Pienoismallit.net

AS 42 Sahariana

Avoautolla Afrikkaan

Sahariana taitaa olla yksi villeimmistä virityksistä, jolla sotaa käytiin Afrikassa. Ajoneuvo on rakennettu Autoblindan alustalle ja tekniikalle, mutta kaikki turha kuten panssarointi on jätetty vähemmälle. Tiedusteluajoneuvon miehistöön kuului 3-5 ukkoa.

Yhtään Saharianaa ei ole jäänyt jäljelle, mutta Italeri on kaivellut arkistoista tapansa mukaan pätevänoloiset referenssit. Sarjan mukana tulee pieni vihkonen, jossa on hyvää originaalikuvaa.

Mikäli auto on mallinnettu oikein, tämä lienee ollut ensimmäisiä ISA-normin mukaan suunniteltuja ajopelejä. Jotkut palstalaiset saattavat muistaa, että DIN- ja ISO-normien rinnalla oli aikanaan ISA eli Italian Standard Ape -normi, jota esimerkiksi Fiat käytti vielä 1970-1980-luvuilla henkilöautojen ohjaamon mitoituksessa. Kuljettajalta on edellytetty suhteettoman pitkiä jalkoja ja lyhyitä käsiä sekä kieroa selkää. Mallissa polkimet ovat aivan kabiinin etuosassa hieman vasemmalla, vaikka kuskin penkki on keskellä. Ja ratti näyttää olevan sylissä.

Mallisarja on monimediaa. Polystyyreenin lisäksi mukana tuli resiininen moottori ja pari resiinifigua, jotka säästyivät myöhempään käyttöön. Etsiarkki sisälsi pääasiassa kyljille kiinnitetyt apurampit. Etsiarkki oli hyvinkin jykevää tekoa, reilusti millistä messinginväristä peltiä.

Yleinen laatuvaikutelma on hyvä tai vähän alle. Osat sopivat toisiinsa hyvin, mutta ohjeet ovat paikoin epämääräiset joten etenkin alustan osien oikeaa paikkaa joutuu hieman hakemaan. Etupään pyöreä muoto on Saharianalle ominainen piirre, ja sen toteuttaminen vaatii kittiä ja hiomista, koska mallisarjassa nokalla yhdistyy kolme näkyvää saumaa. Alkuperäinen etupää vaikuttaa olevan jotenkin yhdestä kappaleesta pakotettu.

Maaleina käytin Tamiyan tuotteita, jälkikäsittelyyn Vallejon akryyleitä ja AK-Interactiven tuotteita. Piti ottaa kuva kaikista käytetyistä purkeista ja puteleista, mutta työvaiheessa kamera ei kuitenkaan sattunut käsille. Läjä oli lopulta huvittavan iso.

Taitaa olla sivuston ensimmäinen Sahariana.

Kommentit

Raimo Leino 24.11.2012 12:56 Vastaa lainauksella
Vieras ajoneuvo minulle - joten piti ensin hyvinkin tarkkaan syynäillä näistä kuvista, että mikä on tämän kulkuneuvon keula - ja mikä on perä. Toki italialaiset olivat välillä hyvinkin vikkeliä peruuttamisessa, joten ei kai sillä ole niin suurta väliä, että mihin suuntaan tämä kulkee - pääasia, että peruutusvaihde toimii ;-)

Mutta malli on mielestäni hieno - hiekkainen ja suuta kuivaava olotila välittyy katsojalle.

Muuten, ei kai jerrykannu voi olla italialainen keksintö? Miksi sillä sitten on tuollainen nimi? Parempia nimiä olisivat esim. luigikannu tai silviokannu? Ja sitten hymiö …
Petri Lyy 24.11.2012 13:09 Vastaa lainauksella
Autoblindassa ratti oli kabiinin molemmissa päissä, niin ettei tarvinnut välttämättä edes peruutella. Normiajosuunnassa se ja tämä Sahariana ovat olleet ferrarimaisesti takatuuppareita.

Jerrykannu on toki nimensä mukaisesti saksalainen keksintö. Kunhan vain mainitsin, että Italeri yrittää vihkossaan omia siitä(kin) kunnian italiaanoille.
Pertti Mela 24.11.2012 14:18 Vastaa lainauksella
Siinä on hyvä ajatus suunnittelijoilla laitaa bensakanisterit ikäänkuin panssareiksi auton ympäri. Mukavasti poksahtelivat osumista?

Muuten asiallisen(!)näköinen ajopeli.
SS 24.11.2012 14:33 Vastaa lainauksella
Oujee, hienoa nähdä Sahariana sivustolla, tätä olen usein tutkaillut kun noita omia tulevia malleja olen miettinyt. Melkoisen mielenkiintoinen härpäkehän tämä on. Itse malliahan on taattua PO-laatua, ja itselle tuo reilu pölytys toimii kybällä.
AJ 24.11.2012 16:47 Vastaa lainauksella
Moi Petri,

Tämä Camionetta Sahariana Africa Settentrionale 42 aka Camionetta Desertica Modello 42 aka Camionetta SPA 42 Sahariana aka Camionetta 42 Sahariana tai vaan yksinkertaisesti AS 42 pienoismallisi lienee paras mallisi jo hyvistä pienoismalleistasi. Kertakaikkisen upea kokonaisuus ja kuvaa erittäin osuvasti ja realistisesti AS 42 Saharianaa; linkki italialaiseen videopätkään Camionetta Sahariana AS 42 autoista Tunisiassa www.youtube.com/watch?v=ihsyxvl4QTs&feature=related

Oikeastaan ainoa moite tulee siitä, että tämä malli suorastaa huutaa dio/alustaa ja figuja seurakseen ja nyt niitä dioa/alustaa ja figuja ei ole. Nämä Saharianathan operoivat itsenäisissä "Compagnie Arditi Camionettisti" pitkän matkan tiedustelukomppanioissa ja niiden ensisijainen tehtävä oli etsiä ja tuhota vastustajan pitkän matkan tiedustelu/tuhoamispartioita. Afrikassa Raggruppamento Sahariana AS ja 103. Compagnie Arditi Camionettisti olivat erittäin tehokkaita brittien LRDG partioita vastaan - kuten yllä oleva videokin vihjaa. Yhdessä komppaniassa oli noin 100 taistelijaa ja 24 AS 42 autoa ja Raggruppamento Sahariana AS:ssa puolestaan 10 erilaista versiota AS 42 autosta, koska ko.ensimmäinen yksikkö, jolle autoja jaettiin. Venäjällä 2. Fallschirmjäger Divisionan tiedusteluyksikkönäkin toimivat italialaiset muutamien AS 42 autojen kera menestyksekkäästi. Tiettävästi AS 42 autoja valmistettiin vain noin +/- 150 kpl:tta eli melko vähän. Aseistuksena AS 42:ssa oli vaihtelevasti:
8mm Breda Mod. 37 konekivääri, joka käytti 24 patruunan lippaita
20mm Solothurn S18/1000 puoliautomaattinen pst-kivääri, joka käytti 10 patruunan lippaita
20mm Breda Mod. 35 20mm it-tykki, joka käytti 12 patruunan lippaita
47mm Mod. 37 pst-tykki

Erinomainen maastoauto; kyllä italialaiset biilejä osaa valmistaa. Se ettei yhtään Saharianaa ei ole jäänyt jäljelle, oli yllättävä uusi tieto - olen aina luullut, että jossain Italian kolkissa pienissä museoissa olisi säilyneitä AS 42 autoja; sepä harmittavaa ja surullista, sillä kyllä alkuperäiskappaleita näin onnistuneesta autosta pitäisi olla tallella jälkipolvia varten.

Sivuston ensimmäinen Sahariana ja upea sellainen - loistavaa työtä Petri! Parhain terveisin, AJ
Petri Lyy 24.11.2012 18:06 Vastaa lainauksella
Kiitos kommenteista, Pertti, SS ja AJ.

Kanistereille ei selvästi ole ollut muutakaan paikkaa, sisäpuoli kävisi ahtaaksi. Tulee mieleen, että mahdollinen mossahdus olisi ulkopuolella sittenkin harmittomampi.

Tätä mallia on miltei mahdoton pölyttää överiksi, mitä nyt käytössä olevista mv-kuvista on pääteltävissä. No niinpä niin, dioraamaa sitten huudetaan. Tilanne olisi varmaan eri, jos malli esittäisi tehdastuoretta biiliä.

Italeri pahoittelee walk around -kuvasarjan puuttumista (sellaisen he yleensä väsäävät ainakin näistä oman maan tuotoksista) koska sellaista ei esikuvan puuttuessa ole mahdollista toteuttaa. Samaa sanoo myös Wikipedia.

Sodan jälkeen Saharianasta tuli poliisin kalustoa, poistettiin käytöstä 1954 eikä näköjään sitten ymmärretty museoida.
Loistava ja mukavan pölyinen aavikkokiituri. Tosiaan alustaa malli tosiaan kaipaisi.
Tommi M 25.11.2012 09:27 Vastaa lainauksella
Tulivoimainen tiedusteluauto on toteutettu todella mukavasti. Viimeistelyt ovat huippuluokkaa, varsikinkin tuo Italian lippu takakannella!
AJ 25.11.2012 12:12 Vastaa lainauksella
Moi Petri,

Teit niin hienon AS 42:n, että alusta/dio ja figut antaisivat sille lisäpotkua.
Petri Olavi kirjoitti:
No niinpä niin, dioraamaa sitten huudetaan. Tilanne olisi varmaan eri, jos malli esittäisi tehdastuoretta biiliä.
Joo, näinhän se on, ettei tehdastuore biili "kaipaisi" niin paljon alustaa/dio ja figuja kuin tst-tilanteeseen rakennettu malli.

No, byggasit alustan/dio ja figut tai sitten et, niin jokatapauksessa Saharianasi on loistava pienoismalli sellaisenaan. Parhain terveisin, AJ

PS Kiitos tuosta infosta, ettei Sahariania ole yhtään museoituna eikä jäljellä; tieto korjasi väärän uskomukseni asian tiimoilta. Se on kyllä sääli, ettei jälkipolville tajuttu säästää edes yhtä kappaletta.
Petri Lyy 26.11.2012 11:56 Vastaa lainauksella
Tommille ja AJ:lle kiitos kannustuksesta.

Takakannen lipun kanssa oli ensimmäistä kertaa usko Micro Settiin ja Soliin koetuksella. Niinhän siinä lopulta kävi, että siirtokuva ei ihan venynyt kaikkiin koloihin. Onneksi lopputulos liattuna kuitenkin vastaa referenssejä.
No jopa onkin veikeä aavikon hot rod:) Mahtavasti välittyy kuiva ja pölyinen fiilis mallista, kaikki mukavasti tasapainossa mutta alustaa tämä suorastaan kiljuupi. Muuten hemmetin hieno,
Petri Lyy 27.11.2012 13:43 Vastaa lainauksella
Jarnolle kiitos kommentoimisesta. Hot rod joo. Mulle tulee mieleen, että Mad Max -elokuvissa tällainen olisi ollut kova sana.
Petri Olaville onnittelut Viikon Mallista!! Ei todellakaan ansiotta. Runsas pöllytys toimii aavikkoautossa hienosti!
Petri Lyy 3.12.2012 11:48 Vastaa lainauksella
Kiitos, Seppo, kannustuksesta. Kieltämättä meinasi mennä kaffet väärään kurkkuun, kun huomasin oman tuotokseni etusivulla ja tuolla paikalla. No, nyt on yksi tavoite saavutettu. Seuraava tavoite on sitten saada joskus aikaiseksi toinenkin Viikon malli.
SS 3.12.2012 19:53 Vastaa lainauksella
Jee, hieno juttu, onnea viikon mallista! Sopiva titteli upealle Saharianalle! :)
Petri Lyy 3.12.2012 20:26 Vastaa lainauksella
SS:lle kiitos tsemppaamisesta. Liittyessäni tälle sivustolle yksi päämääräni oli joskus tehdä itsekin viikon malli. Että se tuli nyt ja tällä mallilla oli pienoinen yllätys. Kuten sanottu, tavotteita on aina oltava eli toinenkin viikon malli pitää saada nyt aikaiseksi, vaikka siihen sitten menisi toiset kolme vuotta.
AJ 4.12.2012 09:24 Vastaa lainauksella
Moi Petri, Ansaittu viikon malli. Parhain terveisin, AJ
Petri Lyy 4.12.2012 09:57 Vastaa lainauksella
AJ:lle kiitos kannustuksesta.