Pienoismallit.net

Fairey Firefly Mk5

Fairey Firefly Mk5

Firefly Mk1

Fairey Fireflyn kehitys sai alkunsa Ilmailuministeriön spesifikaatiosta N.8/39. Tällä haettin korvaajaa laivaston Gloster Sea Gladiatorille, Blackburn Skualle ja Fairey Fulmarille. Lopullisnen speksi oli N5/40. Moottoriksi valittiin tuolloin uusi Rolls Royce Griffon.

Firefly Mk1n ensilento oli joulukussa 1941. Laivuekäyttöön se otettiin loppuvuodesta 1943. Firefly Mk1 oli tositoimissa ensimmäisen kerran HMS Indefatigablen kannelta Norjan rannikolla hyökkäyksessä Tirpitziä vastaan. Vuoden 1944 lopussa koneita siirrettiin myös Tyynen meren rintamalle, jossa ne toimivat sadan loppuun asti rynnäköinti, tiedustelu ja saattohavittäjä tehtävissä. Myös yöhävittäjä muunnoksia kokeilttin, mutta ne eivät osoittautuneet kovinkaan onnistuneiksi.

Firefly Mk4

Jo vuonna 1943 Fairey alkoi etsiä keinoja parantaa Fireflyn suoritusarvoja. MkIII kehitysvaiheen kautta edettiin versioon MkIV joka valmistui elokuussa 1944. MKIVssä oli Griffonin viimeisin kehitysversio, joka aiheutti muutoksia koneen muotoihin. Nokasta tuli terävämpi kun jäädytysjärjestelman ilmanottoaukot siirrettiin moottorin alapuolelta siipien johtoreumoihin. Myöskin potkurista tuli nelilapainen malli. Mk4 ei eihinyt mukaan operaatioihin toisessa maalimansodassa.

Firefly Mk5

Seuraava kehitysaste oli Mk5. Kyseistä versiota voitiin pienillä muutoksilla käyttää kolmessa eri roolissa, FR (hävittäjä-tiedustelussa), AS (sukellusveneentorjunnassa) ja NF (yöhävittäjänä). Kahden ensimmäisen tehtävän vaatimat ohjaamomuutokset voitiin suorittaa muutamassa minuutissa mutta muunnos yöhävittäjätoimintaan sopivksi vaati jo pidemmän ajan.

Lokakuussa 1950 Firefly Mk5 korvasi Koreassa alun perin käytetyt Mk1 koneet. FR.Mk5 osoitti kelpoisuutensa Koreassa ja toimi usein syöksypommitustehtävissä. Vuodesta 1954 lähtien AS.FR6 alkoi korvata Mk5 tyyppiä sukellusveneentorjunta tehtävissä.

Muita versioita

Firefly Mk5 tyyppiä kehitettin edelleen ja siitä tehtiin vielä Mk6 ja Mk7 mallit. MK6 oli Brittilaivaston pääasiallinen sukellusveneentorjuntakone kunnes Fairey Gannet korvasi sen.

Lähes jokaisesta alatyypistä oli sekä koulukoneversio (T) että maalihinauskone (TT). U.Mk8 ja U.Mk9 olivat miehittämättömiä maalikoneita (Target Drone) Eli periaatteessa 1:1 radio-ohjattavia “lennokkeja”

Eri käyttäjät

Fairey Fireflyn käyttäjäkunta oli yllättävän runsas. Sitä käyttivät monet muutkin kuin vain Brittien FAA (Fleet Air Arm). Kuten Australian kuninkaallinen laivasto, Kanadan kuninkaallinen laivasto, Tanskan kuninkaalliset ilmavoimat, Etiopian keisarilliset ilmavoimat, Intian laivasto, Hollannin kuninkaalliset laivaston lentojoukot, Kuninkaaliset Tahimaan laivasto/ilmavoimat.

Mukaan mahtuu myös sivilikäyttäjä eli Svensk Flygtjänst AB. Firmalla oli käytössää 19 TT.Mk1 hinauskoneta koulutus, maali- ja mainoshínauskäytössä. Ja tietysti Fairey Aviation Company jolla oli testi ja esittelykäyttöön joitakin koneita.

Ainakaan itselläni olevasta lähdeaineistosta en löytänyt yksiselitteistä päivämäärää jolloin FAAn viimeínen Firefly lento tapahtui. Mutta useassa kappaleessa on mainitti, että 50-luvun puolivälin paikkeilla eri laivueet alkoivat saada Fairey Gannetteja, jotka korvasivat vanhemmat Fireflyt. Joitakin yksittäisiä Firefly yksilöitä löytyy museoista ympäri maalimaa.

Airfix Fairey Firefly Mk5, WB271

Malli on tuttua 60-luvun lopun, 70-luvun alun Airfixia niitteineen ja liikkuvine siivekkeineen. Niittejä en alkanut hiomaan, mutta siivekkeet liimasin. Airfix antaa tunnukset kahdelle eri koneyksilölle, Hollannin tunnuksilla ja Brittien tunnuksilla. Brittien tunnukset käsittävät saman koneyksilön kahdelta eri ajalta:
No812 Squadron, Fleet Air Arm, HMS Glory, Korean War 1951
Royal Navy Historic Flight, 1996

Airfixin ohjeen mukaan WB271 palveli 1950-1953 HMS Gloryllä, ennen kuin siirrettiin Australian laivastolle ja HMAS Sydneylle. Monien vaiheiden jälkeen kone kunnostettiin ja päätyi Royal Navy Historic Flightille (Swordfish Heritage Trust, vuonna 1996) Korean sodan ajan tunnuksissa. Ainoa lisätieto jonka löysin, oli se, että WB271 muutettiin Australiassa maalihinauskoneeksi. Joten täytyy uskoa Airfixin tekemään selvitystyöhön.

Mitähän tästä mallista voisi sanoa. Jokainen, kuka on joskus rakennellut näita Wanhan Hywän ajan Airfixejä tietää mitä on odotetavissa. Paikoin karua valujälkeä, paikoin ei niin hyvin yhteensopivia saumoja ja pelkistettyjä ohjaamoja. Ja aika paljon sovittelua ja viilaamista. Mutta kaikesta huolimatta näissä vanhoissa niittihirvityksissä on tietynlaista luonnetta, joka tuntuu puuttuvan nykyajan hi-tech malleista. Oli sitten kyseessä nostalgiset ajatukset tai joku muu tuntematon tekijä.

Tässä mallissa kokeilin osittain uutta rakennusjärjestystä. Pohjamaalin jälkeen maalasin omakonetunnusten musta-vako raidoituksen paikat kiiltävällä valkoisella ja sovittelin siirtokuvat paikoilleen. Sitten lakka päälle, maskiteipit paikoilleen ja lopullinen väri koneeseen. Väreinä käytin Humbrolin 90 Beige Green ja 123 Extra Dark Sea Gery. Sellainen pikku episodi, että 80-luvun puolella Humbrol 123 oli tumman vihreää mutta 90-luvulla väri muuttui Britti-laivaston tumman harmaaksi. No, eihän tuo siirtokuvakokeilu aivan putkeen mennyt. Parista paikka piti paikkailla kun väriä oli päässyt teipin alle. Ja paikoitellen pala siirtokuvaa läksi teipin mukana kun irrotin maskeja. Myös kansallisuustunnusten sinistä jouduin paikkailemaan maalaamalla kun yksi siirtokuvista vähän repesi asetteluvaiheessa ja kaikissa ympyröissä oli painojälki pikkuisen pielessä. Etenkin siipien yläpinnoilla valkoinen kaistale sinisen renkaan ulkopuolella suorastaan hyppäsi silmille. Pakkohan se oli jotenkin korjata. Viimeinen silaus oli Humbrolin satiini lakalla.

Ilmeisesti laivaväellä oli aikaa pitää koneet puhtaina kun valokuvien mukaan kovinkaan sotkuisia yksilöitä ei näkynyt. Tai sitten lika on mustavalkokuvista vuosien saatossa mystisesti kadonnut. Ainoat vähän likaisemmat koneyksilöt olivat niitä, jotka olivat kuvatekstien mukaan palaamassa tai laskeutumassa tehtävän jälkeen tukialukselle. Joten en ryhtynyt vanhentamaan mallia kovinkaan raskaalla kädellä. Pakokaasuvanoja yritin hillitysti vedellä mutta lopputulos oli kuitenkin vähän turhan raskaalla kädellä. Sitten iski kokeilunhalu. Yritin tehdä jälkivarjostusta kohoniittirivin mukaan. Vaatii lisää harjoittelua ja kokeiluja eri värisävyjen kanssa. Pohjassa tunsin paikoitellen jo lähes onnistuneeni. Paino sanalla lähes. Se keskellä oleva liimasaumakin menee melkein jälkivarjostuksesta, joohan? Valokuvista paljastui lisaksi yksi maalaamaton paikkakin joka pitää korjata. Antennilankakaan ei asettunut aivan haluamallani tavalla. Olin jo ottanut muutaman kuvan kun huomasin, että pohjaan tuleva jarruvaijerin koukku puuttuu koneesta. Pika-asennus ilman liimaa ja sitten loput kuvat. Kuvia selatessani huomasin, että koukku tuli väärinpäin. Onneksi en liimannut sitä paikoilleen. Sitä se mukamas kiire teettää. Eihän tämä malli lähtökohdiltaan mikään A-luokan tekele ole, tuskin yltää tänä päivänä edes C-sarjaan. Kaiken kaikkiaan opettavainen projekti.

Hyvää kesän jatkoa
E-P

Kommentit

Samaa mieltä, että näissä vanhoissa malleissa on sellaista tiettyä gloriaa/ fiilistä, jota nykyajan mallisarjoista ei välttämättä saa. Ohjaamoiden karuuskin on vähän makuasia: toisaalta karut ohjaamot nimenomaan KUULUVAT näihin veteraanisarjoihin ja voin olla hiukan erikoinen, mutta mielestäni 1/72 mittakaavassa aika moneen malliin ympätyt ohjaamohilut jäävät näkymättömiin ja lähinnä rakentajan omaan mieleen "siellä ne kuitenkin ovat". Jonkinlaiset istuinvyöt toki aina ovat paikallaan.

Ihan hyvän mallin olet sarjasta aikaan saanut. Mielestäni siirtokuvat ovat vaikeuksista huolimatta OK. Siirtokuvien laatu määräytyy tehtaalla, eikä siihen juurikaan mallari taida pystyä vaikuttamaan. Vanhennus sopinee tukialuskoneelle, eikä ole mitenkään ylilyötyä?

Värirajoihin siiven johtoreunassa ja lisätankeissa voisi hiukan ehkä kiinnittää huomiota. Johtoreunaan voi laittaa maskiteippiä ja vetää sitä pois heti laitettuasi maalin niin rajasta tulee täsmällisempi, eikä siihen jää niin helposti kynnystä. Tankkien värirajaa voisi yrittää siistiä jollain 00-pensselillä suoremmaksi? Vai olivatko ne edes suoria esikuvissakaan? Toisaalta malliin sellainen tuo viimeistelyn tuntua lisää.

Tuo värikaavio on tyylikäs ja sitä käytettiin pitkälle sodan jälkeenkin ja muitakin tyyppejä voi mallailla samoihin väreihin, vaikkapa ikiruman Gannetin tai Sea Hawkin.
Kiva nähdä tätäkin konetta. Jostain syystä pidän Fireflystä ja tästä Korean sodan kuviosta. Vaikuttaisi maskiteippaus lohkeilleen irtiotossa. Se pistää vähän silmään.
PhantomII kirjoitti:
Värirajoihin siiven johtoreunassa ja lisätankeissa voisi hiukan ehkä kiinnittää huomiota. … Vai olivatko ne edes suoria esikuvissakaan?
Terve "Ähvä-nelonen";)
Tarkistin pari valokuvaa ja kyllä ne värirajat lisätankeissa suoria ovat. Siis niissä ei ollut sellaista aaltoviivaa mitä olin itse saanut aikaan. Lisäsäisiöiden harmaan alueen muoto (värirajan kaarevuussäde) sitten vaihteli jonkin verran.

Välillä kun tuntuu siltä, että rakennusprojekti ei etene, niin yritän säästää aikaa jossakin työvaiheessa. Yleensä ne ajansäästö pyrkimykset sitten näkyvät lopputuloksessa. Paremmalla maltilla tulevaisuudessa.
PhantomII kirjoitti:
..vaikkapa ikiruman Gannetin ..
Ei se Barracudakaan mikään ilmojen kaunotar ole. Mutta jotenkin niin brittiläinen. Molemmat ovat lisäksi samasta pajasta (Fairey) peräisin.

Kesän jatkoa
E-P
Hieno toteutus Airfixin aihiosta, joka ei ole tosin valmistajan huonoimmasta päästä.

Itse tekisin muuten varmasti saman mallin, muttei juuri tätä Airfix-mallia kaapista löydy. Mutta pääasia, että E-P on tehnyt siitä näinkin hyvän mallin. En itse todennäköisesti pystyisi juuri parempaan. Pikkusen tarkkuutta lisää maalauksessa, joista muutkin ovat jo huomautelleet ja sitten skrätsäilyä mallin selkeisiin puutteisiin, tässä tapauksessa esim laskutelinekuiluihin, niin alkaa olla mestarimalli.
Mika Kauranen kirjoitti:
Hieno toteutus Airfixin aihiosta, joka ei ole tosin valmistajan huonoimmasta päästä.

sitten skrätsäilyä mallin selkeisiin puutteisiin, tässä tapauksessa esim laskutelinekuiluihin…
Kiitokset kommenteista. Olet oikeassa, Firefly todellakin kuuluu Airixin wanhan tuotannon parempaan päähän. Tämäkin malli on ollut varastossa 90-luvun puolesta välistä vain odottamassa oikeaa hetkeä rakentaa se. Nyt oli sitten sen aika.

Telinekuiluihin olisi saanut kulumaan tunnin jos toisenkin. Ainakin seinät olisi kannattanut rakentaa vaikka ohuesta muovilevystä. Nyt radiaattorista paistaa päivä kun sopivasta kulmasta katsoo. Minulla oli ajatukset jo parissa seuraavassa työvaiheessa ja siivet kiinni rungossa kun tajusin mitä oli käynyt. Pitää olla tarkempi seuraavan mallin kohdalla.
Tero Tyni 10.7.2012 00:49 Vastaa lainauksella
Hyvältä tämä näyttää! Voipi olla että saat meikäläisenkin innostumaan Airfixin rakentamisesta. Tsekkiläisestä muovista tehty on ollut pitempään jo suunnitelmissa, mutta edelleen vanhemmat sarjat ovat harkinnan arvoisia ja monet - niinkuin tämä - vaivan arvoisia.

Hyvin teet kunniaa vanhalle sarjalle ja hienon Fireflyn olet saanut aikaiseksi. Camo on onnistunut mielestäni hyvin. Hyvä, että rakentaminen on ollut opettavainen kokemus.

Tästä Fireflysta ylipäätänsä ei voi sanoa onko se ollut kaunis vai ruma kone. Toisaalta "töppö"nokkainen, mutta silti hienot linjat.
Tero Tyni kirjoitti:
Hyvältä tämä näyttää! ..
Toisaalta "töppö"nokkainen, mutta silti hienot linjat.
Kiitos kehuista. Ja sitten kohti uusia haasteita.
Itseasiassa tällä MkV:lla on suorastaan sirot nokanmuodot verrattuna MkI:sen "leukapartaan" ;)