Pienoismallit.net

Bf109G-4

Regina Aeronautica

Kone jonka taival alkoi viimevuoden expossa ja valmistui juuri ja juuri jotta kerkes mukaan tänä vuonna. Tarkoitus oli saada tämä mukaan tuohon ryhmä rakenteluun mutta valmistuminen vain viivästyi.
Malli on Hasegawan special version, tämä siitä syystä että mukaan oli laitettu jonkin verran resiiniä. Runko on sama kun G-6 malleissa mutta kun G-4:ssa on vielä samat runkokonekiväärit kun vanhemissa niin hasegawa on tämän ratkaissut resini palalla joka korvaa tuon normaali muovi osan runko konekiväärien ympäriltä. Sopivuus oli sitten tosi surkea, resiini oli liian pieni joka suuntaan joten kittiä kului.
Ainoa lisätty osa on nuo jarruletkut, valkoinen risti ja runkonauha on myös maalattu vaikka mukan tulikin siirtokuvat.

Kommentit

Esko P. 26.4.2012 17:10 Vastaa lainauksella
Hieno kone. Antennilankaa voisi siistiä takapäästä, washeja voisi lisäillä esim. laskutelineisiin, chippailuja voisit harkita ja kurata konetta mahdollisesti enemmän (esim. pyörät), siirtokuvissa on pientä hopeointia ja toisella sivulla noiden täplien maalauksessa pientä häikkää. Muuten kyllä laadukasta työtä ja ilo silmälle. Hyvä, hyvä…

Esko P.
KimmoR 26.4.2012 17:31 Vastaa lainauksella
Tosiaan ehkä liian puhtoinen ulkoasultaan joidenkin mielestä mutta muuten todella laadukasta viimeistelyä.
Ihan hyvän näköinen mersu kyllä.Varmaan ruiskulla maalattu nuo täplätkin.Pensselillä olen joihinkin Saksan koneisiin koittanut täpliä tehdä,aika vaikeaa on.Tässä sopusuhtainen yleisilme,olkoonkin vanhentamaton versio.
Hyvältä näyttää. Muiden kanssa samaa mieltä, ehkä hieman liian puhtaannäköinen, mutta muuten erinomaista työtä.
Kiitoksia kommenteista, tuo antennin takakiinitys pitää korjata heti kun malli kotiutuu model exposta. Huomasin sen itsekin vasta kuvista.
Tuo siipien yläpinnan siirtokuvien hopeointi hieman potuttaa, ilmeisesti liima ollut huono. Maaliipinta on kiilotettu ja kaikkia eri pehmennin tököttejä kokeiltu mutta ei vain toiminut.
Tein tarkoituksella puhtaaksi, voisi sitten seuraavan mersun tehdä likasena.

Nuo täplät on ensi kokeilu Iwatan ruiskulla, yllätävän hyvin onnistui vapaalla kädellä. Ensi keralla hieman ohumepaa maalia ja pikkasen pienempi paine niin paranee lopputulos.
Kaunis Mersu. Ongelmallinen täplämaalaus on onnistunut ihan kivasti. Italiaanojen Mersuissa oli varmaan sama juttu kuin suomalaisentenkin koneissa: siipien palkkiristit oli ylimaalattu jollain omalla maalilla ja se näkyy siipien suojamaalauskuvion "poikkeamina".

Antennista puuttuu syöttöjohto, joka menee sisään runkokaarien 7 ja 8 välistä. Antennimasto näyttää jotenkin omituiselta, ikään kuin se olisi väärin päin (en tarkoita ylösalaisin vaan takareuna edessä).
Ilkka K. 27.4.2012 19:30 Vastaa lainauksella
Oikein silmia miellyttava Mersu kaikin puolin, hienosti rakennettu ja maalattu. Mina en ainakaan naihin hyvin kasattuihin Mersuihin koskaan kyllasty. Ja mita saistamiseen tulee niin tarviiko naita aina ylettomasti sotkea? Varsinkin jos esikuva oli siisti.