valmistusmahdollisuudesta. Sarjan suuruus tulisi olemaan 40-60 konetta. Sotavarustusosasto pyrkisi hankkimaan Saksan sotasaalisvarikoilta kaksi Mosquitoa mallikoneiksi, joista toinen purettaisiin rakenteeseen tutustumista varten, toisen ollessa korjauskelpoinen. Voimalaitteiksi koneisiin määrättiin DB 605:t. Mallikoneita ei kuitenkaan koskaan saatu. Lähdemateriaali suunnittelua varten piti hankkia muilla keinoin.
Marraskuussa 1943 VL lähetti vastauksensa. Suoranaista Mosquiton kopioimista ei pidetty mahdollisena. Uuden konetyypin konstruointi tuotantoasteelle veisi sota-aikana 1,5-3 v. Alustavassa laskelmassa 40:n koneen sarjavalmistus voisi alkaa vasta 1.6.1946. Varusteisiin ja materiaaleihin jouduttaisiin tekemään paljon muutoksia, koska niiden saatavuus olisi sota-aikana hankalaa. Konstruktiossa tuli pidättäytyä lento-ominaisuuksiin liikaa vaikuttavista muutoksista.
Ilmavoimat oli sodan kestäessä useaan otteeseen tiedustellut mahdollisuutta saada Saksasta Messerschmitt Bf-110-yöhävittäjiä. Toiveita tyypin saamiseksi eläteltiin viimeiseen asti. Koneelle varattiin jo mm. runkotunnukseksi kirjaimet MR-. Saksa kuitenkin tarvitsi itse kaiken liikenevän kaluston, joten niitä ei lopultakaan koskaan saatu. Suomalaiset kävivät paikan päällä tutustumassa yöhävittäjätoimintaan ja meilläkin aloitettiin lentäjäkoulutus ko. tehtävään. Aikomuksena oli jopa varustaa kuusi Blenheimiä raskaiksi yöhävittäjiksi. Niihin oli suunnitelmissa asentaa venäläiset ShVAK-tykit ja saksalaiset Lichtenstein tutkat. Koska lähinnä Helsingin ja Kotkan suojaaminen yöpommituksilta oli ajankohtaista, suunniteltiin työnimellä ”Vihuri” kulkeneesta konstruktiosta Ilmavoimille raskasta yöhävittäjää. Yötoimintaan tarvittavaa tutkakalustoakin oli hankinnassa: FuMG 40 Freya (Raija) ja FuSE 65 Riese (Riitta) tutkia esitettiin tilattavaksi sekä lisäksi järjestelmän tarvitsemia johtotasoja Seeburg-Tisch (Vesa). Taktiikkaan kuului, että maatutkilla seurattiin viholliskonetta sekä omaa hävittäjää ja radiolla ohjattiin torjuntaa suorittava kone hyökkäysasemaan lähelle kohdetta, josta koneen lähitutka ohjasi tarkemmin ampumaetäisyydelle.
Näistä lähtökohdista aloitettiin Vihurin suunnittelutyö. Vanerisen lentokoneen valmistamisessa VL:lla oli jo pitkät perinteet, joten lentorangon tuotanto ei aiheuttanut suuria ongelmia. Muotit olivat jo ennen sodan loppua valmiina. Toisin oli eri järjestelmien laitehankinnat. DB 605A moottoreita oli toki muutama varastossa sarjatuotannon tarpeisiin. Voimalaitetta valmistettiin Ruotsissa lisenssillä, joskaan niiden ostomahdollisuudesta ei ollut takeita. Potkuriksi suunniteltiin hyväksi havaittua VL:n omaa kolupuupotkuria. Sitä oli käytetty mm. Blenheim-koneissa. Prototyyppiin kuitenkin asennettiin aluksi Hurricanen De Havilland Hydromatic-propelli. Sekä pää- että kannuslaskutelineet saatiin varastoiduista Iljušin DB-3:n osista, joita riittäisi suunnitellun sarjatuotannon tarpeisiin. Renkaina käytettiin Nokian kotimaisia kumeja. Radio- ja tutkavarustukseksi asennettiin saksalaisvalmisteiset laitteet: FuG 10 puheradio, FuBL 2 sokkolaskulaite, Peil G6 kohtilentolaite ja FuG 218 Neptun tutka. Aseistukseksi valittiin samat kuin valmistumassa olevaan Pyörremyrsky-hävittäjään: MG 151-tykki ja 4 kpl Valtion Kivääritehtaan VKT 12,70 Lkk/42-konekivääriä. Aseistus asennettiin kokonaisuudessaan koneen nokkaan. Tähtäimeksi kiinnitettiin ohjaan mittaritauluun MT:stä tuttu Revi C/16B. Konetyypin monikäyttöisyyden hyödyntämiseksi keskirunkoon suunniteltiin ilmakuvauskameroiden asennusvalmius kahdelle kameralle. Takarunkoon asennettiin kolmas kamerateline.
Välirauha solmittiin 4.9.1944. Yöhävittäjätoimintaa varten oltiin jo ehditty rakentaa tutka- ja johtojärjestelmät Porvooseen ja Korialle. Nämä jäivät nyt pelkästään ilmavalvontakäyttöön. Täysi lentokielto asetettiin maahamme 19.9. 1944 välirauhansopimuksen 4. artiklan mukaan. Lentoja sai suorittaa vain Liittoutuneiden Valvontakomission erikoisluvalla. Lentokielto päättyi 5.8.1945. Valtion lentokonetehtaan projektit olivat muutoin pysähdyksissä, paitsi Pyörremyrsky- ja Vihuri-kehittelyjä jatkettiin. Ilmeisesti LVK:kin halusi saattaa nämä projektit lentokelpoisiksi, koska tahtoi katsoa, mihin suomalainen lentokoneteollisuus pystyisi. Sarjatuotantosuunnitelmat laitettiin toki jäihin heti rauhan tultua. Pyörremyrskyn rullauskokeita tehtiin 14. ja 16.11. 1945 ja ensilento 21.11. Vihuri oli koelentovaiheessa 23.4.1946. Tehtaan koelentäjä Esko Halme lensi Vihurilla kaikkiaan 12 koelentoa. Hänen lisäkseen koneella lensi viisi muuta ohjaajaa. Lentojen kokonaismäärä oli 27. Koneeseen oli asennettu kotimainen Veijo Hietalan kehittämä lentoarvojen tallennuslaite ”Mata Hari”. Laite tallensi kahdeksaa eri parametria valoherkälle paperille prismojen avulla suunnatuilla valonsäteillä. Yöhävittäjävarustus jäi epätäydelliseksi VH:n kehittelytarpeen loppumisen vuoksi. Esim. pakoputkien lieskansammuttimia oli vasta yksi koekappale saatavilla. Yölentokokeita varten vain rungon puoleisiin pakoputkiin asennettiin MT-tyyppiset suojapellit estämään lentäjän häikäistymistä. Lopulta Esko Halme lensi vain yhden yölennon. Neptun tutkan toiminta tietenkin kiinnosti, olihan se uutta Ilmavoimiemme koneissa. Sitä kokeiltiin päiväsaikaan 2.6.1946 maalina JK-koneet. Saavutusarvoista muut olivat suhteellisen lähellä Mosquiton vastaavia, paitsi tutkan antennien aiheuttama vastus vähensi huippunopeutta n. 35 km/h. Koelentojen aikana ilmenneet vakavat viat korjattiin, mutta pienempiin puutteisiin ei enää uhrattu voimavaroja. Mm. vasen moottori vaihdettiin kertaalleen nelossylinterin pakoventtiilin sulamisen vuoksi.
1.5.1946 Valtion Lentokonetehtaalla tapahtui organisaatiomuutos. Kahdeksan valtion tuotantolaitosta yhdistettiin kauppa- ja teollisuusministeriön alaisuuteen. Yritysryppäälle tuli nimeksi Valtion Metallitehtaat (VMT).
Sotien jälkeen oli pula kaikesta. Lisäksi teollisuuslaitoksia rasitti sotakorvaustuotanto. VH-1:llä lennettiin viimeisen kerran 29.9.1947 Kuorevedeltä Tampereelle. Kokonaislentoaikaa VH-1:lle kertyi 22 tuntia 14 minuuttia. Sen jälkeen koneesta alettiin hyödyntää osia muun kaluston tarpeisiin. Vihurin moottorit otettiin MT-kaluston voimalaitteiksi. Radiovarustus purettiin niin ikään muiden palveluskäytössä olleiden konetyppien varaosiksi. Vihurilla ei jostakin syystä nähty olevan museoarvoa. Varusteista riisuttu runko jäi taivasalle lojumaan Härmälän kentän laidalle lähelle paikkaa, jossa sijaitsi romutettavien lentokoneenosien sulatto. Ilmeisesti jäänteet lahosivat ajan myötä niin huonoon kuntoon, että rojut hävitettiin polttamalla juhannuskokossa 50-luvulla.
Lähteet:
Jukka Raunio: Valtion Lentokonetehtaan historia osat 2 ja 3
Jukka Raunio: Lentäjän Näkökulma osat 1, 2 ja 4
Pentti Manninen: Suomen Ilmailuhistoriallinen Lehti, 9-osainen artikkelisarja: Yöhävittäjätoiminta Suomessa 1943-54
Dr Alfred Price: 1939-1945 Luftwaffe Handbook
Argus Books: Cutaway Aircraft of WW2
Kommentit
Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja
Jos sinulla ei ole vielä omaa tunnusta palveluun, rekisteröidy käyttäjäksi.