Pienoismallit.net

T-90

Morjens,

rakensin Zvedzan melko tuoreen uutukaisen suoraan askista. Pitkästä aikaa pääsi tekemään ruiskucamoa. Malli esittää uudehkoa vaunua jolla on menty eikä meinattu paikallisella panssariuralla. Iivana ihmettelee päivän päätteeksi vekottimensa suorituskykyä tai eroavaisuuksia T-72een. Tai jotain.

Zvedzan T-90 on melko monimutkainen malli, jossain luki että pelkästään tornissa on yli 140 osaa, en laskenut mutta puuhaa piisas. Rakenne on erittäin yksityiskohtainen, kiitos tuon osajaon. Sarjan höystämiseen ei oikeestaan tarvitse muuta kuin takakannen verkot ja ehkä putki? Mallin telat on mallia pala ja irto, ja ne on huippudetaljoidut. Telat on toteutettu siten että avoimet hampaat liimataan telalapun keskelle, hyvä idea! Rakenteluun toi oman hankaluutensa lukuisat lasiosat joilla vaunumallin monilukuinen optiikka on toteutettu mallissa. Maalailin lasiosat esikseen, kasasin ja maalausvaihetta sitten edelsikin melkoinen maskaussavotta. Maskina käytin Gunzen maskimössöä. Suosittelen Zvedzan T-90 mallia lämpöisesti jo muutaman vaunumallin tehneille ja nykykalustosta kiinnostuneille.

Vihdosta viimein sain myös tehtyä malliin mittatikuksi ukkelinkin, tämä hemmo aloitti muovisen taivalluksensa Tamiyan T-72n johtajana. Alusta nyt puuttuu mutta se taitaa olla vähän kuin tavaramerkki jo nykyisin. Ehkä sit joskus.

Malli on maalattu Tamiyan akryyleillä ja litkut on AKn tavaraa.

Mallailuterveisin,
Jari

Kommentit

Jarin verstaasta sitä tulee toinen toistaan hienompia malleja. Sopivan kuraantunut ja aidosti toteutettu. Marmatusta aiheuttaa noin huumorimielessä toi figuuri. Äijällä sais olla enempi "Viljomainen" asento eli vähän on jäykän oloinen toi nikotinisti! Tämä siis huumorimielessä. Loistavaa taas, Jari!!!
Jari…

Sä oot TODELLA ikävä ihminen…

Juuri kun olin (jälleen kerran) luvannut itselleni, etten hanki mitään uutta mallia, niin eikös sitten Kassu tuo rakentamattoman T-90 nähtäväksi ja samantien herra Hemilä lätkäsee tämän näytteille… I hate you… :)

Lyhykäisyydessään loistava suoritus, jälleen kerran.
Eipä tuosta voi sanoa muuta kuin nykykielellä että "siistii", miten sen sitten tulkitseekaan kun näinkin kuraiseksi käsitellystä mallista on kyse.

Hauska, että jäsen Seppo otti puheeksi Viljo-hahmon. Se itsellekin tuli heti lukematta mieleen juurikin tupakin asennosta. Figuurin rentouden puutetta selittää tietysti se, että kossupullo (tai siis votkapullo kun iivanasta on kyse) puuttuu takataskusta.
Hieno suoritus!

Itselläkin jonkin verran kasaamattomia malleja kaapissa, mutta nyt tekis kyllä mieli kartuttaa varastoa! :D Kiitos siis mallin "laatuanalyysistä".

Camo on hieno ja todella hyvä, että laitoit figun. Myös kura on todella aidonoloista. Yleensä malleihin tulee kritiikkiä liiasta mutaisuudesta. Tässä se on hyvin toteutettu ja sehän riippuu vain olosuhteista.
Mainio malli, kuten yleensäkkin sinulta. Melekonen homma on ollut osien liimauksen kanssa…
Itse vaunu on juuri sitä, mitä kirjoitit.
Eli on menty, eikä meinattu. Camo on siis häkellyttävän hyvin tehty. Aidon näköinen.
Alustaa tämä tosiaan huutaa.

Tuosta figusta Seppo jo lohkaisikin hyvin ja Petri-Olavi jatkoi. Tupakki on tosiaan aivan Viljomaisesti kädessä ja toimii.
Figuurin pärstäkin sellainen, että kehtaa esitellä.
Muuten figua olisi voinut ehkä varjostaa enempi, että saisi tuon mustan näyttävämmältä.
Hieno työ. Kumarran ja kiitän, että tällaisia tulee. Toisaalta kadehdin, että meikäläiseltä tällaisia ei tule.
T.T Pojoni:
Jonne 1.3.2012 16:50 Vastaa lainauksella
Jälleen hieno vaunu ja mukava nähdä myös figuuri mukana. Itse olisin jättänyt pölyttelyt vähemmälle jotta hieno maalaus olisi näkynyt paremmin. Makuasia, mutta ei silti moitteita mistään.

T-90 menee nyt pakollisen hankinnan listalle viimeistään.
El Hefte ei petä tälläkään kertaa. Parannettavaa en löydä tästä mallista. Ihan kaikkia pintakäsittelykikkoja en osta ;) Tosiaan Zvedzan T-90 sarja on mykistyttävän hyvä ja yksityskohtainen. Pieniä osia on paljon. Viritysosista lienee pakollinen 125 mm pääase ja ehkä 12,7 mm it.kk.

youtu.be/lpu2EK7YGIE
Terve!

Kiitokset kaikille kommentoineille. Toivottavasti malli saa muittenkin sormet syyhyämään ko mallia kohtaan ja tekemään näitä lisää.

Seppo, Petri ja Timo
tuo ukkeli oli pakko tehdä, ja tähän hätään en saanut hyppysiini mitään näyttävämpää. Mm. Tankilla on aivan huippu ukkelit tähän ja luukkujen ympäristössä on sisäpuolellakin rompetta, mutta tyydyin kasaamaan Tamiyan ukkelin ja liimaamaan kädet vähän eri asentoon. Neljässä tunnissa ei enempää saa aikaiseksi kuin tuon…Asennosta vielä, tää on joku korkeamman arvon omaava ja siten ehkä sotilaallisempi vesseli? Meinasin aluksi jotain tuon ref kuvan mukaista "viljomaista rentoutta", mutta hahmon asu on väärä…

Jaakko, Spade ja Jonne
nää on halpoja eikä vie paljoa tilaa kaapissa. Suosittelen kuitenkin pistään muut mallit hetkeksi sivuun ja nakuttaan tämmösen suoraan askista. Periaatteessa kaikki löytyy askista, rakentaminen on erittäin suoraviivaista ja sarja on näyttävä ja tarkka malli esikuvastaan. Ja eikun maalaamaan, ja sit maun mukaan sotkemaan.

Spade ja Mika
Noi videot oli aivan huikeita, ite tykkäsin tuosta Spaden vaunu-ura sekoilusta, totahan se vaunulla touhuilu pahimmoillaan rauhan aikana on. Tuosta sais mahtavan alustan/dioraaman tehtyä. Tais olla se kuvausvaunun porukka enempi seilissä?? Mahtavaa, kiitos!!

Mikan laittama video oli myös huima, odotin koko ajan milloin milloin se heittää "kässärillä" rännissa ympäri!! Jos olisin vaunua ostamassa ostaisin ton!! Tuokin malli on kohta varmaan saatavilla kun näitä alkaa pukkaan joka tehtaasta. Eikös Meng luvannut koko perheen??

Rakennussarjasta vielä pari juttua. Zvedza on todellakin tehnyt kotiläksynsä ja räväyttänyt! Vanhat ko tehtaan mallit joissa on vihreää rautakangen paksuista kovaa muovia ja ostohetkellä jo osat rapisee irtonaisina laatikossa, on kyllä kauas taakse jäänyttä aikaa. Mallin tarkkuus on täysin Dragonin Smart kittien luokkaa, rakennettavaa riittää ja sarja on takaverkkoja lukuun ottamatta erinomainen. Muutamia pultinkantoja ja yksityiskohtia puuttuu sieltä täältä, mutta kokonaisuutena detaljoinnissa tosiaan pesee Tamiyan jo vanhan T-72n mennen tullen. Malli tarjoaa helkkarin hyvän (parhaan)lähtökohdan myös loppusarjan T-72 vaunuista kiinnostuneille.

Yleensä mallien detaljoinnista vielä oma henkilökohtainen mieltymys/ajatus/kysymys/toteama: Voihan niitä yksityiskohtia lisäillä, mutta valmistuuko ne mallit koskaan, häh??? Ei ainakaan ittellä…

Kiitos vielä kerran kaikille!

Mallailuterveisin,
Jari
Vielä kerran, hieno malli!

Kiitos vielä mallin tarkemmasta arvioinnista! :D Nyt tää tosiaan menee sinne kärkeen hankintalistalle! Vielä kun löytäis sitten kivan referenssin, jonka toteuttais, mieluiten parilla figulla lisäten.

Sun pitää nyt ehdottomasti väsätä alusta ja lisätä toi "bööna" siihen!

PS. Nähäänkös tätä Tampereella huomenna? :)
Terve Spade!

Tuossa sun videossahan sitä referenssiä piisaa useammankin vaunu tarpeisiin. Ois muuten pikkusen makee vinossa vaikka keula pystyssä ja ukot kannella ihmettelemässä nouseeko?? Go for it!!

Malli ei ole näytillä viikonloppuna Tampereella vaan täällä Madridissa. Täällä on kanssa kisat viikonloppuna.

Mallailuterveisin,
Jari
mtek 3.3.2012 10:47 Vastaa lainauksella
Tankki on hieno ja aidon näköinen. Olen aiemminkin kommentoinut, että muovista on helpompi tehdä hyvän näköinen tankki, kun uskottava ihminen, eli figuurit harvoin parantavat kokonaisuutta. Tällä kertaa pinnat kuitenkin sinulle, tyttö on todella vakuuttava ;)
Madridissa? Aeka kaakana on. Mutta nyt vasta huomasin osoitteesi. Toivottavasti saisit sieltä kuvia tänne sivuille! Olisi aivan mahtavaa nähdä sikäläisiä malleja. Onko sulla muita malleja siellä näytillä? Ja kun siellä on tapahtuma ohi, niin kirjoita ihmeessä tänne sivustolle kokemuksiasi/näkemyksiäsi. Innolla odotan.

Mallista vielä:
Olet näköjään lisännyt kuvan.
" Kuvan vaunu on teloista päätellen loppupään T-72".

Onpahan sellainen kuva, että tuo loppupää ja samalla ihmisen alkupää vetää katseen pois itse mallista. Kuva on kiva piriste. Referenssejä lisää ja niistä malleja, niin pojot nousee.
Saattaahan tuo tyttökin olla vm. Tyttö-72.
T.T

Ps. Vai onko jotain nettilinkkiä ko. tapahtumaan? Jos, niin laitteleppa tännekkin.
Toki, jos tapahtuman nimenkin saisi selville, niin sen voisi vaikka googlata.
Moi

Kiitos herroille kommenteista.

Kisat pidetään täällä Madridin esikaupungissa Leganésissa ja tapahtuman sivut on nämä. Mulla on kamera mukana, katotaan jos saan jotain kisaraporttia tehtyä. Varsinkin figupuoli on täällä kovassa huudossa ja ne on aivan huippuja! Euromilitairessa nää Iberian niemimaan kasvatit putsaa yleensä palkintopöydät.

Tuosta tankkitytöstä tuli mieleen, että täällä Espanjassa on helkkaristi naismallareita, kun Suomessa taas porukka on melkein 100% kaksilahkeisia. Sorry girls, mutta enempi malleja esille please!!!

Mallailuterveisin,
Jari
Kiitti Jari linkistä. Aika mielenkiintoiset sivut. On vaan kirjoitettu viärällä kielellä, mutta kyllä sieltä jotain irti saa.
Pitäisi varmaan rekisteröituä, että pääsisi enempi katsomaan.
Aika paljon jo nytkin näkee ja hieno on tapahtuman mainos.

Kuvia ja tapahtumaraporttia odotellen.
T.T
Itse asiassa T-90 on hyvin myöhäinen tai finaali T-72. Alun perin T-90 piti olla T-72 ja jotakin, mutta T-72 maine mm. 1991 Persianlahden rähinän jälkeen oli niin huono, että uuden vaunun nimeksi tuli juurikin tuo T-90. Uusimassa Panssari-Lehdessä on artikkeli T-90MS vaunusta.
SS 3.3.2012 17:13 Vastaa lainauksella
Nämä tällaiset huippujälkeä olevat mallit ovat aloittelijalle ikäviä, eihän näitä voi kun tuijottaa leuka lattialla. :)
SS kirjoitti:
Nämä tällaiset huippujälkeä olevat mallit ovat aloittelijalle ikäviä, eihän näitä voi kun tuijottaa leuka lattialla. :)
Niin on. Mutta kun sinunkin mallisi katsoo, niin tällainen vanha käpy alkaa jo miettiä harrastuksen vaihtamista.

Ei tosiaan. Kaivoin nimittäin ikivanhan Revellin esille. On vuolemista ja hiomista, kittailua yms. odotettavissa.
Tämän Revellin tuotenumero on 00004. Elikkä Catalina 1:72. Pakattu uudelleen, mutta valut Classic.
Ei anneta periksi. Kehitellään taitojamme. Uusien ja hyvin detaljoitujen mallien kanssa on se ongelma, että pintakäsittelytaitoon pitäisi koko ajan satsailla, että pysyisi edes jonkinlaisessa tasossa.

Meitä mallareita on onneksi joka lähtöön ja pääasia harrastuksessa ainakin minulla on kiva ajanviete ja että valmis malli miellyttää omaa silmää.
Upeita katseltavia täältä löytyy koko ajan, mutta ei niille voi kun kuolata ja koettaa oppia jotain…

T.T