Pienoismallit.net

Grumman G-44 Widgeon

Lentovene siviilimaalauksin

Oheinen lentovene on kolmas (lukuun ottamatta lapsuusvuosien muutamaa töherrystä) valmistunut pienoismallini. Päädyin rakentamaan tämän mallin koska olen aina pitänyt sen ulkonäöstä. Maalasin koneen siviiliväritykseen, sillä en perusta sota-aiheisesta kalustosta. Tarkoituksenani on jatkossakin keskittyä siviilikalustoon.
Kyseisellä koneyksilöllä ei ole esikuvaa todellisuudessa (rekisteritunnus on paketin mukana tulleelta siirtokuva-arkilta), vaan valitsin mieleiseni maalausteeman netin kuvatarjonnasta. Huomattava valintakriteeri oli myös omat olemattomat maalaustaidot.
Kone on täysin suoraan paketista kasattu, lisäsin itse vain turvavyöt ja jauhesammuttimen, sekä sahasin oviaukon auki. En ole lopputulokseen kovin tyytyväinen, sillä melkoisen tuhruiseltahan tuo näyttää. Mutta tästä on hyvä lähteä eteenpäin.
Tämän ja parin muun kesken olevan projektini edistymistä voi halutessaan käydä vilkaisemassa blogissani. Sieltä löytyy myös enemmän kuvia tästä sekä valmiina että rakennusvaiheessa.
Periaatteessa rajasin aihepiirin väärin vuosiluvun osalta (ensilento jo vuonna -41), mutta kyseinen yksilö olkoon vuosimallia -46.

Kommentit

Esko Rusi 24.10.2012 22:50 Vastaa lainauksella
Blogiasi katsottuani totesin että olet pienet "mokat" tiodostanut jo itsellesi. Tässä harrastuksessa on se hyvä puoli että aina jää parannettavaa. Itse olen huomannut että jokaiseen uuteen malliin tulee joku uusi oivallus tai parannus. Sympaattisen näköinen kone, tulee mieleen joku leffa tai sarjis jossa oli samantapainen leko.
Yksi vinkki jonka voin antaa liityen tuohon avonaiseen oveen. Pienellä viilalla tai varovasti askarteluveitsellä voi oven reunoja ohentaa, n.45 asteen kulmakin riittää niin ovi ja oviaukko ei näytä kassakaapin paksuiselta.
Kiitos kommentista ja oivasta vinkistä, pistetään korvan taakse!
Esko Rusi kirjoitti:
Sympaattisen näköinen kone, tulee mieleen joku leffa tai sarjis jossa oli samantapainen leko.
Kultainen apina ja
Grumman Goose ?

www.youtube.com/watch?v=YdFN6agkNnQ
Juu tuossa tv-sarjassa oli tosiaan (pää)osassa tämän Goslingin isosisar Goose.