Pienoismallit.net

Saksalainen tykki

17cm Kanone 18

Morjesta kaikille.

Itse tykki on rakennettu suoraan laatikosta löytyvillä osilla. Figuuri on otettu AirFixin Afrika Korps figuuripakkauksesta. Maaleina/pigmentteinä käytin Vallejon tuoteperhettä. Tykki on maalattu pohjiin ruiskulla ja loput pensselillä. Jonkun verran oli vaikeuksia saada osia sopimaan yhteen ja muutamia osia hävisi rakentelun tuoksinnassa. Siirtokuvat jätin pois koska ne oli aika tylsiä. En siis pyri autenttisuuteen mallailussa:). Putkeen ja lokasuojiin ois pitäny laittaa kittiä. Muutaman detaili kuvan oisin lisänny jos ois mahtunu palveluun.

Dioraman pohja on tehty "ilmakuivatusta savesta". Pohjassa oleva hiekka on ihan sitä itseään, mikä on sitten yli maalattu ja sävytetty. Kaikki kivet on myös oikeita kiviä uudelleen maalattuina. Kivet upotin alustaan saven ollessa vielä kosteaa. Figuurin edessä oleva puska on värjättyä jäkälää. Ruohotupsut on valmiita somistus osia.

Kiitokset palautteista jo etukäteen.

T: Tomi

Kommentit

Ei ollenkaan hullumman näköinen tykki. Tuo putken mustunut suu tosin tökkää silmään. Samaan "rikokseen" syyllistyin kyllä itsekin vanhemmissa malleissani. Figuurikin näyttää olevan hyvin maalattu ja antaa kivasti käsityksen tykin koosta. Alusta onnistunut myös hyvin.
Todelle hieno tykki! se mitä tähän viellä kaipaisi niin lisää figuja häärimään tykin ympärille. nyt vähän orvon näköinen kun vaan yksi mies. eli pitäisi olla kokonaan vaan tykki tai miehistön kanssa.
Mittakaavaan nähden figu ja tykki todella hyvin maalattuja.
Marko Paakkanen kirjoitti:
Todelle hieno tykki! se mitä tähän viellä kaipaisi niin lisää figuja häärimään tykin ympärille. nyt vähän orvon näköinen kun vaan yksi mies. eli pitäisi olla kokonaan vaan tykki tai miehistön kanssa.
Mittakaavaan nähden figu ja tykki todella hyvin maalattuja.
Alkuperäinen suunnitelma oli laittaa tykkimiehistö palloilemaan ympäristöön. Paikallisesta prismasta ei löytynyt tämän parempaa enkä jaksanut pitemmältä tilata :).
Vaikuttaa hyvältä kokonaisuudelta. Yksivärinen tykki ei ole monotoninen vaan siinä on sävyjä. Samoin maaston syvyysvaikutelma on onnistunut. Tosiaan ei siellä Pohjois-Saharassa mitään puuteridyynejä ollut, joten tommoinen karhea sora sopii asiaan.
Lokasuojien ja putken saumat saa piiloon myös ruuttaamalla väliin runsaasti liimaa ja hiomalla kuivuneet kököt pois.
SS 23.1.2013 16:18 Vastaa lainauksella
Erittäin toimiva kokonaisuus! Huomaa että mallailuhommat on hyvin hanskassa. Hyvää työtä!
Todella hieno vinjetti! Yksi "armoton" lähikuva olisi paikallaan.
OHARi 7.2.2013 22:09 Vastaa lainauksella
Mittakaava huomioiden hyvä kokonaisuus. Erityisesti alustan rakenne vaikuttaa todella toimivalta. Niin jokunen lähikuva olisi paikallaan.