Pienoismallit.net

"The Duck"

M706 Cadillac Gage Commando (V-100)

Maanantaina aloitin ja tänään sunnuntaina on "Ankka" valmis, yli 40 tuntia tähän meni mutta ei tuntunut pätkääkään ajan haaskaukselta. Oli taas opettavainen ja mukava projekti, jossa ihan uusia juttuja tuli vastaan paljon.

Malli on suoraan laatikosta, voisi melkein sanoa että väärästä laatikosta, koska kaikkia ohjeiden osia ei mukana ollut, mutta vastaavasti ylimääräisiä, ilmeisesti toisesta Hobby bossin Commando V-150-paketista alunperin oli reilusti. Osassa valurangoista luki tämä "oikea" M706" ja osassa V-150. Plussalle kuitenkin jäätiin, koska esim bensakannuja piti olla vain yksi, mutta niitä olikin 6kpl joita sitten sain käytettyä dio-pohjassa.

Pohjan tein puulevyn päälle liimatusta vihreästä Noch-ruohomatosta jonka sudin sitten haluamani näköiseksi. Oli mielenkiintoista suttaamista, koska en tiennyt ollenkaan miten ruoho "käyttäytyy" ja miten litkut siihen reagoivat. Lopputulokseen olen ihan tyytyväinen. Mielenkiintoinen osa oli myös tuo palmun väsääminen, jonka tein näiden www.armorama.com…=modload&name=Sections&file=index&req=viewarticle&artid=75 ohjeiden pohjalta.

Projektissa käytin Lifecolorin maaleja ja lakkaa ja Tamyinan sääistys-settejä, joiden käytön opettelu oli myös hyvinkin mielenkiintoista. Todella kiva projekti, joka piti tehdä kun sattui aikaa ja intoa riittämään. Pistäkäähän kommenttia miltä tämä noin ulospäin näyttää. Kiitti! :)

Tässä vielä linkki Ankan Wikipedia-sivuille : en.wikipedia.org/wiki/Cadillac_Gage_Commando

Kommentit

Janne V 5.2.2012 14:34 Vastaa lainauksella
Hieno Ankka! itse olisin ehkä lisäillyt renkaisiin/alarunkoon vielä hieman enemmän pölyä/hiekkaa, mutta se on ihan makuasia!
Alusta voisi näyttää vielä paremmalle jos tuohon tekisi kehykset?
Komia Sorsalintu. Yhdyn Janne mielipiteseen tuosta pölystä, kun kumminkin maastossa mennään. Lisäisin viellä että renkaissa näkyy saumat, jotka olisi voinut hioa. Myös joku figu olisi kiva.
Maasto on hyvän näköistä varsinkin ruoho on edukseen.
Todella hyvin onnistunut maaston rakennus ja ei kyllä mallikaan jää yhtään huonommaksi maaston kanssa. Itse käytin kuran ja hiekan mallennukseen deka color sandia väritys on valmiiksi hiekan väristä ja siinä on myös hiekkaa mukana jota voi kätyttää hyvin myös alustaan ja suoraan renkaisiin
Oikein hyvän näköinen malli. Mielestäni pohja ei kaipaisi kehyksiä, näyttää mukavalta kun ruoho ikäänkuin valuu reunojen yli.
Pölyä nyt ehkä olisi voinut lisätä, mutta sekin on maku kysymys, ei kai vietnamissakaan aina pölissyt.
Miehistö figu olisi tuonut tietysti lisää elävyyttä, mutta sopivan kaverin löytäminen ei taida olla ihan helppoa.
Yritin katsella noita renkaita ja etsiä pois hiottavaa saumaa, mutta en kyllä huomannut missä se olisi, keskellä olevaa saumaa ei oltu kitattu ja hiottu alkuperäisessäkään :) www.warwheels.net/images/v100dChaney1.jpg
Timo Honkanen kirjoitti:
Yritin katsella noita renkaita ja etsiä pois hiottavaa saumaa, mutta en kyllä huomannut missä se olisi, keskellä olevaa saumaa ei oltu kitattu ja hiottu alkuperäisessäkään :) www.warwheels.net/images/v100dChaney1.jpg
my mistake!
Näkyy olevan monenlaisia renkaita ankalla jalassa.